sunnuntai 18. elokuuta 2019

Avoin vai perinteinen alku?

Taas eletään koulu-uutisten aikaa. Vähän harmittaa, että tänä syksynä on taas julkisuudessa liikkunut erilaisia kielteisiä juttuja "uudenlaisesta" oppimisesta, jota ops muka vaatii ja myös uusista koulujen tila-ratkaisuista. Tavaksi on näköjään tullut reagoida otsikoihin ja mielipiteet ovatkin totuuksia. Eikä tuo kulunut "tutkimusten mukaan" ole kadonnut omien mielipiteiden perusteluista. No, ei näin ole aina ja tämä voi olla marinaakin, mutta nopeutunut tiedonvälitys ja some-maailma muuttavat informaation käsittelyä. Kriittinen uutisten arviointi on entistä tärkeämpää.

Ja asiaan. Koulun aloitukseen on kehittynyt uudehko pedagoginen järjestely, jota kutsutaan nimellä avoin alku. En tiedä missä ja miten ajatus on kehittynyt, mutta tutkittua tietoa sen vaikutuksista ei taida löytyä. Kouluissa tehdään siten kokeilua ilman mittauksia. Juttu voi silti toimia. Ajatus on, että ekaluokkalaiset ovat kaksi, kolme viikkoa yhdessä ilman luokka- tai ryhmäjakoa. Opettajat päättävät sitten tuon  tarkkailujakson jälkeen luokat ja luokkien opettajat. Perusteena on ollut, että siten saadaan toimivat luokkajaot. Olen kyllä hiukan skeptinen, vaikka ajatus on varmasti hyvä.  Opettajien yhteistyö varmaankin lisääntyy, se on positiivista. Järjestelystä puuttuu nähdäkseni ryhmädynamiikan tuntemusta ja ehkä muutenkin asettumista oppilaan ja kotien asemaan. Toki tätä avointa alkua toteutetaan hyvin eri tavoin. Joku tapa on parempi kuin toinen.

Mutta sitten (toivon mukaan kannustavaa) kritiikkiä. Aika monet avoimen alun perustelut, joita olen lukenut, eivät oikein kestä lähempää tarkastelua.
Sanotaan, että opettajat oppivat tuntemaan oppilaat ja näkevät keiden kanssa menee hyvin ja keitä ei pidä laittaa samalle luokalle. Parin, kolmen viikon aikana on kuitenkin melko mahdotonta tehdä kattavia havaintoja eri kombinaatioista, tai päätellä oppilaiden käytöksen syitä. Suurin ongelma on, että muutama ensimmäinen viikko menee ekaluokkalaisilla yleensä ns. kuherruskuukausivaiheessa. Uudessa ympäristössä ihmisen käytös muuttuu ja vasta tuntiessaan olevansa turvassa yksilö toimii ryhmässä normaalisti.
Sanotaan myös, että kaikki oppilaat oppivat tuntemaan toisensa ja toimimaan kaikkien kanssa yhteistyössä. Ei se ihan niin helppoa ole. Tämä riippuu sitten siitä, mitä tuntemisella tarkoitetaan. Kun suurin osa on uudessa ympäristössä ja osittain vieraiden kanssa, on ensisijainen tarve kuulua johonkin. Kiinnittyminen tapahtuu parhaiten pieneen ryhmään, ei esimerkiksi 50:nen oppilaan laumaan. Nimiä ja kasvoja voi toki oppia tuntemaan, mutta 7-vuotias ei millään pysty luomaan luottamussuhdetta vaikka 50:een eri oppilaaseen parissa, kolmessa viikossa. Luottamussuhde kumminkin tarvitaan, jotta yhteistyö on tuloksellista.
Ryhmädynamiikkaan kuluu, että iso joukko toisilleen vieraita ihmisiä on helposti negatiivinen ja vihamielinen. Kouluun tullessaan monet pienet oppilaat jännittävät ja hakevat turvaa. Vaihtuvat aikuiset, vaihtuvat ryhmät ja vaihtuva tila eivät varmaankaan voi tuottaa kaikille turvallisuutta. Sosiaalisesti joustavat varmasti pärjäävät. Avointa alkua onkin usein muuteltu palautteen perusteella.
Ehkä siihen voidaan luoda suhteellisen hyvin toimiva muoto. Luulisin että järestely, jossa oppilaiden ryhmä on kiinteä, mutta kiertää eri opettajilla, on parhaiten toimiva. Oppilaiden ja vanhempien osallistuminen ja kuuleminen olisivat myös tärkeitä.

Hieman ihmettelin erään kouluviranomaisen lausuntoa että parissa viikossa opettajat saavat enemmän tietoa oppilaista, kuin mitä saisivat esikoulun opettajilta. Melkoisen vähättelevää, jos vuoden havainnointi ei ole enemmän kuin kaksi, kolme viikkoa.

Itselläni on hyviä kokemuksia yhteistyöstä esikoulun opettajien kanssa. He ovat asiantuntijoita, joiden tietoa kannattaa käyttää hyväksi. Luulenpa, että jo keväällä alkava tiivis yhteistyö korvaisi hyvin avoimen alun. Olisi ekaluokklaiselle tosi tärkeää, jos jo tutustumispäivänä näkee luokkansa, ryhmänsä ja opettajansa. Tärkeää on yleensä tietää, että se paras kaveri on samalla luokalla turvana. Koulu voi tukea oppilaidensa turvaverkkojen kiinteyttä.

Monissa kouluissa toimii jo esiopetus. Ainakin näissä kouluissa voidaan ihan oikeasti rakentaa sitä yhtenäistä opinpolkua, johon kuuluu ennustettavuus oppilaan näkökulmasta. Koulu on oppilaita varten.

Nämä ajatukset nousivat mieleen,  kun luin Hesarista erään äidin kokemuksen kahdesta erilaisesta aloituksesta. Kyseessä on tietysti vain yksi kokemus, mutta siinä tulee esiin se, keitä varten koulu on:







torstai 15. elokuuta 2019

Sukupuolittunut syrjäytyminen

Palaan vielä hiukan edelliseen aiheeseen. Löysin melko puhuttelevan diagrammin nuorten miesten huono-osaisuuden lisääntymisestä- ja syntyvyyden laskusta:



Kuva on Anna Rotkirchin haastatteluun perustuvasta artikkelista Talouselämä -lehdessä 28.7.2018. Mitä ihmettä on tapahtunut noin vuosien 2009- 2012 tienoilla? Muutos näyttää jyrkältä, mutta on kehittynyt tietenkin vähitellen murtumapisteeseen. 
Linkki artikkeliin tässä. Väestöliiton tutkimusprofessori ja naistutkija on miestenkin asialla:

"Jos tyttöjen koulutulokset olisivat yhtä huonoja kuin poikien, sitä pidettäisiin kansallisena skandaalina" sanoo tutkija.

Nuorten miesten syrjäytyminen näyttää tuon tilaston valossa olevan kansallinen ongelma. Huono-osaiset nuoret miehet eivät perusta perhettä. Huoltosuhteen vajaus ei ainakaan näillä trendeilla korjaudu.

Uskallanko väittää, että sterotyyppinen kuva tytöistä ja pojista koululaisina on vain vahvistunut, kaikesta tasavertaisuuspuheesta huolimatta? Olemmeko nyt siinä vaiheessa, että poikien ei odotetakaan pärjäävän koulussa yhtä hyvin kuin tyttöjen? Pojat ovat keskittymättömiä pelaajia, jotka eivät lue. Toisaalta poikien tuloksissa on paljon enemmän kirjoa kuin tyttöjen. Parhaat tulokset omaavissa on paljon poikia, mutta sitten koulupudokkaista suurin osa on poikia.

Mitä koulussa voi ja pitää tehdä? Tuohon ei varmaan löydy yhtä hyvää vastausta. Jotain kuitenkin pitää tehdä, jotta heikoimmin koulusta suoriutuvat pojat saadaan uskomaan itseensä ja osalliseksi yhteiskuntaan. Pelkkä yksilöllinen tuki ei riitä, luultavimmin tarvitaan rakenteellisia tai koulujen toimintakulttuuriin liittyviä ratkaisuja. 

Itse uskon yhdessä oppimisen tuottamaan iloon ja imuun. Rakentamalla koulujen kasvatusohjelma ja siihen sosiaalisen pääoman karttumisen tavoitteet ja keinot, saadaan oman elämän hallintaan tarvitavia taitoja myös heille, jotka eivät niitä autonomisesti opi. 

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Tytöt ja pojat, erilaisia ?

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus eli lyhyemmin KARVI (ilman -nen loppua) julkaisi lukuvuoden alun alla merkittävän tutkimusraportin. Ensimmäistä kertaa oli Suomessa tehty viime vuonna  laaja mittaus ekaluokkalaisten osaamisesta koulun alkaessa.

Linkki julkaisuun












Tulokset olivat osittain odotettuja ja osittain hiukan yllättäviä. Odotettua oli vaikka, että alueelliset erot osaamisessa olivat pieniä ja se, että yksilöiden välillä on osaamisessa suuria eroja. Tätähän selittää varmaan suuret erot etenkin  kehityksen nopeudessa ja kotitaustat. Yli puolet osasivat jo lukea ainakin auttavasti. Hyvät äidinkielen taitajat olivat hyviä myös matematiikassa.

Sitten se kiinnostava osuus. Kun tarkastellaan tyttöjä ja poikia erillisinä ryhminä, oli nähtävissä kaksi merkittävää eroa: Poikien osaaminen tai lahjakkuus jakautuu suuremmalle kirjolle kuin tyttöjen. Pojat valtaavat sekä osaavimpien että osaamattomien joukosta suurimman osuuden. Sitten pojat ovat matematiikassa parempia ja tytöt äidinkielessä jo ekaluokan alkaessa. Nämä erot eivät ainakaan pienene kouluvuosien kuluessa. Tutkijat kirjoittivatkin : "Tyttöjen osaaminen oli keskimäärin hieman parempaa kuin poikien. Poikien taidot taas jakaantuivat laajemmin kuin tyttöjen: suurin osa sekä heikoimpaan että parhaimpaan kokonaisosaamisen pisteluokkaan kuuluvista oppilaista oli poikia. Tästä huolimatta sukupuoli ei ole olennainen selittävä tekijä osaamiseroissa. Erojen selittämiseen tarvitaan tarkempia analyyseja, joissa otetaan huomioon esimerkiksi oppilaiden huoltajilta saadut taustatiedot."  Hmm, onkohan noin? Matematiikan ja äidinkielen osaamisen eroihin ei juuri puututa.

Olisi hauska kuulla toisen tieteenalan, esimerkiksi evoluutiobiologien tulkintaa asiasta. Onko mahdollista, että muutama satatuhatta vuotta metsästäjä- keräilijöinä, jolloin työt ovat sukupuolittuneet, on muokannut myös hermostoja? Miesten on pitänyt metsästysretkillä suunnistaa, naiset ovat tarvinneet kommunikaatiotaitoja, ihan vaan esimerkiksi. Esimerkiksi naisten ja miesten mielenterveyssairaudet näyttäytyvät tilastoissa olevan erilaisia. Vaikkapa autismin kirjo ja yleisyys on miehillä suurempi, naiset taas masentuvat.  Voivatko erot johtua vain kasvatuksesta? Vähän kyllä epäilen (vaikka en ole ollenkaan asiantuntija tässä), että ei, varsinkaan nykyisin kun kasvatus on jo samankaltaistunut aika paljon.  Sankaritkin ovat jo naisia yhtä usein kuin miehiä.

Edellisessä opetussuunnitelmassa oli maininta siitä, että tyttöjen ja poikien erilaisuus tulee huomioida. Nyt tämä maininta on vähin äänin poistunut. Siitä kyllä vallinnee yksimielisyys, että pojat kypsyvät usein tyttöjä hitaammin. Siitä seuraa, että tytöillä on etua koulun alkaessa, varsinkin kun edistymistä arvioidaan samoin perustein. Mutta onko mahdollista myös se, että tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten kiinnostuksen kohteet painottuvat myös jonkin muun kuin kulttuurin vaikutuksesta? Varmaankin asia on vaikea selvitettäväksi, mutta kyllähän pitkällä opettajauralla on usein näyttänyt siltä, että jotain keskiarvoisia eroja on. Ja sehän on ihan hauska asia.

On sanomattakin selvää, että ihmisiä pitää kohdella yksilöinä. Etenkin kasvatuksen ja opetuksen ollessa kyseessä, on yleisten tavoitteiden lisäksi tunnistettava kunkin yksilön mahdollisuudet ja tarpeet. Kun koulu näyttää nykyään syrjivän poikia huonompien arvosanojan ja koulutuksesta putoamisen muodossa, olisi syytä paneutua syihin tarkemmin. Jotta voidaan kohdella yhdenvertaisesti, on tunnettava ne olosuhteet joissa yhdenvertaisiksi kasvatetaan ja kasvetaan. Yhdenvertaisuus ei välttämättä tarkoita samanlaisuutta.