Tämäkin lukuvuosi on kohta historiaa

Outoa. Lukuvuoden loppu tuntuu nyt hiukan etäiseltä, koska ensimmäistä kertaa en ole kouluissa juuri ollut koko keväänä. No, aikansa kutakin. Tästä seuraa kumminkin se, että näkökulmani siirtyy tapahtumien keskeltä reunamilta tarkkailijaksi. Eläkeläiselle sopivaa hommaa. Tosin olen onnekseni huomannut, että vaikka roolini jokapäiväisestä kokemusasiantuntijuudesta on muuttunut vähitellen yhä enemmän sivusta seuraajaksi, niin käsitykseni hyvistä kasvun (ja oppimisen) olosuhteista ei ole muuttunut. Ehkäpä vain vahvistunut.

Sivuhuomautuksena: Koulujen avaaminen ei sitten aiheuttanutkaan romahdusta koronatilanteeseen, kuten pessimistisimmät povasivat. Hienoa, että asiantuntijat olivat oikeassa. Nyt päinvastoin on saatu tartuntaketjut nopeasti selville ja katkaistua ne. Loma-aika on sitten kriittinen, miten ihmiset noudattavat varovaisuutta oma-aloitteisesti?

Lukuvuosi rytmittää koulujen työtä. Teki mieli hieman paneutua asiaan. Sehän on vanha keksintö. Wikipedia kertaa historian lyhyesti:

"Suomessa kouluvuosi kesti aiemmin syyskuun alusta toukokuun loppuun, joten kesäloma oli kokonaiset kolme kuukautta. Koulua käytiin kuutena päivänä viikossa, joskin yleensä kerran kuukaudessa oli yksi arkipäivä vapaata (ns. kuukausiloma), usein lauantaina tai maanantaina. Kun syyslukukaudesta 1971 lähtien lauantait muutettiin eräin poikkeuksin vapaapäiviksi, koulun alkua aikaistettiin elokuun puolelle. Koulutyö päättyi aikaisemmin yleensä 31. toukokuuta, ellei se sattunut pyhäpäiväksi, mutta 1990-luvun alussa päättymispäivä siirrettiin viikon 22 lauantaihin, joka useimmiten on kesäkuun puolella.

Hiihtoloman keksi vuonna 1926 kouvolalainen voimistelunopettaja ja suojeluskuntaupseeri Santeri Hirvonen. Lauri Pihkala edisti asiaa 1930-luvulla, ja hiihtoloma tuli käyttöön oppikouluissa vuonna 1933 ja kansakouluissa 1934.[

Maaseutukunnissa pidettiin syyslukukaudella perunannostolomaa 1940-luvulta aina 1970-luvulle asti. Loma kesti 2–10 päivää ja se oli yleensä syyskuun lopussa tai lokakuussa."

Yle uutiset sivuilta löytyy mukava artikkeli lukuvuodesta: "1800-luvulla lomailtiin enemmän ja sota-aikoina talkootyö oli koulutusta tärkeämpää."  Tosin tuo ajatus 1800-luvun enemmästä lomailusta ei taida olla ihan tarkka. Lapsethan olivat maatalouden työvoimaa, kuten melkein kaikki muutkin.

Lukuvuosi jakautuu melko samoin periaattein suurimmassa osassa maailmaa. Voi nähdä, että entisen maanviljelyyn perustuvan elämänrytmin vaikutukset ovat jääneet koulujen työaikoihin. Ehkäpä tämä rytmitys on melko toimiva.  Lähde kuviin:  Eu Eurydice 2018  

Koulujen loma-ajat ovat vuosikymmenten kuluessa hieman muuttuneet, etenkin viispäiväiseen viikkoon siirryttäessä. Euroopassakin on silti suuria eroja maiden välillä koulujen loma-ajoissa. Aika hauska havainto on, että Viro, joka porskuttaa nyt Pisa-tulosten menestyjänä, pitää kiinni perinteisestä kolmen kuukauden kesälomasta. Oppiminen ei riipu ainakaan suoraan siihen käytetystä ajasta.

Etenkin täällä pohjoisessa kesä on tärkeää kasvun aikaa, ehkäpä myös meille ihmisille. Opettajan loma mahdollistaa oman työn arviointia arjen ulkopuolelta ja ehkäpä uuden oivaltamista. Kun tekee töitä kasvavien lasten ja nuorten kanssa, haastaa ja innostaa se opettajaakin kasvamaan. Asiantuntijatyössä ei ole koskaan valmis.

Mietin aina opettajana, että onko lukuvuoden pakko rytmittyä niin, että se loppuu työn tiivistymiseen ja ähkyyn?
Minusta ei. Ajanhallinta on opettajan suurimpia haasteita. On kokemukseni mukaan mahdollista ainakin huomattavasti keventää lukukausien ja lukuvuoden loppua jakamalla töitä pitkällä aikavälillä tasaisesti. Autonomiaa voi käyttää omaksi hyväkseen, onhan se lopulta oppilaidenkin hyvää. Ei kannata kuormittaa töissään itseään niin, että puolet lomasta menee toipumiseen. Lomaan on ehkäpä nyt poikkeusoloissa voinut laskeutua paremmin, jos on ollut mahdollista pitää oppitunteja ulkona luonnossa. 

Ihanaa kesää!

Miten sujui!

Etäopetuksen vaikutuksista on kyselty ensi kertaa laajasti myös oppilailta. Tutkimusta johtaa Turun yliopistossa professori Christina Salmivalli: "Lasten ja nuorten oma ääni pääsi nyt kuuluviin ensimmäistä kertaa kevään aikana tässä laajuudessa.” HS 14.5.

Lähes 50 00 tuhatta peruskoululaista on vastannut laajaan kyselyyn etäopetuksesta. Alustavia tuloksia on jo annettu ja HS julkaisi eilen siis artikkelin tuloksista. Odotan kiinnostuneena raporttia. Kuten on arveltu, etäopetus jatkaa ja vahvistaa epätasa-arvoa. Keskiverto-oppilas on pärjännyt hyvin, mutta osalla oppilaista ovat vaikeudet lisääntyneet.

Tärkeä huomio liittyy kiusaamiseen ja sen vähentämiseen/poistamiseen, josta uhkaa tulla koulujen ikuisuuskysymys:

"LASTEN ja nuorten vertaissuhteita ja sosiaalista kehitystä sekä kiusaamisen ehkäisyä tutkinut Salmivalli pitää hyvänä joskin myös ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä tuloksena sitä, että kiusaaminen väheni tuntuvasti. Ennen etäopetusjaksoa toistuvasti kiusattuja oli kuusi prosenttia ja sen aikana vain pari prosenttia.

”Kiusattujen määrä suorastaan romahti, eli koulujen sulkeminen on paras interventio eli väliintulo ikinä. Tosin liki kolmasosaa toistuvasti kiusattuja kiusattiin edelleen myös etäopetuksen aikana. Ennen etäopiskelua toistuvasti kiusatut kokivat kaikkein myönteisimpänä asiana etäopiskelussa sen, että kiusaamista ja loukkaavaa kohtelua oli nyt vähemmän”, Salmivalli sanoo.

Tämäkin tulos osoittaa, että nettikiusaaminen on lopulta melko harvinaista, vaikka lähes kaikilla lapsilla ja nuorilla on nykyään netti taskussa.

Salmivallin mukaan kaiken kaikkiaan on surullista, että koulu on yhä monelle niin turvaton paikka." HS 15.4.2020

Ei ole kovin yllättävää, että kiusaaminen väheni merkittävästi, kun ei olla koulussa. Koulu on kiusaamiselle sosiaalinen näyttämö ja myös paikka, jossa kiusaaminen voi jäädä aikuisilta huomaamatta, kontaktien kohinaan.

Yhteisöllisen pedagogian kannattajana lämmittää Salmivallin kommentit, vaikka ne eivät suorastaan auta kiusattuja. Kiusaamista voidaan vähentää yhteisöllisin keinoin, kiusaaminen ilmiönä ei lopu eristämiseen, vaan odottaa sopivaa paikkaa ilmaantumiselleen.
Koulussa kiusaaminen ei lopu yksilöiden välisestä selvittelystä, koska siihen osallistuu pääsääntöisesti koko se ryhmä jossa tapahtuu. Kiusaaminen loppuu, kun paljastetaan kiusaamisen ryhmäroolit ja pidetään aktiivisilla järjestelyillä  huolta, että kukaan ei ole ilman hyvää vertaistukea, hyviä kavereita. Koulu on turvaton paikka silloin, jos ryhmät ovat laumoja, joissa ei ole aikuisten kehittämää ja tukemaa yhteisön rakennetta. Jos halutaan nollatoleranssi joka tarkoittaa, että kiusaamista ei esiinny, niin tarvitaan ennaltaehkäiseviä pedagogisia rakenteita kouluun. Ja hyviä käytäntöjä joilla rakenne toteutuu. Hyviä malleja on olemassa, ne pitää vain ottaa käyttöön. Ei ihan helppoa, jos opettajat pitävät autonomiastaan liian tiukasti kiinni- mutta mahdollista kun ollaan yhteisellä asialla.

Lukuvuoden loppu

Aika paljon on ollut mielipiteitä ja totuuksia siitä, että lukuvuoden loppu vietetään perusopetuksessa lähikoulutuksessa. Näin hallitus päätti kuultuaan perustuslain vaatimuksia ja terveysalan asiantuntijoita. Oma asiantuntemukseni ei ole tällä kertaa ylivertainen.

Mutta mitä voidaan kahdessa viikossa tehdä - ja onko näillä päivillä merkitystä? Vastaus riippuu tietenkin siitä, mitä merkityksellä haetaan.

Jokainen päivä on merkityksellinen oppimiselle, sehän on selvä. Opettajat kuitenkin miettivät sitä, mitä tavoitteita toiminnalle asetetaan ja missä määrin tavoiteita halutaan saavuttaa. Koululla on useita tehtäviä, jotka nivoutuvat toisiinsa. Opettajilla on kokemukseni mukaan yllättävän erilaisia tulkintoja työnsä päämääristä. Jos lukee perusopetuslain ja opetussuunnitelman, niin kyllähän sieltä aika selvän kuvan saa. Ongelma voi olla siinä, että koulujen työyhteisöissä ei riittävästi (ja usein) yhdessä tiivistetä työn keskeisiä tavoitteita. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma, siinähän se on. Pitää opettaa tietoja ja taitoja, joita tarvitaan jatko-opiskelussa ja elämässä yleensä - ja pitää tukea kasvua yhteiskunnan jäsenyyteen. Silloin on kyse yhteistyötaidoista ja kyvystä kehittää itseään sosiaalissa kontakteissa.

Nyt olisi varmaan hyvä hetki valmistautua ensi lukuvuoteen. Emme voi silloin palata entiseen normaaliin, vaan uuteen sellaiseen. Nyt ehtii jo opettaa uudet rutiinit, joihin voidaan turvallisesti palata kun koulu elokuussa alkaa. Opettajatkin oppivat uuden toimintakulttuurin raameja samalla. Oppilaiden kannalta on hyvä, jos annetaan aikaa heille vahvistaa omaa turvaverkkoaan eli kaverisuhteita. Varsinkin he, jotka eivät osaa itse aktiivisesti ylläpitää vertaistukeaan, voivat tarvita apua.

Ei voi olla tilanteesta iloinen, mutta muutos on myös mahdollisuus.  Kouluissa joudutaan nyt tekemään yhteisöllistä pedagogiaa tukevia ratkaisuja, pakosta ja/tai vahingossa. Ryhmien kiinteyttä pitänee vahvistaa ja ryhmää opettavien aikuisten määrää vähentää. Hyvä niin. Voi olla, että tässäkin suhteessa jotain muuttuu kouluissa pysyvämmin. Minusta on oikein hyvä, jos voidaan palata koulutuksen arvoihin ja perustehtävään. Ehkäpä opetusteknologiaan keskittyminen ja asioiden opettaminen vaihtuvien asiantuntijoiden avulla on jo tiensä päässä, jos ajatellaan koulun tehtävää sivistys- ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Kun kaikilla ei enää ole mahdollisuuksia harjoitella yhteistyötä tai yhteisöön liittymistä koulun ulkopuolella, on koulun tartuttava näihin osaamista vaativiin alueisiin entistä pontevammin. Muuten ei uudelleen alkanut eriarvoistuminen pysähdy, eikä syrjäytymisestä tai koulukiusaamisesta päästä eroon. 

Ei niin pahaa, että ei jotain hyvää. Pitänee useinmiten paikkaansa, vaikka ei aina.