tiistai 9. huhtikuuta 2013

Mitä Antti Korhosen tapaus voi opettaa?

Muutama päivä olen seuraillut "asiantuntijoiden" keskustelua, siitä miten kouluissa täytyy toimia. Usein ollut melko masentavaa seurattavaa. Asiantuntijat ovat yleensä niitä, jotka eivät työkseen kohtaa vaikeita vuorovaikutustilanteita.

En ollut paikalla, en ota kantaa miten tilanne olisi pitänyt hoitaa. Jälkeenpäin on aina helppoa sanoa, että jotenkin toisin...

Kantaa voi ottaa siihen yleisen tason keskusteluun, jota nyt on käyty.



Antti Korhonen on ikäänkuin sijaiskärsijä tilanteessa, jossa näyttää olevan niin, että kasvatusasiantuntijat tai ainakaan kouluhallinon viranomaiset eivät ymmärrä (tai halua ymmärtää) että ihminen, ja nuorikin, on myös väkivaltainen olento.

Juuri katsoin ruotsinkielistä keskustelua siitä, miten aikuisten pitää hoitaa kohtaaminen ja suhteet nuoriin entistä paremmin... blääh. Normitilanteessa on helppo antaa toimivia ohjeita.

Kyse on nyt Alppilan tapauksen nostattamassa keskustelussa yksinkertaisesti siitä, että mitä tehdään kun tilanne ajautuu siihen, että neuvotteluyhteys katkeaa? Sitä ei kukaan toivo, mutta niin kuitenkin joskus käy. Mitä tehdään agressiivisissa ja väkivaltaan johtavissa tilanteissa? Kun mikään ei auttanutkaan? Kun joku liikutti pelinappulan mattitilanteeseen?
On aivan raivostuttavaa kuunnella ja katsella viisasteluja aiheesta, että otetaan kädestä kiinni ja katsotaan silmiin. Voiko sulkea silmänsä enää enempää tärkeässä asiassa?

Samalla logiikalla emme sitten enää tarvitse poliisejakaan tai yleensä minkäänlaisia turvallisuuden valvojia. Ryhdymme vain kansalaiset puhumaan kauniisti ja juttelemaan esimerkiksi ryöstäjällemme, että voitaisiinko siirtää kohtaamistamme vuorovaikutuksellisemmaksi. Ja koulussa on sentään kasvavia, nuoria ihmisiä, jotka vasta harjoittelevat yhteisön jäsenyyttä. Kuinka he voisivat aina  toimia, kuten ihanteellisessa maailmassa?

Kyseessä on selvästi epäkorrekti aihe, joka on helpompi ohittaa ja puhua asian ohi. Kasvattaja kokee työssään myös ihmisen väkivaltaisen puolen. Sitä on voitava tarvittaessa tehokkaasti rajoittaa. Hankitaan sitten opettajille järjestysmieskortit ja -oikeudet, tai mieluiten selvennetään lakia ja ohjeita.  Ei voida siirtyä opettajille ja oppilaille entistä turvattomampaan toimintakulttuuriin. Koulu on julkinen tila, jossa on kerääntyneenä suuri joukko ihmisiä, melko pienelle alueelle. Yleensä muutoin tässä tilanteessa vaaditaan turvallisuuden valvontaa siten että tilanteisiin voidaan puuttua, miksei koulussa?

Kyllä on helppo sanoa, että Antti meni liian pitkälle, mutta kukaan ei vastaa että mitä olisi pitänyt tehdä, jotta tilanne olisi loppunut. Onko niin että opettajalta ei sallita yhtäkään virhettä silloin kun on tunteista kysymys? Aika kylmää kyytiä. Varsinkin opetusviraston päättäjät, ohjekirjaa kirjoittamaan ja tervemenoa hankaliin paikkoihin! Katsotaan sitten...

Ja kyllä, olen sitä mieltä (yleisesti ottaen) että kun yhteiskunta antaa fyysisen koskemattomuuden, niin yhteiskunta sen myös voi ottaa pois. Yhteisiä pelisääntöjä rikottaessa voimme kaikki odottaa että menettää oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen. Sitä vaatii myös muiden oikeus tuntea itsensä turvatuiksi. Näin on minusta sovittu Suomessakin, miksei tämä koske koulua, joka on harjoituskenttä yhteiskuntaan?

7 kommenttia:

enkeliporsas kirjoitti...

Pointsit Raunolle, hyvä kirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...


On syytä hahmottaa, että aika ajoin on häiriötilanteita joita ei pidäkään yrittää "ratkaista" voitollisesti. Ei olisi mielestäni aiheuttanut mitään sanottavan vahingollista, jos siinä tilanteessa se suullisesti traumaansa purkava koululainen olisi vain jätetty purkamaan suustaan mitä hänellä olikaan purettavaa - ehkä sivusta seuraten ettei hän suorastaan ryhdy tekemään pahaa itselleen.

Kouluelämässä ei pitäisi olla mikään itseisarvo yrittää valloittaa ja pitää jokin fyysisen maaperä, taistelukenttä, heittämällä "vihollinen" pois kentältä. Sellainen asnne on niin lapsellinen kuin olla voi.

Jos niin kutsuttu neuvotteluyhteys on katkennut esimerkiksi koska lapsella on lauennut post-traumaattisen stressin kohtaus, niin asiaa ei taatusti auta käskyttäminen eikä työntäminen, eikä lasiseinälle nostaminen, eikä repiminen.

Eikös siinä tilanteessa ollut ensin paikalla naispuolinen opettaja, joka oli ollut juuri kyseisen lapsen opettajana joskus aiemmin. Hänhän ei käskyttänyt, vaan puhui suostuttelevaan sävyyn. Eikä ryhtynyt ottamaan lasta kraivelista eikä tönimään eikä nostamaan seinälle. Mitäpä jos Antti Korhonen olisi ymmärtänyt että lasta aiemmin opettanut tuntee tämän paremmin kuin Korhonen, joka sanoo että ei edes tuntenut koululaista. Jospa Korhonen olisi seurannut mainitun naisopettajan esimerkkiä. Onhan näissä tilanteissa usein käytäntönä, että se opettaja joka tuntee, johtaa tilannetta eikä se jolle oppilas on tuntematon.

Anonyymi kirjoitti...


Tästä tapauksesta on nyt kuulunut lapsen taustaan liittyviä yksityiskohtia, jotka indikoivat että Korhosen toiminta aiheutti työnantajalle, kaupungille, melkoisen lisätyön määrän ja lisäksi riskeerasi kaupungin Korhosen työnantajana jopa huomattavien vahingonkorvausten maksamiselle. Kyllä isojen taloudellisten riskien työnantajalle aiheuttavasta teosta (vaikka kuinka tahaton) on laillisesti voitu palvelussuhde purkaa heti ja ilman varoituksia.


Idea että opettajat ryhtyisivät hankkimaan henkilökohtaisia lisävaltuuksia joko suorittamalla järjestysmieskortteja tai värväytymällä lisäpoliiseiksi, ja sitten tuomalla henkilökohtaisena vallankäyttönä tällaisia kouluun, on erittäin kehno, murentaa oikeusvaltiota ja muistuttaa kulkemista kohti feodaaliyhteisöä. Sellaiset henkilökohtaiset lisävaltuudet voisivat olla hyvä syy irtisanoa kyseisten palvelussuhteet, työnantajan vaarantavan yksityistoiminnan johdosta, koska yksityisten lisävaktuuksien sotkeminen työpaikan asioihin, ja niiden käyttäminen työntekijän oman tahdon läpiviemiseksi sen kustannuksella mitä työnantaja linjaa, muun muassa useimmiten rikkoo työntekijän lojaliteettivelvoitetta - työnantajana olevalla koulun ylläpitäjällä on oikeus määrittää koulunsa kasvatusfilosofia ja jos siihen esimerkiksi kuuluu väkivallattomuus tai voimakeinojen käytön välttäminen, niin ristiriitahan siinä sitten on jos työntekijä tuo semmoiset omana vallankäyttönään työpaikalle.

Tämä yksittäistapaus on todella epäonnistunut turvallisuusedunvalvonnan keppihevoseksi, etenkin koska häiritsijäksi väitetyn lapsen omat erityisolosuhteet (joiden takia tilanne osaltaan eskaloitui) ovat niin erityiset. Lisäksi muistutan, että tämä oppilas ei itse ollenkaan ryhtynyt sen enempää väkivaltaiseksi kuin uhkaavaksikaan.
Pätevä erityispedagogiikan osaaja olisi todennäköisesti tunnistanut post-traumaattisen stressin kohtauksen oireita.

Anonyymi kirjoitti...

Siihen ajatteluun sanon vastalauseen, että muka "yhteiskunta antaa fyysisen koskemattomuuden": ihmisoikeusajattelun mukaan fyysinen koskemattomuus kuuluu ihmisille. Eikä sitä anneta. Minun mielestäni me emme elä totalitaristivaltiossa jossa ihmisten mahdolliset rajalliset oikeudet olisivat valtion myöntämiä, emmekä myöskään elä kuninkaiden jumalallisen oikeuden aikakautta, jolloin alamaisina olevien ihmisten mahdolliset rajalliset oikeudet ovat kuninkaan myöntämiä.... ja poisotettavia.
Me elämme kansanvaltaisessa, tasavaltaisessa yhteiskunnassa jossa ihmisoikeudet kuuluvat ihmisille, ja niiden rajoittaminen on mahdollista vain vähäisessä määrin ja vain kun rajoittaminen on välttämätöntä hyväksyttävien päämäärien takia, jne.

Yhteisistä pelisäännöistä osa on olemassa niin jonninjoutavien asioiden (kuten, pelkän "hyvän käytöksen") turvaamiseksi, että niiden sellaisten sääntöjen tehosteeeksi tai rikkomisen rankaisemiseksi ei ole kohtuullista mennä niin pitkälle että siihen käytettäisiin voimakeinoja. Jotkut "pelisäännöillä" suojatut itressit ovat sellaisia, että niiden rikkomisen riittävä maksimiseuraamus on paheksunta tai torut. Eikä sitten sen enempää.

On oudon pitkälle menevää ajatella että viime kädessä kuolemanrangaistus saisi olla seuraamuksena esimerkiksi hyvän tavan mukaisen tervehtimisen laiminlyömisestä. Näin karrikoituna esimerkkinä. Samaa suhteellisuutta sitten edellyttäisin muutenkin.

Rauno kirjoitti...

Aivan mahtavia argumentteja, kiitos niistä! On juuri näin että asiaa voi tarkastella monista vinkkeleistä. Ihan kiistattomasti tapaus oli valitettava ja onneton. Työnantaja olisi kuitenkin voinut ohjeistaa ja työnohjata. Opettaja ei sitten saa olla erehtyväinen ollenkaan, vai? On helppoa tuomita. Ollenkaan en voi ottaa kantaa enempää juuri tähän tapukseen, mutta yleisesti voidaan kesksutella kasvatuksesta ja siitä mikä on kasvattajan vastuun ja pakoilun raja.

Rauno kirjoitti...

Vielä tuohon että yhteiskunta antaa fyysisen koskemattomuuden. Anonyymi kommentoija oli eri mieltä. No on kuitenkin monia maita jossa ihmisoikeusajattelu ei ole yhteiskunnan valtaapitävä arvo. Itse asiassa suurin osa maapallon ihmisistä joutuu elämään todellisuudessa, jossa fyysisen koskemattomuuden oikeutta ei ole. Jos ajattelusta ei seuraa pitävää yhteiskuntasopimusta, niin turvaa ei sitten ole. Minusta se on edelleen sopimuskysymys, jota yhteiskunta eli sen päättäjät säätelevät-mieluiten avoimesti.
Ja jotta ei tule väärinkäsityksiä, niin varmasti Antin ja oppilaan kohtaaminen oli valitettava tapahtuma, jollaisia ei kukaan toivo. Mutta niin aina joskus kuitenkin käy. Potkut olivat kohtuuttomat ja huonoa työnantajpolitiikkaa, tätä yksittäistä tapausta ei voi arvioida tarkemmin toisen käden tiedoilla. Jokainen kohtaaminen, huonokin, on ainutkertainen.