Uusi eriarvoistuminen

 Perusopetuksen idea on antaa kaikille, lähtökohdistaan huolimatta, yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia, kehittää ja toteuttaa itseään. Tavoitteena on aktiivinen kansalaisuus ja yksinkertaisesti hyvä elämä. Siihen tarvitaan sekä inhimillistä että sosiaalista pääomaa, kuten opetussuunnitelman perusteissa todetaan.

Näyttää siltä että viime vuosina tasavertaisuus on toteutunut aiempaa huonommin. Esimerkiksi ne kuuluisat PISA-tulokset ovat olleet laskussa etenkin siksi, että tulokset eivät ole enää tasalaatuisia. Koulujen kesken syntyy eroja. Myös asuinalueiden erot, segregaatio, on voimistunut. Kehitys ei ole toivottava.

Onneksi meillä on tutkimusta aiheesta. Viimeksi Riikka Oittinen, Marja Peltola ja Venla Bernelius (2022) ovat tutkineet oppilaiden eriytymistä koulussa. He ovat julkaisseet tärkeä ja kiintoisan artikkelin: "Mä tunnistan kaltaiseni, kun mä nään sen" (LINKKI)   Aiheesta kirjoitti myös Hesari 19.8.  (LINKKI) Kyseessä on etnografinen tutkimus eräässä kaupunkikoulussa, joka liittyy Riikka Oittisen väitöskirjatyöhön. Tulokset ovat yhteneviä kokeneiden opettajien arkihavainnoille: Erilaisista sosioekonomista alueista tulevat oppilaat eivät sekoitu laajasti koulussakaan. Eroja ylläpitää esimerkiksi vaatetukseen ja ulkomuotoon liittyvät seikat, jotka osaltaan synnyttävät sosiaalisia heirarkioita. On myös nähtävissä että heikoimmassa asemassa olevat oppilaat kerääntyvät koulussa (ja vapaa-ajallaankin) yhteen. 

Näin kouluun kehittyy hyvin menestyvien ja vähemmän hyvin menestyjien ryhmiä. Ryhmään kuuluminen on tärkeää. Eräs ryhmään kuulumisen merkki voi olla myös heikko koulumenestys. Jos niin on, ei opiskelulle ole sisäistä motivaatiota. Kaikki tukitoimet valuvat hukkaan, jos juurisyihin ei pystytä puuttumaan. Silloin on kyse taas sosiaalisen pääoman laadusta ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Jos lapset ja nuoret jätetään keskenään organisoitumaan sosiaalisesti, niin alkuasetelmat vahvistuvat ja saattavat vaikuttaa koko elämän kulkuun. Asioihin voi onneksi vaikuttaa koulun ja opetuksen rakenteilla ja yhteisillä pedagogisilla ratkaisuilla. Oma ratkaisuni on kiinteä, oppiva pienryhmä. Siinä luodaan luottamukseen perustuvia merkittäviä suhteita taustasta riippumatta, opetellaan yhteistoimintaa ja opitaan yhdessä.

Tutkijat vetoavat kouluihin. Koulu on mahdollisuus, sillä siellä erilaisista taustoista tulevat oppilaat parhaiten kohtaavat toisensa. Koulun käytännöillä on merkitystä sille mitä kohtaamisesta seuraa. Mikäli hyvän sosiaalisen alkupääoman omaavat liittyvät yhteen, ei heidän kantamansa hyvä pääoma "rikastuta" muita. Aineetonta pääomaa jaettaessa kaikki kuitenkin hyötyvät. "On tärkeää, että kouluissa tiedostettaisiin nykyistä paremmin sosaalisten erojen vaikutus oppilaiden arkeen ja missä määrin ne synnyttävät erotteluja oppilaiden välille" .

Lukuvuotensa aloittanut ja työn imussa uiskenteleva opettaja voi ehkä hermostua. Taasko pitäisi venyä uuteen rooliin, olla nuorisotyöntekija, sosiologi ja psykologi? Enkö voi keskittyä opettamiseen? NO, asian voi nähdä niinkin, että työtä voi keventää kun käyttää hyväkseen ryhmien luonnollisia voimavaroja. Jos ne voi valjastaa palvelemaan koulun kasvatus- ja opetustavoitteita, niin silloin mennään iloisesti myötävirtaan, yhdessä. Onhan siitä monella opettajalla hyviä kokemuksia.

Tähän haasteeseen liittyy vahvasti myös yksinäisyys, toinen nyt esillä ollut kouluaihe. Siitä erikseen myöhemmin.

Tulossa

Vähän niinkuin mainos: Viime maanantaina lähti painoon viimeisimmän (ja ehkä viimeisenkin) kirjamme painatustilaus. Tarkastuskappale tulee ensi viikolla ja sitten kirja lähtee maailmalle. Kaksi ja puoli vuotta haettiin lähteitä ja huomattiin yhä uudelleen että tätä olemme aina tarkoittaneetkin, vain eri käsitteillä. Aina voi siis oppia! 

Ei olla aiemmin näin laajaa taustatyötä tehty. Kirjoituksen edetessä maailmalta tuli yhä uudelleen esiin asioita, jotka liittyvät luottamukseen tai sen puutteeseen. Sosiaalinen pääoma (jonka keskeinen osa on luottamus) on taattava kaikille, heille myös jotka eivät taustastaan johtuen saa riittävää myönteistä alkupääomaa. Meistä tälle on tilausta.

Takakannen teksti:

“Suomen kansallisaarre on luottamus”. Näin todettiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 3.4.2022. Kirjoituksessa viitattiin koronapandemiaan ja Ukrainan sotaan. Kansalaiset selviävät kirjoituksen mukaan vaikeistakin ajoista parhaiten yhteistyöllä, joka  rakentuu luottamukselle. Luottamus puolestaan on tärkeä osa sosiaalista pääomaa, jonka riittävä kartuttaminen kaikille on annettu koulun tehtäväksi. Aika moni, mukaan lukien koulun ammattilaiset, ei ehkä tunne tätä tehtävää.

Mistä on siis kysymys? Miten tämä tehtävä voidaan toteuttaa käytännössä?

Jokainen tarvitsee sosiaalista pääomaa hyvän elämän turvaksi. Kyky tulla toimeen muiden kanssa on harjoiteltava taito. Kaikkien pitäisi oppia rakentamaan myönteisiä verkostoja. Ne tuottavat turvallisia ihmissuhteita ja auttavat sijoittumaan työelämään itseä tyydyttävällä tavalla. Vain koulussa voidaan tasoittaa erilaisista taustoista johtuvia sosiaalisen alkupääoman eroja. Se on osa koulun laajaa sivistystehtävää.

Tarvitaan siis sosiaalista pääomaa kerryttävää pedagogiikkaa. Hyvä kasvuympäristö on pysyvä ja yhteisöllinen. Tämä varmistetaan muodostamalla opetusryhmiin pitkäkestoisia oppivia pienryhmiä. Kirjassa kuvaillaan yhteisöllisyyden ehtoja, ryhmien dynamiikkaa ja prosesseja sekä opastetaan pienryhmien muodostamisessa ja ohjaamisessa.

Kirjoittajat ovat perehtyneet aiheeseen laajasti myös koulujen arjessa.

Saa sitten nähdä mitkä ovat lukijoiden reaktiot. Nyt jotenkin erityisen kiinnostavaa.

Miten opitaan opettajaksi?

 Elokuu alkoi ja koulu nousee mediassa uutiseksi, kuten joka vuosi. Ja onhan se hyvä asia, koska koulu on tärkeä.

Isossa lehdessä oli taas hyvä kirjoitus : Varhaiskasvatuksen opettajien koulutus ei valmista työelämään. (HS 2.8.2022.) Tuttua. Kun itse aikoinaan valmistuin, seminaareista valmistuneet opettajakollegat ihailivat minun yliopistokoulutustani. Käytännössä tunsin itseni ihan epäpäteväksi. Alkaen siitä, että kun sain päiväkirjan, en ollut selaista koskaan nähnyt, saati että olisin teinnyt mitä siihen laitetaan. No, niitä ei enää onneksi täytetä. En ymmärtänyt koulun arjesta mitään. Mitä välituntivalvonta on, miten vanhempiin ollaan yhteydestä, miten lohdutetaan lasta joka ei osaa tehtäviään tai jolla on paha olo jostain minulle tuntemattomasta syystä? Miten opettajainhuoneessa ollaan? Miten otan vastuun oppilaistani ja etenkin miten luokkaa ohjataan? Onneksi minulla oli hyvä malleja, kokeneita opettajia auttamassa.

Mutta juu, opettaminen ja kasvattaminen ovat käytännön osaamista vaativia asioita, teoria ei yksin riitä. Teoreettinen ymmärrys kyllä auttaa oman työn kehittämisessä, mutta opettaja tarvitsee ison valikoiman hyvä käytäntöjä ja kehittyneen kyvyn ohjata vuorovaikutusta. Sen oppii käytännössä. Arvostamani Kirsi Lonka osallistui facebook keskusteluun asiasta. Uskallan laittaa kommentin tähän, kun hän sen jo julkaisi:

Pari asiaa, jotka tutkimuksessa tulevat esiin. Viime aikoina on alettu puhua yhä enemmän opettajan oppimisesta, joka on elämänkestoinen prosessi.

Sen käynnistämiseen ja ylläpitämiseen ei nykyään ole riittävästi vielä keinoja. Toinen asia on vuorovaikutuskoulutus - eritysesti harjoittelua haastavissa tilanteissa toimimiseen. Sitä ehdin kasvatuspsykologian kursseilla vain raapaista. Nykyään on meillä vain luokanopettajille kurssi Pedagoginen vuorovaikutus. Tutkimme asiaa Päivi Tynjälän kanssa jo parikymmentä vuotta sitten: silloin työelämässä olevat opettajat arvioivat vuorovaikutustaitojen olevan keskeisiä työssään, mutta harva oli saanut aiheesta koulutusta.

Nykyään asiasta on todella paljon tutkimustietoa mm. Markus Talvion väitöskirja ja sen jälkeiset julkaisumme. Näitä taitoja ei nykykäsityksen mukaan opita kirjoista tai luennoilta, vaan systemaattisesti ja ohjatusti harjoittelemalla ja reflektoimalla. (Kirsi Lonka, Facebook 2.8.22)  

Tähän lisään vielä ryhmädynamiikan ymmärtämisen ja oman toiminnan ohjaamisen tilanteiden vaatimalla tavalla. Opettaja ohjaa isoja ryhmiä, työ ei koostu yleensä pääsääntöisesti yksilöiden kohtaamisesta. Ja kyllä opettajan työ on vaativaa asiantuntijatyötä: Pitäisi kasvattaa ja opettaa, ohjata isoja ryhmiä ja tukea yksilöitä. Vielä on tarpeen osata verkostua myönteisesti oppilaiden kotiväen kanssa. Vuorovaikutustaidot ovat tosiaan ihan keskeinen osa opettajan ammatiosaamista. Käytännössä sitä opitaan liian usein ns. kantapään kautta-metodilla. Opettajien yhteistyö on tässäkin hyvä tuki. Kannustan työpari- tai tiimitoimintaan, se tuo oppia ja iloa työhön.