tiistai 31. maaliskuuta 2020

Etäopetusta, tunteella

Ihan vielä ei epänormaalista koulunpidosta ole tullut normaalia, kun torjumme koronaa. Mutta veikkaan, että tulevien viikkojen kuluessa etäkoulu alkaa tuntua normaalilta. Ihminen on sopeutuva olento.

Kuten edellisessä päivityksessä arvelinkin, on yhteisöllisyyden vahvistumisesta paljon merkkejä. Yhteisöllisyyden keskeinen perusta on yhteinen tehtävä, ja sehän meillä nyt on.

Ajatuksia etäopetuksesta, tai -oppimisesta. - Nythän oppivat kaikki. Etäkoulua koskeva kirjoittelu ja somepöhinä on ollut melko lailla teknispainotteista. Tietokoneet, etäyhteydet, Wilman toimivuus ja niin edelleen, ovat puhuttaneet. Oppimista ohjaa kuitenkin ennen kaikkea tunteet, emootio, se ei ole muuttunut mihinkään. Lainaan kahta arvostamaani lähdettä. Opetusneuvos Eija Kauppinen tutki väitöskirjassaan ansiokaasti tunteiden merkitystä oppimisessa ja opettajuudessa. (LINKKI) Kirjoitin myös blogissani Eijan ajatuksista Opsin suhteen: LINKKI . Opettajan tärkein tehtävä on edelleen tukea oppilasta niin, että hän uskoo itseensä ja haluaa oppia. Suomessakin vieraillut Deborah Britzman on kiinnittänyt huomiota koulutuksen emotionaaliseen olemukseen (LINKKI)

Mediassa on aivan oikein puhuttu siitä, että etäopetus paljastaa opettajien menetelmät ja suhteen oppilaisiinsa vanhemmille tavalla, joka on ennen kokematon. Myös se paljastuu, että toiset opettajat ovat valmiimpia toimimaan uudessa tilanteessa kuin toiset. Rankkaa, mutta voi tehdä hyvää. Uskon itse lujasti koulun avoimuuden hyödyllisyyteen. Nyt ollaan tilanteessa, jolloin jokainen koti on opetuksen näyttämö. 

Mutta ne tunteet. Oppimisen keskeinen edellytys on turvallisuuden tunne.Se korostuu entisestään etäopetuksessa. Oppilaan on tarpeen luottaa siihen, että hän saa apua tarvittaessa ja että hänestä välitetään, siitä tulee turvallinen olo. Opettaja, joka on onnistunut rakentamaan oppilaisiinsa hyvän luottamus- ja kiintymyssuhteen, onnistuu varmasti etäopettajanakin hyvin.  Silloin hänkin osoittaa luottamusta oppilaitansa kohtaan. Luottamusta  osoitetaan vuorovaikutuksessa, molempiin suuntiin.

Turvallisuus nojaa luottamukseen, joka on suomalaisen yhteiskunnan ehkä tärkein menestystekijä.  Amerikkalainen dokumentti vuodelta 2011 The Finland phenomenom, kertoi suomalaisen koulun vahvuudesta, siitä että kaiken avaimena on Trust, luottamus jonka olemme suomalaiseen yhteiskuntaan rakebtaneet ja jota on tärkeää ylläpitää. (LINKKI dokumenttiin) Luottamusta tarvitaan nytkin, jotta poikkeusoloissa kaikki toimii. Luottamus pitää kuitenkin ansaita.

Opettaja kasvattaa nytkin oppilaistaan oppijoita. Silloin on tärkeää herättää ja ylläpitää uteliaisuus, joka on ihmiselle luontaista. Etäopetuksessa voi olla haasteena keksiä uudessä toimintaympäristössä riittävästi mielenkiintoisia tehtäviä, mutta voi käydä niinkin, että niitä keksitään vaikka kuinka. Muitakin palkitsemijärjestelmiä, kuin uteliaisuuden tyydyttäminen, on onneksi olemassa. Nythän kotonakin niitä varmasti etsitään. Pakolla ei kuitenkaan enää opita, ainakaan hyvin.

Turvallisuuden ja oppimishalun ollessa kunnossa opettaja tarvitsee, yhteisöllisen pedagogian määritelmin, myös monipuolista vuorovaikutusta. Se joudutaan nyt korvaamaan etälaitteilla. On tärkeää, että oppilaat kokevat oppimisen omakseen ja tuntevat voivansa vaikuttaa. Silloin he sitoutuvat yhteiseen toimintaan. Onneksi opettaja voi olla nykytekniikan turvin läsnä ja tukena nytkin.

Loppujen lopuksi oppiminen ja opettaminenkin on useimmille helppoa jos tunne on oikea. Oikean tunnetilan viritys ja sen ylläpito on vaativaa työtä, mutta helpottaa koulutyötä ratkaisevasti, sen tietää opettaja kokemuksesta. Saman äärellä ollaan, vaikka työvälineet ja toiminnan ulkoiset olosuhteet ovatkin nyt kovasti muuttuneet. Kevättä kohti!

LINKISSÄ laulaa Mustarastas

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Yhteisöllisyys voi hyvin poikkeusoloissa

Noin viikko eletty poikkeustilaa, joka vaikuttaa kouluihin hyvin paljon. Muutenkin aletaan ymmärtämään, että kevät ja varmaan kesäkin tulevat olemaan erikoista aikaa. Ainakin kaksi seikkaa on noussut mieleen kun menoa on tullut seurattua, jos enempi sivusta.

Yhteisöllisyys ja digiloikka.

-Nyt pitää tinkiä omasta vapaudesta ja ajatella muita. Ikävää, mutta myös hyvä kokemus. Yhteisöllisyyttä kehittyy yleensä, kun sitä tarvitaan. Kun kaikki on hyvin saatetaan luulla, että parhaiten parjää omin voimin.

Vaikeat ajat voivat yhdistää ihmisiä, kirjoittaa HS

Yhteisöllisyys kasvaa hädän hetkellä, julkaisee YLE uutissivustollaan

Ruoveden kunnan johtoryhmä lähettää kuntalaisille tiedoteen : "Toteamme kiitollisuudella että kun ajat vaikeutuvat, yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteisöllisyys lisääntyvät."

Olisi tietenkin kovin mukavaa, että ihmisyhteisöjen, ihmisten parhaat puolet tulisivat esiin hyvinvoinnin aikana, mutta siinä vaiheessa emme useimmiten ole.

-Koulut ja opettajat. Vanhana tvt-pedagogina olen ihaillut sitä, miten hienosti opettajat ovat sukeltaneet syvään päähän, kun Suomessa on tehty ja tehdään massiivinen digiloikka, jota olisi kyllä ollut todella vaikeaa tehdä vapaaehtoisesti. Tässäkin auttaa varmasti yhdessä tekeminen, neuvotaan ja ideoidaan toisiamme. Nyt ei esteenä ole laitteiden toimimattomuus tai riittämättömyys, eikä opettajan puutteellinen koulutus. Mennään kun ei ole vaihtoehtoja.

Digiloikan suurimpia esteitä on ollut kaikenlainen toimimattomuss ja myös täysin riittämätön, käyttäjäkeskeinen koulutus. Opettajat eivät ole myöskään perinteisesti kauhean innokkaasti jakaneet idoitaan, jolloin aika moni opettaja on keksinyt digipyörää itse. Ja se on mahdoton urakka ottaen huomioon digikehityksen vauhdin. Digiloikka on ollut vaikeaa,  kun oppilaiden ja opettajien välinen digikuilu on jopa kasvanut. Varmasti on nytkin on paljon pulmia, mutta poikkeusoloissa sitä siedetään paremmin.

Poikkeustilanne on digiloikalle otollinen. Se tietenkin aiheuttaa pakon edessä digivälineiden ja -alustojen käytön, mutta ennen kaikkea muuttaa asenteita ainakin kahdella tavalla.
Kaiken ei tarvitse toimia täydellisesti, koska sitä ei nyt odotetakaan. Tilanteita ennakoiva ja tarkasti ennakoiva opettaja sietää paremmin nyt poikkeamia suunnitellusta. Digivälineet tarjoavat toisinaan yllätyksiä, sehän on koettu. Kunhan pärjätään, se riittää nyt.
On myös varsin luultavaa, että useimmille, jopa digivastaisille opettajille, tulee nyt ihan hyviä kokemuksia digivälineiden käytöstä. Digistä tulee seuraavien viikkojen aikana ystävä, joka pelastaa pulasta. Emmehän olisi mitenkään voineet siirtää kouluja etäopetekseen tehokkaasti ilman tvt-tekniikkaa- ja oivaltavia pedagogisia järjestelyjä.

Kun tämä menee ohi, on kiintoisaa nähdä kuinka paljon toimintakulttuuri on muuttunut digivälineiden käytössä. Veikkaan, että näemme paljon pysyviä muutoksia niin koulujen työssä kuin muuallakin.

Voimia ja yhteisiä onnistumisen hetkiä ison haasteen kanssa!

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Puhetta mediasta metsässä

Koirakävelyllä voi miettiä omiaan ja joskus tapaa juttukaverin. Pari päivää sitten minut pysäytti mies, joka kysyi, vieläkö teen opetushommia. Hänen tyttärensä oli ollut 80-luvun lopulla oppilaani. Kerroin että olen viime vuosina lähinnä opettanut opettajia ja yrittänyt itse ottaa oppia ja sekin on jo aika vähissä, mutta ajattelu sentään toimii. Jotenkin puhe kääntyi siihen mitä pitäisi nykyään osata ja siihen miten ihmiset uskovat ihan mitä tahansa. Kerroin, että minäkin olin vielä 2000-luvun alkaessa niin naivi, että ajattelin internetin sivistävän koko maailman kun oikea tieto saavuttaa kaikki, kaikkialla ja nopeasti. En ymmärtänyt sittenkään kuinka tieto on valtaa ja tietoa on aina ohjailtu, nyt enemmän kuin koskaan. Juttukaverini naurahti. Olimme ihan samaa mieltä siitä,  että koulussa mediakasvatus olisi erittäin tärkeää. Nyt näyttää, että aikuisväestössä iso osa ei osaa tai halua tarkistaa tietolähteitä ja levittää kaikenlaista huhua totuutena. Monille vallantavoittajille se käy ihan mainiosti, sillä väärää tietoa levitetään tahallisestikin ja usein organisoidusti. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun vanhempien kanssa tästä puhun. Tuntuu, että moni jakaa huolen siitä, miten helposti väärä tieto ujutetaan totuudeksi. Koulussa pitää entistäkin enemmän ajatella, että lukutaito sinällään ei riitä, vaan tarvitaan tiedonhakutaitoa ja lähdekritiikin taitoa. Siksi esimerkiksi oppikirja jossa on vain oikeaa tietoa, ei oikein edistä asiaa. Ajattelen, että kulttuurinen sivistys rakentuu kansakunnan kyvystä ajatella ite.


Joku on rakentanut metsälenkin varrelle käräjäkiven. Hyvä paikka fundeerata.









Tähän sivistyksen kestävyyteen ja uuden ajan tiedonvälitysongelmaan liittyy vahvasti sananvapaus. Kun kuka tahansa voi levittää mitä tahansa tietoa tehokkaasti, on viestin lähettäjän vastuu entistä suurempi. Vanhoina hyvinä aikoina tietoa välitettiin rajoitetusti, jolloin tietoa myös arvioitiin ennen julkaisua. Kun kaikilla on sananvapaus ja mahdollisuus käyttää sitä, on kaikilla myös iso vastuu tekemisistään.

Koulussa pitää opettaa paitsi kriittistä lukutaitoa, myös antaa eettiset ohjeet omalle toiminnalle, koska jokainen voi olla julkaisija. Pitäisi varmaan puhua kansalaisen julkaisuetiikasta, kuten toimittajat puhuvat toimittajan eettisistä ohjeista. Vapauteen liittyy aina vastuu. Se tulisi omaksua mahdollisimman nuorena.

Mediakasvatukseen liittyy ainakin nämä kolme tavoitetta:
 kriittisyys, vastuullisuus ja velvollisuus/oikeus toimia. 

Tähän liittyen Laura Tiitinen julkaisi viime vuonna väitöskirjansa: Kamppailu sananvapaudesta: sosiaalialan ammattilaisen toiminta ja valtasuhteet mediavaikuttamisen kentällä”.  Väitöstilaisuuden voit katsoa tästä LINKKI . Väitös sisältää paljon valitettavan tuttua kaikille julkisen sektorin työntekijöille, varmaan muillekin. Siinä tuodaan myös esiin mediakasvatukseen liittyvä kolmas elementti eli osallisuus (jonka ymmärrän myös jokaisen velvoitteena toimia) ja mitä rajoituksia siihen kohdistuu.

Väitöksen julkaisuun liittyy hienosti väitöstiedote lapsille.





Tässä vajaan minuutin mittaisessa videossa kuvataan osuvasti vapaus ja vastuu tiedonvälityksessä ja sananvapaudessa. Jospa tällä pohjalla toimisivat kaikki aikuisetkin, niin olispa jo helpompi seuloa tietoa infovirrassa.



ps. Tämä näyttää olevan blogin 200:s julkaisu. Mediatapahtuma sekin!