lauantai 31. elokuuta 2019

Samanlaisuus ei ole yhtä kuin tasavertaisuus

Onpa vaikeaa ottaa esille poikien huono koulumenestys ja sen jälkeen nuorten miesten lisääntyvä huono-osaisuus rakentavassa mielessä, ainakin mediassa. Viimeisessä Pisa-tutkimuksessahan olivat poikien ja tyttöjen osaamiserot koko tutkimuksen suurimmat, ainakin luonnontieteissä. Tyttöjen arvosanat ovat peruskoulun päättyessä paremmat, joten heillä on etua pyrittäessä suosituimpiin jatko-opiskelupaikkoihin. No, tämä ei olisi ongelma mikäli tytöt olisivat poikia lahjakkaampia. Mittauksissa näyttää kuitenkin , että tyttöjen ja poikien osaaminen on samalla tasolla, mutta pojat eivät jostain syystä saa osaamistaa arvosanoihinsa. Olisi hyvä paneutua asiaan, asiapohjalta.

Opetushallitus teetti raportin nimeltään Poikien oppimishaasteet ja -ratkaisut vuoteen 2025 mennessä. (linkki)  Raportissa on 12 toimenpide-ehdostusta, minusta ihan järkeviä, tosin osittain teoreettisella tasolla liikaa liikkuvia. Lisäksi liitteinä on mahtava määrää todella kiinnostavaa tietoa koulutuksen maantietellisistä eroista sekä selvitellään mistä sukupuolierot koulumenestyksessä ilmeisesti johtuvat.

Todella hyödyllistä luettavaa ovat erilaiset tilastot ja käppyrät joita on kattavasti mukana. Tämä dia esim. on ensimmäisiä, joista luen järkeenkäypiä syitä osaamisen eroihin.

















Kritiikkiä journalistiselle etiikalle antaisin kyllä. Esim. Yle otsikoi nettisivuillaan: Opetushallitus haluaa lisätä miesopettajien määrää parantamaan poikien koulu. En välttämättä lue ihan tämmöistä raportista. Asiaa käsitellään kyllä toimintaehdotuksessa viisi, jossa on otsikko: Sukupuolittuneiden käytäntöjen murtaminen. 
Tulkitsen kohtaa niin, että miesopettajia tulisi lisätä alku- ja esiopetukseen, jotta lapsille ei syntyisi sukupuolittunutta kuvaa siitä, ketkä opettavat ja kasvattavat. Nythän kerromme heille että naiset.
Eihän se voi olla hyvä.

Harmillista että arvostetutkin tietolähteemme harrastavat journalismia, jossa mennään huomiontavoittellu edellä. Siltä tuo minusta ainakin näyttää. Mutta, siis, raportti kannattaa lukea ihan itse, taas kerran.

Palaan vielä otsikkoon. Onko se parasta kaikille, että kohdataan kaikki samalla tavalla? Olisiko tytöillä ja pojilla eroja oppimisorientaatioissaan, noin keskimäärin?  Ja pitäisikö se ottaa koulun toiminnassa huomioon? Olisi kiva tietää.
Sehän ei ole pois heiltä, jotka eivät tunne kuuluvansa kumpaankaan joukkoon.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Avoin vai perinteinen alku?

Taas eletään koulu-uutisten aikaa. Vähän harmittaa, että tänä syksynä on taas julkisuudessa liikkunut erilaisia kielteisiä juttuja "uudenlaisesta" oppimisesta, jota ops muka vaatii ja myös uusista koulujen tila-ratkaisuista. Tavaksi on näköjään tullut reagoida otsikoihin ja mielipiteet ovatkin totuuksia. Eikä tuo kulunut "tutkimusten mukaan" ole kadonnut omien mielipiteiden perusteluista. No, ei näin ole aina ja tämä voi olla marinaakin, mutta nopeutunut tiedonvälitys ja some-maailma muuttavat informaation käsittelyä. Kriittinen uutisten arviointi on entistä tärkeämpää.

Ja asiaan. Koulun aloitukseen on kehittynyt uudehko pedagoginen järjestely, jota kutsutaan nimellä avoin alku. En tiedä missä ja miten ajatus on kehittynyt, mutta tutkittua tietoa sen vaikutuksista ei taida löytyä. Kouluissa tehdään siten kokeilua ilman mittauksia. Juttu voi silti toimia. Ajatus on, että ekaluokkalaiset ovat kaksi, kolme viikkoa yhdessä ilman luokka- tai ryhmäjakoa. Opettajat päättävät sitten tuon  tarkkailujakson jälkeen luokat ja luokkien opettajat. Perusteena on ollut, että siten saadaan toimivat luokkajaot. Olen kyllä hiukan skeptinen, vaikka ajatus on varmasti hyvä.  Opettajien yhteistyö varmaankin lisääntyy, se on positiivista. Järjestelystä puuttuu nähdäkseni ryhmädynamiikan tuntemusta ja ehkä muutenkin asettumista oppilaan ja kotien asemaan. Toki tätä avointa alkua toteutetaan hyvin eri tavoin. Joku tapa on parempi kuin toinen.

Mutta sitten (toivon mukaan kannustavaa) kritiikkiä. Aika monet avoimen alun perustelut, joita olen lukenut, eivät oikein kestä lähempää tarkastelua.
Sanotaan, että opettajat oppivat tuntemaan oppilaat ja näkevät keiden kanssa menee hyvin ja keitä ei pidä laittaa samalle luokalle. Parin, kolmen viikon aikana on kuitenkin melko mahdotonta tehdä kattavia havaintoja eri kombinaatioista, tai päätellä oppilaiden käytöksen syitä. Suurin ongelma on, että muutama ensimmäinen viikko menee ekaluokkalaisilla yleensä ns. kuherruskuukausivaiheessa. Uudessa ympäristössä ihmisen käytös muuttuu ja vasta tuntiessaan olevansa turvassa yksilö toimii ryhmässä normaalisti.
Sanotaan myös, että kaikki oppilaat oppivat tuntemaan toisensa ja toimimaan kaikkien kanssa yhteistyössä. Ei se ihan niin helppoa ole. Tämä riippuu sitten siitä, mitä tuntemisella tarkoitetaan. Kun suurin osa on uudessa ympäristössä ja osittain vieraiden kanssa, on ensisijainen tarve kuulua johonkin. Kiinnittyminen tapahtuu parhaiten pieneen ryhmään, ei esimerkiksi 50:nen oppilaan laumaan. Nimiä ja kasvoja voi toki oppia tuntemaan, mutta 7-vuotias ei millään pysty luomaan luottamussuhdetta vaikka 50:een eri oppilaaseen parissa, kolmessa viikossa. Luottamussuhde kumminkin tarvitaan, jotta yhteistyö on tuloksellista.
Ryhmädynamiikkaan kuluu, että iso joukko toisilleen vieraita ihmisiä on helposti negatiivinen ja vihamielinen. Kouluun tullessaan monet pienet oppilaat jännittävät ja hakevat turvaa. Vaihtuvat aikuiset, vaihtuvat ryhmät ja vaihtuva tila eivät varmaankaan voi tuottaa kaikille turvallisuutta. Sosiaalisesti joustavat varmasti pärjäävät. Avointa alkua onkin usein muuteltu palautteen perusteella.
Ehkä siihen voidaan luoda suhteellisen hyvin toimiva muoto. Luulisin että järestely, jossa oppilaiden ryhmä on kiinteä, mutta kiertää eri opettajilla, on parhaiten toimiva. Oppilaiden ja vanhempien osallistuminen ja kuuleminen olisivat myös tärkeitä.

Hieman ihmettelin erään kouluviranomaisen lausuntoa että parissa viikossa opettajat saavat enemmän tietoa oppilaista, kuin mitä saisivat esikoulun opettajilta. Melkoisen vähättelevää, jos vuoden havainnointi ei ole enemmän kuin kaksi, kolme viikkoa.

Itselläni on hyviä kokemuksia yhteistyöstä esikoulun opettajien kanssa. He ovat asiantuntijoita, joiden tietoa kannattaa käyttää hyväksi. Luulenpa, että jo keväällä alkava tiivis yhteistyö korvaisi hyvin avoimen alun. Olisi ekaluokklaiselle tosi tärkeää, jos jo tutustumispäivänä näkee luokkansa, ryhmänsä ja opettajansa. Tärkeää on yleensä tietää, että se paras kaveri on samalla luokalla turvana. Koulu voi tukea oppilaidensa turvaverkkojen kiinteyttä.

Monissa kouluissa toimii jo esiopetus. Ainakin näissä kouluissa voidaan ihan oikeasti rakentaa sitä yhtenäistä opinpolkua, johon kuuluu ennustettavuus oppilaan näkökulmasta. Koulu on oppilaita varten.

Nämä ajatukset nousivat mieleen,  kun luin Hesarista erään äidin kokemuksen kahdesta erilaisesta aloituksesta. Kyseessä on tietysti vain yksi kokemus, mutta siinä tulee esiin se, keitä varten koulu on:







torstai 15. elokuuta 2019

Sukupuolittunut syrjäytyminen

Palaan vielä hiukan edelliseen aiheeseen. Löysin melko puhuttelevan diagrammin nuorten miesten huono-osaisuuden lisääntymisestä- ja syntyvyyden laskusta:



Kuva on Anna Rotkirchin haastatteluun perustuvasta artikkelista Talouselämä -lehdessä 28.7.2018. Mitä ihmettä on tapahtunut noin vuosien 2009- 2012 tienoilla? Muutos näyttää jyrkältä, mutta on kehittynyt tietenkin vähitellen murtumapisteeseen. 
Linkki artikkeliin tässä. Väestöliiton tutkimusprofessori ja naistutkija on miestenkin asialla:

"Jos tyttöjen koulutulokset olisivat yhtä huonoja kuin poikien, sitä pidettäisiin kansallisena skandaalina" sanoo tutkija.

Nuorten miesten syrjäytyminen näyttää tuon tilaston valossa olevan kansallinen ongelma. Huono-osaiset nuoret miehet eivät perusta perhettä. Huoltosuhteen vajaus ei ainakaan näillä trendeilla korjaudu.

Uskallanko väittää, että sterotyyppinen kuva tytöistä ja pojista koululaisina on vain vahvistunut, kaikesta tasavertaisuuspuheesta huolimatta? Olemmeko nyt siinä vaiheessa, että poikien ei odotetakaan pärjäävän koulussa yhtä hyvin kuin tyttöjen? Pojat ovat keskittymättömiä pelaajia, jotka eivät lue. Toisaalta poikien tuloksissa on paljon enemmän kirjoa kuin tyttöjen. Parhaat tulokset omaavissa on paljon poikia, mutta sitten koulupudokkaista suurin osa on poikia.

Mitä koulussa voi ja pitää tehdä? Tuohon ei varmaan löydy yhtä hyvää vastausta. Jotain kuitenkin pitää tehdä, jotta heikoimmin koulusta suoriutuvat pojat saadaan uskomaan itseensä ja osalliseksi yhteiskuntaan. Pelkkä yksilöllinen tuki ei riitä, luultavimmin tarvitaan rakenteellisia tai koulujen toimintakulttuuriin liittyviä ratkaisuja. 

Itse uskon yhdessä oppimisen tuottamaan iloon ja imuun. Rakentamalla koulujen kasvatusohjelma ja siihen sosiaalisen pääoman karttumisen tavoitteet ja keinot, saadaan oman elämän hallintaan tarvitavia taitoja myös heille, jotka eivät niitä autonomisesti opi. 

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Tytöt ja pojat, erilaisia ?

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus eli lyhyemmin KARVI (ilman -nen loppua) julkaisi lukuvuoden alun alla merkittävän tutkimusraportin. Ensimmäistä kertaa oli Suomessa tehty viime vuonna  laaja mittaus ekaluokkalaisten osaamisesta koulun alkaessa.

Linkki julkaisuun












Tulokset olivat osittain odotettuja ja osittain hiukan yllättäviä. Odotettua oli vaikka, että alueelliset erot osaamisessa olivat pieniä ja se, että yksilöiden välillä on osaamisessa suuria eroja. Tätähän selittää varmaan suuret erot etenkin  kehityksen nopeudessa ja kotitaustat. Yli puolet osasivat jo lukea ainakin auttavasti. Hyvät äidinkielen taitajat olivat hyviä myös matematiikassa.

Sitten se kiinnostava osuus. Kun tarkastellaan tyttöjä ja poikia erillisinä ryhminä, oli nähtävissä kaksi merkittävää eroa: Poikien osaaminen tai lahjakkuus jakautuu suuremmalle kirjolle kuin tyttöjen. Pojat valtaavat sekä osaavimpien että osaamattomien joukosta suurimman osuuden. Sitten pojat ovat matematiikassa parempia ja tytöt äidinkielessä jo ekaluokan alkaessa. Nämä erot eivät ainakaan pienene kouluvuosien kuluessa. Tutkijat kirjoittivatkin : "Tyttöjen osaaminen oli keskimäärin hieman parempaa kuin poikien. Poikien taidot taas jakaantuivat laajemmin kuin tyttöjen: suurin osa sekä heikoimpaan että parhaimpaan kokonaisosaamisen pisteluokkaan kuuluvista oppilaista oli poikia. Tästä huolimatta sukupuoli ei ole olennainen selittävä tekijä osaamiseroissa. Erojen selittämiseen tarvitaan tarkempia analyyseja, joissa otetaan huomioon esimerkiksi oppilaiden huoltajilta saadut taustatiedot."  Hmm, onkohan noin? Matematiikan ja äidinkielen osaamisen eroihin ei juuri puututa.

Olisi hauska kuulla toisen tieteenalan, esimerkiksi evoluutiobiologien tulkintaa asiasta. Onko mahdollista, että muutama satatuhatta vuotta metsästäjä- keräilijöinä, jolloin työt ovat sukupuolittuneet, on muokannut myös hermostoja? Miesten on pitänyt metsästysretkillä suunnistaa, naiset ovat tarvinneet kommunikaatiotaitoja, ihan vaan esimerkiksi. Esimerkiksi naisten ja miesten mielenterveyssairaudet näyttäytyvät tilastoissa olevan erilaisia. Vaikkapa autismin kirjo ja yleisyys on miehillä suurempi, naiset taas masentuvat.  Voivatko erot johtua vain kasvatuksesta? Vähän kyllä epäilen (vaikka en ole ollenkaan asiantuntija tässä), että ei, varsinkaan nykyisin kun kasvatus on jo samankaltaistunut aika paljon.  Sankaritkin ovat jo naisia yhtä usein kuin miehiä.

Edellisessä opetussuunnitelmassa oli maininta siitä, että tyttöjen ja poikien erilaisuus tulee huomioida. Nyt tämä maininta on vähin äänin poistunut. Siitä kyllä vallinnee yksimielisyys, että pojat kypsyvät usein tyttöjä hitaammin. Siitä seuraa, että tytöillä on etua koulun alkaessa, varsinkin kun edistymistä arvioidaan samoin perustein. Mutta onko mahdollista myös se, että tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten kiinnostuksen kohteet painottuvat myös jonkin muun kuin kulttuurin vaikutuksesta? Varmaankin asia on vaikea selvitettäväksi, mutta kyllähän pitkällä opettajauralla on usein näyttänyt siltä, että jotain keskiarvoisia eroja on. Ja sehän on ihan hauska asia.

On sanomattakin selvää, että ihmisiä pitää kohdella yksilöinä. Etenkin kasvatuksen ja opetuksen ollessa kyseessä, on yleisten tavoitteiden lisäksi tunnistettava kunkin yksilön mahdollisuudet ja tarpeet. Kun koulu näyttää nykyään syrjivän poikia huonompien arvosanojan ja koulutuksesta putoamisen muodossa, olisi syytä paneutua syihin tarkemmin. Jotta voidaan kohdella yhdenvertaisesti, on tunnettava ne olosuhteet joissa yhdenvertaisiksi kasvatetaan ja kasvetaan. Yhdenvertaisuus ei välttämättä tarkoita samanlaisuutta.


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Itseohjautuvuus on luonnollista

Elokuussa alkaa vanhasta tottumuksesta tuntua, että pitäisi ajatella jotain...
Koulujen aloitus lähenee, ja opettaja suuntautuu uuteen lukuvuoteen. On aina hyvä ja kiva jos voi kokea tuovansa lukuvuoteen uusia ajatuksia ja sitä myöten käytäntöjä. Opettaminen on viime kädessä kuitenkin tekemistä.

Heinäkuussa luin oikein hyvän kirjoituksen Hesarista. Filosofian tohtori Perttu Salovaara kirjoitti Pomottomia yhteisöjä on aina ollut, hierarkia ei sovi kaikille (HS 23.7.)
Kirjoitus oli minusta riemastuttavan selkeä. Yksinkertainen ajatus oli, että autonomian tarvetta on aina ollut yhteisöissä, itseohjautuvuus ei ole uutta tai jotain ihmeellistä. Näin ajattelen  itsekin. Ilman kykyä toimia sekä yhteisön jäsenenä että yksin  itsenäisesti, olisimme lajina jo kadonneet. Kyse onkin tässä ajassa siitä, missä olosuhteissa kyky toimia itsenäisesti kehittyy parhaiten ja miten sen oppimisen herkkyyskausia osataan hyödyntää. Koulukeskusteluissa kuulee usein, että oppilaat eivät ole kypsiä itseohjautuvuuteen. Näen asian niin, että silloin ei harjoitusohjelma ole toiminut. Itse asiassa on kai niin, että lasten ja nuorten mahdollisuudet harjoitella yhteisötaitoja, kuten itseohjautuvuutta, ovat kaventuneet jatkuvasti. Ajattelen vaikka perheiden pientä kokoa, sukujen hajoamista, koulukokojen suurenemista ja aikuisten ohjaaman vapaa-ajan toiminnan jyrkkää lisääntymistä. Tämän seurauksena eri-ikäiset lapset on eristetty toisistaan ja spontaania harjoitusta itseohjautuvuudellekaan ei juuri saada.

Sen sijaan että nyt sanoisimme että lapset ja nuoret eivät ole kypsiä tai eivät osaa olla itseohjautuvia, pitäisi koulussa täyttää harjoitumahdollisuuksien vaje. Tämä edellyttää tosin monien rakenteiden ja käytänteiden muutosta.


Koulu on järjestetty hierarkkisesti. Jotenkin tämä organisaation rakenne on minusta vaikuttanut liikaa opetusjärjestelyihin, opettajan harjoittamaan pedagogiaan. Salovaara ihmettelee, miten viimeiset 100-150 vuotta on uskottu johtajiin, alfauroksiin, ilman vaihtoehtoja. Koulussakin  opettaja on johtajan kuva. Käsitys johtajuudesta heijastuu opettajan toimintaan. Olisko mahdollista muuttaa kuvaa johtajuudesta? Niinhän useissa menestyvissä yrityksissä on tehty. 

Pidätkö pomottamisen kohteena olemisesta? Ehkä sitä voi kysyä itseltään lukuvuoden alkaessa. Sitten voi asettua oppilaan asemaan. Hänellä lienee sama kokemus opettajan "pomottamisesta". Itseohjautuvuus kehittyy parhaiten luottamuksen ilmapiirissä, askel kerrallaan. Itseohajutuvuutta voi kokemukseni mukaan parhaiten harjoitella oppivassa ryhmässä, joka kehittyy vähitellen. Ryhmä voi korjata yksilöidensä puutteita itseohjautuvuudessa, yksilö ei kovin helposti korjaa toimintaansa itsenäisesti.

Olen kesän kuluessa pohtinut koulun tehtävää pienessä työryhmässä siitä näkökulmasta, mihin kannattaisi koulutuksen kehittämisessä nyt kiinnittää huomiota. Huomasimme että opetussuunitelma antaa tehtäväksi kerryttää ihmillistä (osaaminen) ja sosiaalista pääomaa. Taitaa olla niin, että koulussa toiminta on suunnattu enimmäkseen tuohon imhimillisen pääoman kerryttämiseen. Onhan niiden tavoitteiden arviointiin melko selkeät mittaritkin. Sosiaalinen pääoma kuvataan opisssa tiivisti :  "sosiaalinen pääoma muodostuu ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta". (ops luku 3.1)

Sosiaalisen pääoman kertymiseksi tarvitaan selkeämmät tavoitteet vuosiluokittain. Sosiaalisen pääoman riittävä kertyminen ratkaisee hyvän elämän mahdollisuudet ja torjuu esim. syrjäytymistä.  Väitän, että sosiaalisen pääoman kerryttäminen on tässä ajassa koulun tärkein tehtävä. 

Itseohjautuvuus lienee eräs tärkein yhteistyön ja oman elämänhallinnan väline. Sitä pitää harjoitella, kuten muitakin yhdessä toimimisen taitoja. Minusta on tarpeen muuttaa opetuksen painopistettä tähän suuntaan. Muuta osaamistaan yksilö voi aina täydentää, mutta puutteet vuorovaikutustaidoissa rajoittavat yksilön mahdollisuuksia löytää paikkansa yhteisössä. Jotta painopistettä opetuksessa ja kasvatuksessa voidaan siirtää yksittäisten aineiden sisällön opettamisesta sosiaalisen pääoman kertymisen ohjaamiseen, tarvitaan opettajilta entistä enemmän yhteistyötaitoja ja usein uusien ajatusten ja menetelmien omaksumista. Sehän on usein mukavaa.