Kärkihanke; lähteekö lentoon?

Hallituksen kärkihankkeita maamme nostamiseksi uudelle kasvu-uralle on muun  muassa:  Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Odotan tältä paljon ja toisaalta pelkään, että jääkö hanke komiteoiden ja suunnitteluryhmien keskeiseksi innostuksen kohteeksi. Käytäntöjen tulisi muuttua. Meillä on jo tieto teoriatasolla, miten.

Tämä kärkihanke vaikuttaa minusta hyvältä. Tavoitteet ovat vastaus koulutusjärjestelmämme sisällle luikerrelleeseen hiipumisen oireisiin. Jatkuvasti laskeva motivaatio ja digioppimisen jälkeenjäänneisyys ovat yhdessä muodostaneet tummia pilviä Pisa-taivaallemme. Maailman paras koulu- arvonimi pitää ansaita joka vuosi uudestaan. Koulutus on ennennäkemättömän suuressa muutoksessa maailmalla, meidänkin pitää uudistaa ja parantaa.

Koulutuksen kärkihanke jakautuu kolmeen osaan:

1. Uudistetaan peruskoulua 2020-luvulle tavoitteena Suomi modernin, innostavan oppimisen kärkimaana.
2. Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva koulu -hanketta valtakunnalliseksi. Liikunnallistetaan oppiminen eri oppiaineissa.
3. Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.

Hauskasti tämä hanke sisältää sekä digitatlisaation tuomisen oppimiseen että liikunnan lisäämisen koulupäiviin. Monet ajattelevat että ne ovat toisiaan syöviä ilmiöitä.  Lähes nerokas ajatus on laittaa nämä asiat ajamaan samaa tavoitetta, molemmilla tavoitetaan nimittäin  aktiivisen oppijan ihannetta. Liikkumisen ja digitalisaation voi jopa yhdistää. Lisäksi hankkeessa halutaan lisätä kieltenopiskelua. Digitalisaatio auttaa siinäkin.

Kärkihankkeelle on nimetty johtoryhmä parhaista asiantuntijoistamme. Heidän urakkansa on haastava, mutta tavallaan yksinkertainen. Mikäli uusi opetussuunnitelma toteutuu hyvin, niin kärkihanke on jo pitkällä. 

Jos ryhmä kysyisi minulta neuvoa niin sanoisin jotain tämmöistä: Olisi pohdittava miten olemme tulleet tilanteeseen, jossa koululaiset kokevat opetuksen aiempaa merkityksettömämmäksi. Miksi olemme Euroopan kehnoimpia maita uusien oppimisvälineiden ja  -ympäristöjen oppilaskäytössä? Milloin (ja miksi) opetus kouluissa muuttui oppilaiden kokemuksen mukaan museaaliseksi?
Jos tähän osaa vastata, pitää vain keksiä vastalääke. Olen tätä miettinyt paljonkin, enkä keksinyt oikein pitävää vastausta. No, eipä hätää, minua viisaammatkin miettivät ja ehkä keksivät.

Äskettäin ajattelin että onko suomalaisen opettajan korkea koulutus muuttunut uudistuksen kitkatekijäksi? Me opettajat olemme itsenäisiä ja hyvin koulutettuja. Tästä voi seurata koulujen umpio, jossa neuvoja ulkopuolelta ei oteta huomioon. Syystä tai toisesta koulumme ovat melko konservatiivisia. Myös valtakunnallinen ohjaus on olematonta, jolloin koulut ovat lähteneet eriarvoistumaan.  Paikoin uudistetaan ja otetaan oppijat mukaan, paikoin puolustetaan oikeutta opettaa niin kuin ennenkin.

Pedagogia tai didaktiikka, sitä pitää uudistaa, kun oppimisen ehdot ja välineet ovat muuttuneet. Suomessa haaste on ilmeisesti vielä suurempi kuin yleensä, joten tsemppiä kärkihankkeelle!

Ja yhteisöllisyyttä ja ryhmäilmiöiden ymmärtämistä tarvitaan ehdottomasti mukaan!