maanantai 30. heinäkuuta 2012

Yhteisöllisyys ja olympia-aate

Olen ainakin joskus sohvaurheilija. Lontoon kisojen avajaisia katsellessa ei voinut välttyä huomioimatta, miten tismalleen tilaisuus kuvasi uuden yhteisöllisyyden teoriaa ainakin kahdella tavalla. http://www.liisaraina.fi/uusi%20yhteisollisyys.html

1. Olympia-aate perustettiin hieman naiville ajatukselle siitä, että maailman kansat tulevat yhteen rauhanomaisiin kisoihin. Ajateltiin että kisat edistävät ystävyyttä ja rauhaa. Vasta nyt, televiosaikana, ajatus on lähempänä toteutua. Avajaisia seurasi noin miljardi ihmistä. Heille syntyi yhteinen tapahtumisen tunne, tietoisuus, että olen yksi lukemattomista katsojista. Yhteisöllisyys toteutui virtuaalisesti. Tämmöinen yhteisöllisyyden tunne on toki merkittävä, mutta vaikutukseltaan heikko ja ohimenevä. Katsomossa tunne oli varmaan pitkälti samanlainen, koska kokemuksen saattoi jakaa vain siinä tutussa ryhmässä, jonka kanssa mahdollisesti oli tapahtumaan tullut.

2. Kun seurasi joukkueiden sisääntuloa, näkyi selvästi solujen merkitys. Mitä pienempi maa, sitä tärkeämpää näytti olevan kansallisten tunnusmerkkien esillepano. Suuressa joukossa paineet erottua, kuulua johonkin tunnistettavaan joukkoon, kasvavat. Joukkoon muodostuu soluja ja soluseinämien läpi kiinnitytään ja vuorovaikutetaan. Suurten maiden ei tarvinnut erottua, koska identiteetti ei ole uhattu ja solu on vahva.
Näin tapahtuu vaikka koulussakin. Mitä suurempi koulu, sitä enemmän soluja muodostuu. Myös luokassa tapahtuu soluihin jakautuminen. Näiden solujen eli ryhmien muodostumiseen voi vaikuttaa, sekä myös solukalvojen tehtävään. Ovatko ne eristämässä tai mahdollistamassa yhteistyön, riippuu paljon ohjauksesta. Uusi yhteisöllisyys tarvitsee ohjausta, muuten aitoa yhteisöllisyyttä ei synny, vaan solut kilpailevat ja ovat vihamielisiä keskenään. Yksilö tarvitsee nimittäin turvakseen vain pienen hallittavissa olevan joukon. Monesti joukko (solu) vahvistuu, kun ollaan muita vastaan.
Olympiarenkaat kuvaavat loistavasti soluja ja solukalvojen läpäisevyyttä yhteistoiminnan edellytyksenä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mitä yhteisöllisyydestä kertoo Ähtärin kirkon wc ?

Tapahtui Oikeiden Ihmisten Maassa.
Olin käymässä isovanhempien haudoilla Ähtärissä. Ajelin skootterillani vanhat kantatiet ja havainnoin rakennemuutoksen jälkiä.
Perillä olin illansuussa. Kävin hiljaisella hautausmaalla katsastamassa sukulaisten hautoja. Kirkon kyljessä oli yleinen wc. Koitin huvikseni ovea ja se aukesi. Todella uusi kokemus oli, että wc:n seinät hohtivat puhtauttaan eikä yhtään piirrosta tai "mietelausetta" näkynyt! Puhumattakaan siitä yleisten vessojen "normaalista" sotkusta jota ei nyt viitsi edes kuvailla. Yleistä ja täysin vartioimatonta wc:tä oli käytetty ihan vain siihen tarkoitukseen kun se oli tehty. (Eikä varmaan käynyt siivoja tunnin välein) Mitä tämä kertoo?
Luultavasti paikalla käy  harvoin muita kuin ähtäriläisiä. Voi olla, että ähtäriläiset ovat fiksumpia kuin vaikka pääkaupunkilaiset (missä ei moinen järjestely pelaisi ollenkaan). Selitys lienee kuitenkin yhteisöllinen.

Kun ollaan pienemmällä paikkakunnalla yleisestä tulee yhteistä.

Yhteinen on minunkin omaani. Jos ei siis kotona ole tarvetta sotkea omaa vessaa, ei sotketa sitä yhteistä omaakaan. (Voi olla, että eteläpohjalainen kulttuuri tässä tapauksessa avitti.)

Koulun yhteisöllistä tilaa voi minusta ihan hyvin mitata kurkkaamalla oppilasvessoihin.
Ovatko ne olleet yleisiä vai yhteisiä? Onko sillä ollut väliä, että seuraavallakin on mukava asioida? Otetaanko vastuuta yhteisestä viihtymisestä?

Koulun yhteisöllisyys-käsitettä voidaan tässä valossa laajentaa. Tulee olla
- yhteinen  tietoisuus tehtävästä eli siitä miksi ollaan paikalla.
- käsitys siitä, että koulutila on yhteinen ja kaikki vaikuttavat ja ovat vastuussa ilmapiiristä
- kaikilla on tunne, että voi halutessaan vaikuttaa, tulee kuulluksi tasavertaisena yhteisön jäsenenä
- koulussa vallitsee yhteinen tapahtumisen tunne

Heleppoo ku heinänteko.