sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tuntuu hyvältä

Joulu lähestyy. Olen hyvilläni, mutta myös ihan muusta syystä.
Ilahtuneena huomasin, että pari vuotta vanha kirjoitus  Tunteellinen Ops on saanut jostain syystä viime päivinä uusia lukijoita.
Toivottavasti opetussuunnitelmia pohtivia on joukossa. Kirjoitin siinä nimittäin tuolloin, että uusi ops on mahtavasti ottanut mukaan oppimisen emotionaalisen ulottuvuuden. Asiasta kirjoitti opetusneuvos Eija Kauppinen ansiokkaasti. Sittemmin ei olekaan kuulunut asiasta liikaa...

Luulenpa että aika usein opetussuunnitelmatyössä ja siihen tutustumisessakin suurinta huomiota saavat tuntimäärät ja -sisällöt, sekä ehkä arviointi. Alun yleistä osaa olen ainakin itse kuullut mainittavan pakkopullaksi tai pakolliseksi höpinäksi.
Väärin, se on kovinta ydintä ja yhä enemmän sitä. Olemme kirjoissamme kiinnittäneet tunteisiin paljon huomiota. Koko yhteisöllinen pedagogia lepää kollektiivisen, oppimista edistämisen tunteen varassa. Tärkeimmät osatunteet ovat silloin turvallisuus ja uteliaisuus, molempia tarvitaan jotta oppiminen saadaan liikkeelle optimaalisesti.

Pari muutakin tapausta sai nämä ajatukset liikkeelle. Kun oma työura alkaa olla yhä enemmän lopuillaan ja soihdunojennusvaiheessa, on kovin mukavaa saada tunne, että jotain on tullut tehtyä oikein. Entisten oppilaiden ja vanhempienkin palaute on silloin tärkeää.

Viikon sisään tapahtui seuraavaa:
Eräässä tilaisuudessa tapasin miehen joka oli ollut oppilaani 35 vuotta sitten. Hän tuli heti tervehtimään ja sanoi: "Rauno, sanoin juuri työtovereilleni että siinä tulee opettaja, joka oli niitä harvoja joka sai jotain järkeä mun päähän." Olipa kiva kuulla. Minusta kommentti heijasti luottamusta joka oli vallinut välillämme ja oli jotenkin edelleen olemassa. Turvallisuus ja luottamus ovat samasta lähteestä ja ihan oppimisen ytimessä. Olin onnistunut tavoitteissani, hyvä!
Eilen tapasin sitten kolmenkymmenen vuoden takaa äidin entiseltä luokaltani. Eipä mennyt kauaakaan kun muistelimme retkiä ja upeaa leirikoulua- sekä pedagogisia ratkaisujani: " Me tehtiin koko ajan kaikenlaista ja me oltiin ylpeitä siitä että meidän luokan ovi oli auki. Muut sitä ihmetteli, mutta vähitellen oli muillakin"
Puhuttiin paljon siitä, miten yhteishenkeä saatiin rakennettua muun muassa  hiihto- ja pyöräretkillä. Tuli tunne, että noinkin pitkän ajan jälkeen noista tapahtumista oli jäänyt vahva positiivinen jälki. Hauskaa oli että tämä entinen oppilaani ymmärsi nyt aikuisena toimintani pedagogiset sisällöt , aikuisen näkökulmasta ja siirsi näitä asioita edelleen lapsilleen ja muissakin toimissaan.

Varsinkin perusopetuksessa opettajien tärkein tehtävä on kasvattaa ja opettaa niin että jokainen saa hyvät eväät elämään. Silloin kestävintä on kumminkin tunne siitä, että on ollut tärkeä ja saanut tehdä ainakin välillä jotain rakentavaa (mielellään omista vahvuuksistaan), itselle ja muille innostavaa ja hyödyllistä.
Opettaja ei voi millään huolehtia jokaisen oppilaansa tunnetilasta, mutta ohjattavan ryhmänsä tunnetilasta hän on kyllä vastuussa ja voi siihen hyvinkin vaikuttaa. Se on yhteisöllisen pedagogian ydintä.

Miten opettajana voi toimia niin että ohjattavassa ryhmässä vallitsee turvallinen ja oppimiseen myönteisesti suhtautuva, kannustava ilmapiiri?

Oikeita vastauksia on monia. Tärkeintä on kiinnittää asiaan huomiota ja tehdä asian eteen töitä. Varmasti palkitsee.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kärkihanke; lähteekö lentoon?

Hallituksen kärkihankkeita maamme nostamiseksi uudelle kasvu-uralle on muun  muassa:  Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Odotan tältä paljon ja toisaalta pelkään, että jääkö hanke komiteoiden ja suunnitteluryhmien keskeiseksi innostuksen kohteeksi. Käytäntöjen tulisi muuttua. Meillä on jo tieto teoriatasolla, miten.

Tämä kärkihanke vaikuttaa minusta hyvältä. Tavoitteet ovat vastaus koulutusjärjestelmämme sisällle luikerrelleeseen hiipumisen oireisiin. Jatkuvasti laskeva motivaatio ja digioppimisen jälkeenjäänneisyys ovat yhdessä muodostaneet tummia pilviä Pisa-taivaallemme. Maailman paras koulu- arvonimi pitää ansaita joka vuosi uudestaan. Koulutus on ennennäkemättömän suuressa muutoksessa maailmalla, meidänkin pitää uudistaa ja parantaa.

Koulutuksen kärkihanke jakautuu kolmeen osaan:


  1. Uudistetaan peruskoulua 2020-luvulle tavoitteena Suomi modernin, innostavan oppimisen kärkimaana.
  2. Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva koulu -hanketta valtakunnalliseksi. Liikunnallistetaan oppiminen eri oppiaineissa.
  3. Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.
Hauskasti tämä hanke sisältää sekä digitatlisaation tuomisen oppimiseen että liikunnan lisäämisen koulupäiviin. Monet ajattelevat että ne ovat toisiaan syöviä ilmiöitä.  Lähes nerokas ajatus on laittaa nämä asiat ajamaan samaa tavoitetta, molemmilla tavoitetaan nimittäin  aktiivisen oppijan ihannetta. Liikkumisen ja digitalisaation voi jopa yhdistää. Lisäksi hankkeessa halutaan lisätä kieltenopiskelua. Digitalisaatio auttaa siinäkin.

Kärkihankkeelle on nimetty johtoryhmä parhaista asiantuntijoistamme. Heidän urakkansa on haastava, mutta tavallaan yksinkertainen. Mikäli uusi opetussuunnitelma toteutuu hyvin, niin kärkihanke on jo pitkällä. 

Jos ryhmä kysyisi minulta neuvoa niin sanoisin jotain tämmöistä: Olisi pohdittava miten olemme tulleet tilanteeseen, jossa koululaiset kokevat opetuksen aiempaa merkityksettömämmäksi. Miksi olemme Euroopan kehnoimpia maita uusien oppimisvälineiden ja  -ympäristöjen oppilaskäytössä? Milloin (ja miksi) opetus kouluissa muuttui oppilaiden kokemuksen mukaan museaaliseksi?
Jos tähän osaa vastata, pitää vain keksiä vastalääke. Olen tätä miettinyt paljonkin, enkä keksinyt oikein pitävää vastausta. No, eipä hätää, minua viisaammatkin miettivät ja ehkä keksivät.

Äskettäin ajattelin että onko suomalaisen opettajan korkea koulutus muuttunut uudistuksen kitkatekijäksi? Me opettajat olemme itsenäisiä ja hyvin koulutettuja. Tästä voi seurata koulujen umpio, jossa neuvoja ulkopuolelta ei oteta huomioon. Syystä tai toisesta koulumme ovat melko konservatiivisia. Myös valtakunnallinen ohjaus on olematonta, jolloin koulut ovat lähteneet eriarvoistumaan.  Paikoin uudistetaan ja otetaan oppijat mukaan, paikoin puolustetaan oikeutta opettaa niin kuin ennenkin.

Pedagogia tai didaktiikka, sitä pitää uudistaa, kun oppimisen ehdot ja välineet ovat muuttuneet. Suomessa haaste on ilmeisesti vielä suurempi kuin yleensä, joten tsemppiä kärkihankkeelle!

Ja yhteisöllisyyttä ja ryhmäilmiöiden ymmärtämistä tarvitaan ehdottomasti mukaan!


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Opettajan tärkein työkalu?

Itsenäisyyspäivä sopii hyvin suomalaisen opettajuuden ja opetussuunnitelman ohjausvaikutuksen pohdintaan. Ja siihen onko siinä kehittämisen paikka.

Sotkeuduin jälleen facebookissa piitkään keskusteluun opetussuunnitelmasta ja sen merkityksestä. Keskustelu rönsyili, mutta itselleni jäi pari asiaa hautumaan. (Olen muuten jo hiukan kyllääntynyt siihen että vaikka yritys olisi hyväkin, niin syvempi keskustelu on somessa vaikeaa. Kun ei olla fyysisesti läsnä on jotenkin helpompaa sanoa mitä vaan, ainahan voi poistua keskustelusta.)

Ei ole ilmeisesti aivan yleisesti tiedossa, että opetussuunnitelman ohjausvaikutus on ollut puutteellista. Tämä tieto on kyllä jaossa, mutta opettajat eivät lue kovin paljon alansa tutkimuksia. Suomessa on  hyvin itsenäinen virkamieskulttuuri yleensäkin ja opettajakunnassa se näkyy varsin hyvin. Opettajat vaalivat autonomiaansa saavutettuna etuna, mitä se onkin. Opsia kohtaan voi esiintyä suorastaan vihamielisyyttä. Tilanne on onneksi paranemassa. Opettajat ovat ilmeisesti  melko laajasti hyväksyneet, että opinnoissa ja työelämässä tarvittavat taidot ovat muuttuneet ja koulunkin pitää muuttua. Harmi vain että opettajien autonominen toimintakulttuuri synnyttää paitsi monipuolisuutta, niin myös eriarvoisuutta sekä erilaisia tulkintoja omasta tehtävästä: "Opetussuunnitelmajärjestelmän usein oletetun ja toteutuneen vaikuttavuuden välillä on ristiriitaa. Esimerkiksi koulujen traditioilla ja oppimateriaaleilla on yhä varsin suuri merkitys koulun toiminnassa."

Edellinen lainaus on Koulutuksen arviointineuvoston julkaisusta  Esi- ja perusopetuksenopetussuunnitelmajärjestelmän toimivuus  (53/2010). Myös julkaisu 52 käsittelee samaa asiaa eli opetussuunnitelmaa ja sen vaikuttavuutta. Hyvää luettavaa. Äskettäin käyty keskustelu somessa kertoi samaa. Kannanotot vaihtelivat laidasta laitaan; joku sanoi että tuntee monia opettajia jota eivät koskaan lue opsia ja toinen  oli sitä mieltä että kaikki opettajat tuntevat opsin hyvin. Tutkimukset kertovat juuri siitä, että opetussuunnitelman vaikutus on vaihtelevaa. Paljon riippuu kuntien jakamasta resursista, mutta varsinkin opettajien omat asenteet ovat avainasemassa. Opettaja ei voi mielestäni itse keksiä tehtäviään saati noudattaa työtapoja, jotka eivät edistä opsin tavoitteita.

Opetussuunnitelman vaikuttavuus on käytännössä yhteisöllinen kysymys. Jos koulun työyhteisön halutaan tulkitsevan opetussuunnitelman toimintakulttuuria koskevat tavoitteet yhtenäisesti, on jonkun (rehtorin) johdettava yhteisön prosessia asiassa. Aika usein rehtorit keskittyvät hallintoon, eivätkä opettajat ole tottuneet, siihen että heidän pedagogista vapauttaa rajoitetaan. Rehtoreiden pitäisi laajemmin olla myös pedagogisia johtajia. Vapaana taiteilijan olo on tietenkin mukavaa, mutta johtaa liian suuriin vaihteluihin opsin toteutumisessa. Opetussuunnitelman merkitystä ja sen toteutumista pitäisi pohtia ja seurata yhdessä. Ja usein näin jo tehdään.

Toinen seikka, joka liittyy edelliseen, oli keskustelun kulun aikana jälleen esiin tullut myytti: Opettaja tekee työtään persoonallaan, (johon ei saa puuttua). Osa opettajista ehkä epäilee, että opetussuunnitelma sisältää persoonaa koskevia vaatimuksia,  joten siksi sitä ei tarvitse noudattaa. Usein olen kuullut että opettajan persoona on se tärkein työkalu. No tavallaan ymmärrän tämän, mutta laitetaan nyt asiat järjestykseen.
Ensin pitää olla ammattitaitoa.
Sitten on ymmärrettävä tehtävä (jonka ops määrittelee)
Sitten käytetään persoonaa, jonka läpi edelliset tietenkin kulkevat.

Jos työ perustuu ensin persoonaan, niin työssä oppiminen tai opettajan työn arviointi olisivat kovin vaikeita jos persoona on koskematonta aluetta! Opettajan työtä tehdään ammattitaidolla, jota toivottavasti persoonan hyvät puolet täydentävät.