tiistai 27. joulukuuta 2016

Tärkeä ja jännittävä tutkimus tulossa

Eilen 26.12. julkaistiin Hesarissa professori Katariina Salmela-Aron haastattelu jossa oli ainakin kaksi tärkeää aihetta: Huoli poikien ja nuorten miesten pärjäämisestä ja OECD-maiden uusin vertaileva tutkimushanke.

Ihmeen hiljaista on ollutkin viimeisten PISA- ja TIMSS- tulosten julkaisun jälkeen, jossa sijoituksemme putoamista kyllä uutisoitiin, mutta vähemmän sitä, että oikeastaan koko tulosten huononeminen johtuu poikien jyrkästä tuloskunnon laskusta. Mukavaa että Salmela-Aro uskaltaa ottaa tärkeää asiaa esiin. Luulenpa että asia on niin hämmentävä, että ei monikaan "guru" arvaa lausua asiasta oikein mitään, ainakaan vielä. Toivottavasti kuitenkin joku tekee jotain jossain... 

Muutoin artikkelista voi poimia niitä huomioita tai parannusehdotuksia, joilla Salmela-Aro näkee voitavan nostaa motivaatiota ja vähentää kasvavaa eriarvoisuutta koulutuksessa.
Oppivelvollisuusiän nosto 18:sta vuoteen voisi hänen mukaansa auttaa tärkeän nivelvaiheen ylittämisessä. Kaikki pitäisi nimittäin saada peruskoulun jälkeen jatkokoulutukseen. Muutoin Salmela-Aro näkee kaikkein tärkeimmäksi antaa jokaisella elämänhallintataidot: "Koulu voi tasata näitä eroja opettamalla jokaiselle perustaidot; lukemisen ja laskemisen lisäksi ainakin raha-asioiden hoidon, silittämisen ja kyvyn elää ja tehdä työtä yhdessä. Ehkä kaikkein tärkeintä olisi auttaa jokaista nuorta löytämään se asia, missä juuri hän on hyvä. ”Pienelläkin kannustuksella voi joskus saada aikaan hyvän kierteen. Jokainen – ihan jokainen – on kuitenkin hyvä jossain.”

Varmasti tästä on helppo olla yhtä mieltä. Miten tähän päästään, on toinen asia. Minusta kouluissa tapahtuu liikaa kasvatusvastuun ja koko yhteisön hajoamista.  Yhä useamman aikuisen ohjaama oppija ei välttämättä saa kokonaista kuvaa itsestään. Yhtenäiseen opinpolkuun ei päästä oppilaan kannalta oikein missään, vaikka siitä paljon puhutaankin. Jos halutaan vahvistaa kasvatusotetta, pitäisi oppilaiden kontaktikuormaa kasvattajien kanssa keventää.

Mutta se jännittävä uusi tutkimus. Katariina Salmela-Aro on ollut kehittämässä uutta lasten sosioemotionaalisten taitojen mittaria, jota aletaan kokeilemaan ensi vuonna OECD-maissa.
Mitattavia alueita on kolme:
1. Kyky asettaa ja saavuttaa tavoitteita.
2. Yhteistyötaidot
3. Kyky ilmaista ja säädellä tunteita

On kyllä jännää myöhemmin nähdä, miten tämän tutkimuksen tulokset suhtautuvat Pisaan ja miten sijoitumme muiden maiden joukossa. Tosin, tässä tutkimuksessa on varmaankin vielä vaikeampaa kuin Pisassa erottaa kulttuurisia tekijöitä tulosten vaikutuksesta. Mutta hyvä että yritetään, sillä tässä tuntuisi olevan tutkittavana nykykoulun tärkeimmän tehtävän saavuttaminen. Tarvitsemme ihmisiä, jotka tuntevat vahvuutensa ja asettavat tavoitteensa niiden mukaan, jotka osaavat yhdessä saavuttaa enemmän kuin yksin ja jotka osaavat ilmaista itseään ja nauttia tunteistaan tasapainoisella tavalla.  

On hyvin tärkeää että näitä taitoja, jotka monella tavalla liittyvät yhteisötaitohin, mitataan ja sen perusteella osataan sitten ohjata koulujen toimintaa. Ei voida ajatella, että jokaiselle laaditaan vain oma, yksilöllinen  opinpolku tiedollisten taitojen hallintaan. Elämässä tärkeintä on tulla toimeen itsensä ja muiden kanssa. Koulun pitää osata ohjata myös näissä taidoissa. Opetushan menee melkolailla hukkaan jos kasvatuksessa epäonnistutaan. 

Ensituloksia odotellessa toivotan kaikille tasapuolisesti hyvää ja kiinnostavaa uutta vuotta!





tiistai 20. joulukuuta 2016

Opettaja on ryhmänsä johtaja

Tämä syksynä koulumaailmassa (somen avulla) levisi salamannopeudella oppilaiden kuvaama video opettajasta, joka oli menettänyt tilanteen hallinnan ryhmässään. Opettaja purki turhautumistaan oppilaisiin, valitettavasti väärään osoitteeseen. Kasvatustilanteen epäonnistuessa ei vikaa voi hakea kasvatettavasta, vaan vääristä toimenpiteistä.

 Ei ole tarve tässä lähteä ilman lähtötietoja arvioimaan asiaa enemmän. Kun tilanne on päässyt tuohon pisteeseen on työnohjaustarvetta varmasti ollut, eikä sitä ole ajoissa annettu.

Professori Timo Saloviita on eräs niistä, jotka ovat jo pitkään puhuneet opettajan ammattiosaamisen arvioinnin päivittämisen puolesta. Häntä oli haastateltu esim. Helsingin Sanomissa 5.12. jolloin Saloviita otti jälleen esille sen, että ryhmän hallinnan taitoja voidaan ja tulisi opettaa. Miksi opettajille ei opeteta käytännön valmiuksia auktoriteetin kehittämisestä, kysyi Saloviita. Sitä olemme kysyneet kirjoissammekin. Muutamaa opettajankouluttajaakin on asialla vaivattu, mutta ei oikein saatu vastausta. Yliopisto-opetus nyt vaan on akateemista, joka tarkoittaa enimmäkseen teoreettista. Auktoriteettia ei kylläkään voi ottaa työkalukseen vain teoriassa, sitä pitää kasvattaa muuttuvissa tilanteissa myös käytännössä. Toisaalta opettajien koulutus ei taida sisältää ryhmän hallinnan  teoreettisia aakkosiakaan?  Käytännön kasvatusongelmien  ratkaisun osaamista ei tutkijakoulutuksen saaneilla opettajienkouluttajilla voi edellyttää olevankaan.

Muistan oman opiskeluajan parhaina hetkinä sitä, kun Matti Somero, Lastenlinnan sairaalakoulun opettaja, veti meille Prakticum-kurssia. Siinä käytiin läpi haastavia kasvatustilanteita ja käytiinpä laitoksissa, joissa tehdään töitä haastavissa olosuhteissa. Kun Matti lopetti, kurssi loppui, ilmeisesti tarpeettomana... Käytännössä nuori opettaja joutuu kohtaamaan ensimmäisen vakavan konfliktin oppilaan (ja mahdollisesti perheen) kanssa melko valmistautumattomana ja usein yksin. Ei ihme jos epäonnistumisiakin tulee.

Kun nykyään ei voida ajatella, että opettaja hallitsee luokkaansa, koska häntä pelätään, niin tilanne vaatii osaamista. Ryhmä tarvitsee opettajan ohjaamaan/johtamaan, jotta siinä voisi toteutua kulloinkin annettu oppimistehtävä tai mieluiten vielä pitkän ajan kuluessa tapahtuvaa oppimaan oppimisen prosessia. Opettaja on johtaja, jolloin tarvitaan auktoriteettia. Nykyisin sen ansaitsee ilmeisesti kunnioituksen avulla. Jos oppilaat suhtautuvat opettajaansa epäkunnioittavasti, ei opettajalla ole mahdollisuuksia toimia ryhmän johtajana. Nykyään kasvatuksessa pyritään helposti kaveruussuhteeseen, joka on hyvä erottaa auktoriteetistä.

 Muistan, että vähän suutuin nuorena opiskelijana, kun ohjaajani sanoi, että ei sinun tarvitse olla aina oppilaiden kaveri. Tuo hyvää tarkoittava lausunto selvisi minulle paljon myöhemmin. Nykyään ajattelen, että opettaja voi liukua auktoriteetin ja kaveruuden rooleissaan, kunhan ilmoittaa selvästi oppilailleen mistä on milloinkin kyse. Itse olen ratkonut asiaa siten, että ilmoitan mahdollisuuksien mukaan asiat, joista päätän itse (perustellusti) ja sitten ne asiat joista voidaan tasa-arvoisesti neuvotella. Silloin ollaan enempi kaveritilanteessa.

En tässä nyt laadi omaa auktoriteetin kasvattamisen käsikirjaa. Auktoriteetin saavuttaminen ja sen käyttö ovat varmasti hyvin yksilöllinen asia. Keskinäinen kunnioitus on hyvä rakennusaine. Eikä haittaa, jos oppilaat pitävät opettajastaan ja opettaja oppilaistaan. Avoin vuorovaikutus ja yhteisöllinen ilmapiiri ovat kestävän auktoriteetinkin rakentumisen peruspilareita.


lauantai 10. joulukuuta 2016

Pisa 2015, melko hämmentävää

Uusin Pisa2015-raportti tuntuu ensitutustumisen jälkeen yhteiskunnallisesti merkittävältä. Sen tärkeimmät havainnot liittyvät tasa-arvoon ja sen toteutumiseen. On syytä kysyä, mitä suomalaiselle tasa-arvoihanteelle on tapahtumassa?

Raporttiin voi tutustua vaikka julkistamistilaisuuden tallenteen avulla.

Pisa-raportti on sisällöltään monipuolinen. Vaikka oppimistulokset ovat usein uutisten kärjessä niin Pisassa pyritään saamaan tietoa myös asenteista ja motiiveista. Nehän selittävät tuloksia paljonkin.

Yleisesti voi todeta että suomalainen perusopetus on edelleen maailman parhaita. Tästä raportista voidaan nostaa esiin huoli koulutuksen tasa-arvosta, kuten Suomen Pisa-tutkimuksen johtaja, professori Jouni Välijärvikin tekee.

Tasa-arvon heikentyminen näkyy raportissa kolmella alueella:

1. Tyttöjen ja poikien osaamisen erot ovat kasvaneet. Tytöt olivat ensi kertaa kaikilla osa-alueilla poikia parempia. Erot sukupuolten osaamisessa olivat kaikista tutkituista maista suurimmat. Siispa hienoa tytöt, kuten jossain on jo kirjoitettu. Mutta jotenkin ihmeellisesti tämä näyttää olevan pojilta pois, koska heidän tuloksensa ovat pudonneet.  Tytöt ovat mahtavasti toisena, mutta poikien sijoitus on kymmenes. Koko Suomen sijoituksen putoaminen selittyy oikeastaan vain poikien tulosten huonontumisella. Sukupuolten välinen  osaamisero johtuu siis poikien tulosten huonontumisesta, ei tyttöjen entistä paremmista tuloksista. Tähän on kommentoitu ihmeen vaisusti. Ehkä siksi, että tämän epätasa-arvon kasvamiseen on vaikea löytää järkeenkäypää syytä. Miten Suomi poikkeaa poikien kasvattamisessa ja opettamisessa muista maista?

2. Perusopetuksemme ei enää tasaa perhetaustan merkityksiä oppimisessa entiseen malliin. Kymmenen vuotta sitten Suomi loisti siinä, että perhetaustan vaikutus Pisa-tuloksiin oli vertailumaiden pienin. Tässä uudessä tutkimuksessa tämä etu on kadonnut. Perhetaustan merkitys lapsen koulumenestykseen näkyy nyt vähintäin keskivertoisesti.
Mitä on tapahtunut?

3. Alueelliset erot ovat kasvaneet. Suomalaisen peruskoulun ylpeyden aihe on ollut se, että joka puolella maatamme oppii yhtä hyvin. Nyt alueellisia eroja on ja suurempia kuin koskaan. Onko jatkuva muuttoliike kasvukeskuksiin vienyt jo uskoa tulevaisuuteen?

Näistä kolmesta trendistä kaksi on aika hyvin selitettävissä tai ainakin syitä voi arvella.

Alueelliset erot voivat olla työmarkkinoiden nopean muutoksen aikaansaamia. Monilla muuttotappiopaikkakunnilla tulevaisuuden horisontti hämärtyy ja varmaan heikentää motivaatiota opiskella.

Peruskoulun perustamisen tavoitteena oli taata kaikille mahdollisuus opiskella mitä haluaa, perhetaustasta riippumatta, Vaikka vanhempien koulutustaso määrittelee melko pitkälle lapsen tulevaa koulutustasoa, niin perusopetuksessa ovat lapset menestyneet omilla vahvuuksillaan. Perhetausta ei ole näkynyt tulosten jakautumisessa. Kun nyt näkyy, nopeana muutoksena, niin on syytä huoleen. Saammeko lahjakkuudet käyttöön ja saavatko oppilaamme toteuttaa omia kykyjään täysimittaisesti? On mahdollista, että akateemisten tai korkeasti koulutettujen työalojen viehätys on laskenut. Yhteiskuntarauhan kannalta on hyvin tärkeää, että uusia säätyjä ei synny, ainakaan laajalti ja tiiviinä.

Tyttöjen ja poikien tulosten erot ovat kehittyneet kummalliseen suuntaan, enkä löydä helposti selitystä sille. Eipä ole löytäneet minua fiksummatkaan. Poikien tulosten notkahdusta on selitetty sillä että pojat eivät lue, vaan pelaavat. Pojilta ei vaadita tarpeeksi. Pojat eivät jaksa kiinnostua, ja niin edelleen. Nämä seikat eivät ole syitä, vaan seurausta kasvatustyön epäonnistumisesta, niin kodeissa kuin kouluissa-sikäli kun nämä asiat edes liittyvät poikien kehnoon sijoittumiseen. Sen sijaan ne edustavat ajatusta, että pojissa on jotain vikaa. Olisko osa poikien huonontuneesta tulosesta selitettävissä tällä? Kuinka paljon useammin pojat saavat kuulla: Pojat olkaa hiljaa! Pojat älkää metelöikö! Onko kouluihimme hiipinyt eräänlainen poikia syrjivä (ja tyttöjä suosiva) toimintakulttuuri jonka seuraukset tulevat näkyviin nyt? Poikien osallistaminen on kouluissa yhä vaikeampaa, he eivät saa otetta oman oppimisen omistamiseen? Tämä on erittäin kiinnostava kysymys juuri tässä ajassa, kun luulimme että sukupuolella ei ole väliä koulussa- tai ainakin pyrimme vahvasti siihen. On ehkä epäkorrektia mainita vielä se, että miesopettajia on kouluissa yhä vähemmän (joskus ei yhtään) , ja monilla pojilla on miehen mallin puute. Mutta mainitaan nyt kuitenkin.

Jouni Välijärvi muotoili Ylen haastattelussa: "Näkisin, että meidän pitäisi tietää paljon enemmän siitä, mitä koulu merkitsee tänä päivänä nuorten maailmassa, miten teknologian mukaantulo on vaikuttanut, ja miten se vaikuttaa tytöillä ja pojilla. Nämä ovat mielestäni keskeisiä tekijöitä."

Palataan siis siihen, ett opiminen on emotionaalinen tapahtuma. Poikien elämysmaailma on keskiarvoltaan hiukan eri kuin tytöillä. Pojat käyttävät tietotekniikkaa tutkimiseen ja usein pelilliseen oppimiseen (pelatessa nimittäin oppii), tytöt viestintään. On arveltu että tyttöjen tapa käyttää tietotekniikkaa tukee paremmin koulunkäyntiä. Taidan kääntää asian hiukan toisinpäin. Suomessa on uuden teknologian käyttö kouluissa hyvin haparoivaa, eikä pedagogista uudistumista ole vielä sen avulla syntynyt. Tuloksissaan notkahtaneet pojat ovat diginatiivien sukupolvea. He ovat tottuneet oppimaan ubiikisti, kaikkialla ja aina halutessaan. Voi olla että pojille on sallitua olla motivaatiosidonnaisempia kuin tytöille. Pisa-tulokset kertovat, että tytöt saavuttavat tuloksia silloinkin kun he eivät ole motivoituneita, vaikka ei huvita. Kun Suomi on korkean teknologian maa, pitäisi arjen uusia tietotaitoja kehittää ja käyttää koulussa, yhteisöllisen pedagogian periaattein. Jos niin ei tehdä, niin tyttöjenkin tulokset ovat putoamassa, ennustan.

Poikien tulokset ovat pudonneet edellisen OPS2004:n aikana. Siitä jäi toteutumatta tyttöjen ja poikien erilaisuuden huomoiminen, veikkaan,.  Vika ei siis ole opsin, vaan siinä että korjausliikettä poikien hyväksi ei saatu tehtyä. Ei ehkä otettu kyllin vakavasti? Merkithän ovat olleet ilmassa jo kauan. Pojat eivä enää motivoidu siitä, että saavat noin numeron huonomia keskiarvoja. Korjausliike pitää saada aikaan uuden opetussuunnitelman myötä.

Ja vielä on otettava esiin se, että opettajien täydennyskoulutus näyttää olevan meillä aika surkealla tolalla. Toinen äskettäin julkaistu kouluvertailu TIMSS kertoi, että Suomessa opettajat lisäkouluttautuvat hyvin heikosti verrattuna muihin maihin. Muutosta tähän tarvitaan.
Tasa-arvon vahvistaminen on oikeastaan polittiinen, koko yhteiskuntaa koskeva kysymys. Luulen silti että koulutuksen tasa-arvoa tuetaan myös käytännön opetustyössä kiinnostavilla ja oppilasta innostavilla menetelmillä. Siihen tarvitaan opettajan koko työuran kestävää uuden oppimista.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kiusaaminen on yhteisön asia

Tänään oli taas hyvä kirjoitus Hesarin yleisökirjoituksissa otsikolla Kiusaaminen koskettaa koko luokkaa. Kyllä näin on. Silloin kun kiusaamista tapahtuu ryhmässä, kuten luokassa, on se jotain muutakin kuin vain kiusaajan ja kiusatun välinen ongelma- jollaisena sitä pitäisi ratkoakin. Tästä oli jo aiemmin hyvä artikkeli lehdessä: Kiusaamisen kitkeminen on ryhmätyötä.  (HS  19.11.2017) Aiheesta  olen kyllä kirjoittanut kai ennenkin, mutta on tämä tärkeää...

Kirjoittajat (nimimerkki) totesivat hyvin, että kiusaamisella on koulusssa sen salliva tai hyväksyvä yleisö, muutoin se ei ole ryhmässä mahdollista. Kiusaamiseen puuttuminen on  jälkihoitoa. Jos keskitytään entistä enemmän ryhmien/yhteisön hyvinvointiin, kiusaamista voidaan ehkäistä ennalta.

Varsinkin suurissa kouluissa on paljon erityishenkilökuntaa, kuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja ja muita oppilashuoltoryhmään kuuluvia. Vakavat kiusaamistilanteet ohjataan oppilashuollon hoidettaviksi. Silloin käy yleensä niin, kuten kirjoittajatkin mainitsevat, että kiusaamistapaus eriytetään  uhrien ja tekijän väliseksi asiaksi. Luokan osallistaminen tilanteen ratkomiseksi on helposti satunnaista, tai ainakin käytännöt vaihtelevia.

Kirjoituksessa mainittiin vanhemmat ja heidän merkityksensä luokan yhteisöllisyydelle. Koulussa vanhempien merkitys on suuri, vaikka he eivät olisikaan paikalla. Vanhemmat ovat lapsiensa kasvatuksen asiantuntijoita. Jos he saavat tietoa koulun tilanteesta ja voivat vaikuttaa taustalla usein paljonkin. Nyt en haluaisi hermostuttaa ketään, mutta joskus tuntuu, että koulun ja kotien välit voisivat olla läheisemmät. Opettajat saattavat kokea vanhemmat häiritsevinä tai ovat ainakin epävarmoja yhteistyössä kotien kanssa. Vanhempien tuki pitää ansaita ja sen eteen kannattaa tehdä töitä.

Jos hyväksytään se, että kiusaaminen on yhteisöään koskeva ilmiö, niin kiusaamista voidaan ehkäistä ja jo syntynyt tilannekin ratkoa yhteisöllisen pedagogian avulla. Kirjoittajat toivoivat, että kiusaamistilanteessa myös luokan vanhemmat otettaisiin mukaan riittävällä tiedottamisella. Näin voitaisiin vahvistaa yhteisön eheyttävää voimaa. Asia, josta ei tiedä mitään, jää huomaamatta.

Salassapitovelvoitetta ei pitäisi ymmärtää niin, että mitään ei voi kertoa, edes silloin kun se olisi kaikkien etu. Kiusatun ja hänen vanhempien kanssa voi sopia, millaisella avoimuudella yhteisön tukea rakennetaan. On erittäin tärkeää, että luokassa voidaan tilannetta käsitellä suhteellisen avoimesti, jotta sekä kiusattu että kiusaaja saavat yhteisön tuen tilanteen muuttamiseksi. Parasta tietenkin on luoda käytäntöjä, jossa kiusaamista ei juuri synny. Esimerkiksi luokassa voi säännöllisesti pitää anonyymisti luokkahengen kyselyn, vaikka sähköisesti. Jatkuva, turvallinen seuranta on eräs parhaita tapoja saada tietoa luokan/ryhmän tilanteesta ja puuttua nopeasti ongelmiin.

Samassa päivän lehdessä oli muuten toinen erittäin kiinnostava koulujuttu otsikolla Opettajille ei opetata kurinpitoa. Onneton otsikko, mutta sisältö asiaa, kiitos Timo Saloviidan. Olisin toivonut otsikoksi: Opettajille ei opeteta yhteisön ohjaamisen taitoja. Silloin oltaisiin myös tämän kiusaamisasian äärellä. Mutta tuohon asiaan pitää palata, toisessa kirjoituksessa.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Timss - poikajytky

Voihan pojat!
Viimeisin TIMSS-raportti ( Trends in International Mathematics and Science Study) julkaistiin 29.11. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta ( linkki tiedotteeseen
Varsinaisen tutkimustyön on suorittanut Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopistossa. TIMMS-tutkimus tallentaa paljon erilaisia taustatekijöitä, joiden vertailusta saadaan monipuolista tietoa. Neljäsluokkalaisten tutkimustulosten julkistamistilaisuuden videotallenne löytyy tästä: TIMSS-julkistamistilaisuus

Tallenne on kiintoisaa katseltavaa, suosittelen. Merkittävin muutos on tapahtunut viiden vuoden sisällä poikien osaamisessa, joka on laskenut paljon sekä matematiikassa, että luonontieteissä. Tyttöjenkin tulokset ovat heikentyneet, mutta paljon vähemmän. Tytöt ovat kaikilla osa-alueilla nyt poikia parempia.













Suomen kokonaissijoitus on silti edelleen hyvä. Meillä on vahvuutena  vähäinen heikosti osaavien joukko ja edelleen hyvä tulos muiden paitsi erinomaisesti pärjäävien ryhmässä.













Tiedotustilaisuudessa tutkijat vielä arvailivat tulosten syitä. Nythän lähinnä julkistettiin tuloksia, joiden syitä arvioidaan seuraavissa tutkimuksissa. Tutkittavaa varmasti riittää.
Paljon kiintoisaa on jo nyt nähtävissä. Arvailen mielellään itsekin tulosten syitä. Suuri osa tutkimustuloksia oli jo ennestäänkin tuttuja, vaikka niitä media mielellään uusina tarjoaakin.

Myös PISA-tuloksistamme tuttu heikentyvä motivaatio näkyy tuloksissa. Kiintoisaa on, että esimerkiksi korealaiset opiskelijat pitävät vähiten matematiikasta, mutta saavat huippusijoituksen. Kun meillä ei enää varmaankaan haluta/voida palata autoritääriseen pakko-oppimiseen, näyttäytyy meillä suhtautuminen oppiaineeseen tärkeänä tulostekijänä. Ehkä etenkin pojilla?



Olihan tutkimuksessa paljon hyvää. Oppimistuloksemme ovat edelleen tasalaatuisia. Koulut ja opettajat ympäri Suomen tuottavat lähes samanlaisia tuloksia. Oppilaiden sosiaalinen asema selittää eniten oppimistulosten eroja, mutta niinhän se on muuallakin aina ollut. Vaikka kirjojen määrä kotona voidaan yhdistää matematiikassa menestymiseen, ei kirjoja hyllyyn lisäämällä saada automaatisesti lapsen matematiikan taitoja paremmiksi.

Merkittävä huomio oli se, että kansainvälisesti luokanopettajat Suomessa lisäkouluttautuvat hyvin heikosti, vaikka koulutustaso ammattiin on korkea. Syyt ovat varmaan sysissä ja sepissä eli säästöt ja haluttomuuskin. Asia pitää korjata, vaikka opetusmenetelmien aiheuttamaa eroa ei löytynytkään. Johtunee osin siitä, että niissä ei ole tilastollisesti merkittäviä eroja, ainakaan vielä. Uusi ops saattaa muuttaa tilannetta.

Mutta se tärkein eli pojat, pojat. Olen huomannut somessa käydyissä keskusteluissakin, että aihe on vaikea. Me olemme muiden Pohjoismaiden tapaan pitkään tehneet paljon työtä sukupuolten tasavertaisuuden hyväksi. Tähän asti on silloin parannettu yksinomaan tyttöjen ja naisten asemaa. Vieläkin on töitä, mutta on ihan selvää, että pojilla ja miehillä on muunlaisia ongelmia, joihin pitää myös tarttua. Muutoin kehitys johtaa siihen, mitä eräs some-ystäväni jo totesi: Miehiä ei enää tarvita, naiset tekee kaiken paremmin...

Matematiikassa sentään ovat pojat ennen pärjänneet. Nyt näyttää että isoa osaa poikia vaivaa kouluvastaisuus, joka vaikuttaa kaikkeen koulumenestykseen. Pojathan ovat jo pitkään saaneet paljon huonompia keskiarvoja. Tytöt saavat halutuimmat opiskelupaikat ja täyttävät korkeimman asteen koulutuspaikkoja muutenkin. Näyttää siltä että tytöillä on paremmat elämänhallintataidot ja he pärjäävät heikosti motivoituneinakin. Syrjäyneistä valtaosa on miehiä.

Tutkijat nostivat julkistamistilaisuudessa esiin kotitaustan merkityksen oppimistuloksiin. Se ei ole uutta, eikä mielestäni selitä ollenkaan tätä viidessä vuodessa tapahtunutta heikennystä, etenkin pojilla. Tässä ajassa kotitaustat ei ole voineet muuttua selvästi huonommiksi. Edelleen tapahtuva muutos näyttää koulussa kyllä olevan opettajakunnan naisistuminen.  En uskalla väittää että se olisi syynä.

Kun edellistä PISA-tutkimuksen ensituloksia luin, oli siinä merkittävä huomio: "Koulun käytäntöjen ja opiskelijoiden odotusten välillä on lisääntyvä kitka."  Erinomaisesti sanottu! Tämä ilmiö voi hyvinkin olla kumuloituva ja tulee näkyviin pojilla eniten ja ensin. Tämä taas voi johtua kasvatuksesta, että pojilta odotetaan vähemmän vastuunottoa, niin kotona kuin koulussa. 

Opetusmenetelmistä tai oikeastaan oppimisen uudistamisesta on tässä yhteydessä puhuttu turhan vähän. Itselläni on vahva kokemus, että pojat kiinnostuvat matematiikasta aivan yhtä hyvin kuin tytöt, kun tehdään yhteistoiminnallisesti, monipuolisin menetelmin ja kannustetaan kotona ja koulussa. Itselle asetetut tavoitteet ja itsearviointi antavat pojille mahdollisuuden aktiiviseen rooliin, kuten tytöille myös, tietysti.
Valistuneena arviona päättelen, että erityisesti pojat reagoivat koululaitoksemme hiljaiseen muutokseen, jossa naiset ovat valtaosin opettajina (ja myös roolimalleina), tytöt saavat koko ajan parempia arvosanoja ja vähitellen yhä useampi poika ei aseta itselleen koulussa tavoitteita, joilla kilpailisi tyttöjen kanssa.

Koulutusjärjestelmämme ei voi muuttaa kotitaustoja ja niiden merkitystä. Peruskoulu perustettiin nimen omaa tasoittamaan eroja, jotka syntyvät jo varhaislapsuudessa. Nyt näitä eroja pitää alkaa erityisesti tasoittamaan poikien suhteen, juuri kun olemme tilanteessa, jossa luulimme pääsevämme sukupuolen suhteen neutraaliin koulutusilmapiiriin.

Koulussa voidaan hakea innostavampia tapoja opettaa. Samaistumisen kohteiksi pojille tarvitaan miesopettajia, ja vielä sellaisia, jotka arvostavat työtään ja oppilaitaan lämmöllä. Opetusmenetelmien pitäisi varmaankin juuri matematiikassa uudistua paljon. Luulenpa, että pojille sopisi esimerkiksi pelillinen oppiminen, yhdessä muoiden kanssa, tosi hyvin. Jos nyt juututaan siihen keskusteluun, että ei koulussa voi olla vaan kivaa, ovat pojat (ja kohta tytötkin) yhä heikompien tulosten edessä.

Sanotaan mitä sanotaan, niin asenteet ja osaaminen matematiikassa, tässä ajassa, kehittyvät myönteiseksi uteliaisuutta ja oppimisen intoa ruokkimalla. Uskon että tehostettu ja onnistunut täydennyskoulutus uuden opsin hengessä voisi muuttaa paljon. 

Lopuksi tämä. Jälleen kerran kaikki mitä haluaisin sanoa vaikka matikan opetuksesta, on sanottu jo ja paremmin kuin osaisin. Kiitos Laura Tuohilampi: Opettaja ei päätä onko laskeminen hyväksyttyä