keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Tulkintojen tiistai

Eilen tiistaina tapahtui kaksi asiaa: Uusimmat Pisa-tulokset vuodelta 2015 julkaistiin ongelmaratkaisutaidon osalta ja Twin  Peaksin uudet jaksot alkoivat Suomessa. Tämä on luultavasti aivan sattumaa, mutta asioita yhdistää loputtomien tulkintojen mahdollisuus, aivan erilaisista asioista tosin.

Tulokset eivät oikeastaan ole tuloksia, ennen kuin niitä analysoidaan kunkin maan olosuhteet huomioiden. Tulee olemaan kiinnostavaa, kun joskus ensi vuonna alkaa kuulumaan, mitä suomalaiset Pisa-tutkijat saavat irti uusimmista tuloksista, jotka ovat kuitenkin vasta pohja-aineisto tarkemmille pohdinnoille. Ylen A-studioon oli saatu kaksi rohkeaa asiantuntijaa esittämään valistuneita arveluja melko erikoisista tuloksistamme. Parhaansa tekivät.

Se, mikä nyt ensiksi kiinnittää huomion on kaikenlaisen eriarvoistumisen edelleen lisääntyminen peruskoulussamme. Tämä trendi tuli selkeästi näkyviin jo viime vuonna julkaistuissa tuloksissa.  Niistä näkyi, että perhetausta on alkanut korreloimaan koulumenestykseen aiempa vahvemmin ja että alueelliset erot koulumenestyksessä olivat kasvaneet suuriksi. Vaikka olemme summana  ihan mailman huippua, on tasalaatuisuus koulutuksessamme saanut selviä säröjä. Hyvinvointiyhteiskuntaa puretaan ja olemme ilmeisesti siirtymässä karsivaan yhteiskuntaan. Siltähän tuo ainakin näyttää. Huono juttu. Mutta kuitenkaan ei kannata alkaa hirveästi synkistelemään, jääväthän esimerkiksi kaikki Pohjoismaat taaksemme.

Erot olivat nyt räikeät tyttöjen ja poikien ongelmanratkaisutaidoissa, tutkittujen maiden suurin. Mutta edelleen on korostettava, että pärjäämme loistavasti. Varmasti voidaan hiukan pohtia sitä, että onko kyseessä keskustelutaitojen mittaaminen ( Keskisuomalainen 21.12.) , kun oppilaat valitsevat tekoälyn ohjaamasta chattikeskusteluista vaihtoehtoja. Kaikki ovat kumminkin tehneet saman tehtävän ja jotainhan tulokset kertovat. Odottelen tutkijoiden tulkintoja.

Poikapedagogia, se kiinnostanut minua koko työurani ajan. Olen työskennellyt kouluissa jo noin 40 vuoden ajan. Sinä aikana olen ollut näkevinäni tyttöjen voittokulun - sekä miesopettajien katoamisen varsinkin alemmilta luokilta, jossa kuva itsestä oppijana muodostuu. No, se ei varmasti ole koko syy siihen, että tytöt saavat parempia tuloksia nyt jo kaikissa aineissa ja ovat useimmiten luokkansa johtohahmoja. Erityisesti poikien osallistumattomuus on minusta huolenaihe. Omalta osaltani pyrin sitä lisäämään yhteisöllisen pedagogian menetelmällä ja lisäämällä pedagogista viihtymistä omassa ryhmässäni. Paljon voi opettaja tehdä tasoittaakseen koulutietä kaikille sopivaksi, mutta siihen tarvitaan pitkäjänteinne suunnitelma ja sen toteutus.

Katseet kääntyvät Viroon. Siellä on tehty ihmejuttuja monellakin saralla, myös kouluissa. Siksi siellä on aina kiinnostavaa käydä. Kun muutamalla koululla olen Virossa aikoinaan käynyt, niin kyllä heti tuli selväksi, että virolaisissa kouluissa ollaan pedagogisesti kunnianhimoisia ja opettajat haluavat oppia uutta- sekä ottavat kokonaisvaltaista vastuuta oppilaistaan myös kasvattajina. Virossa pojat pärjäävät paljon paremmin kuin Suomessa, vaikka oppilaat ovat varmaankin hyvin samanlaisia. Kun nyt aletaan ihmettelemään, että mitä pitää tehdä poikien paremman koulumenestyksen eteen, niin matka opintoretkelle ei ole pitkä.

Viimeistään nyt toivon, että tämä poiken jatkuvasti huononeva kehitys otetaan tosissaan. Kyse ei voi olla ainakaan siitä, että kun tytöt ovat aikoinaan saaneet kärsiä huonosta kohtelusta koulutusjärjestelmässä, niin nyt on poikien vuoro. Jostain kumman syystä ei vain ole näkynyt juurikaan konkreettisia toimia tilanteen parantamiseksi. Nyt on aika, muutoinhan meille syntyy samanlainen lahjakkuuden käyttämättömyysongelma, kuin ennen tyttöjen kohdalla.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Koulu uudistuu


Vaikka minäkin  täällä blogissa välillä narisen, että mitään ei tapahdu tai ainakin liian vähän, niin kyllähän sitä tapahtuu. Niin tulin hyvälle mielelle kun osuin Koulu uudistuu Youtube-kanavalle. Ja siellähän olikin tuttuja!

Oli myöskin kiva nähdä että Kamerakynän menetelmä oli hyvin käytössä. Juuri tämmöistä pitäisi tehdä: Lyhyitä, kerralla kuvattuja informatiivisia videoita. No, jotkut voisivat olla vielä lyhyempiä, mutta suunta on juuri oikea. Videoista näkee aina paljon  enemmän, kuin että näistä olisi kirjoitettu raportteja- ja aikaa menee paljon vähemmän. Parasta olisi tietenkin vierailla kouluissa "vakoilemassa" hyviä käytäntöjä, mutta kyllähän videokin kertoo paljon.

Laitan linkit kolmeen videoon, jotka nyt ensin ihastuttivat.



1. Viimeksi kehuin Leado-konseptia, joka liikuttaa oppilaita  luokissa ja aktivoi oppimaan. Sipoossa Salparin koulussa on rehtori Caspar Nybergin johdolla laitettu koulun pihaa liikkumista varten. On siinä varmasti sitkeyttä vaadittu että visio etenee. Hyvältä näyttää. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä, miten paikallisesti voidaan toimia parhaiten yhteiseksi hyväksi. Kun liikkuminen on nyt oikein  todistettu hyvän oppimisen erääksi peruselementiksi, niin toivottavasti kouluissa aletaan miettimään entistäkin enemmän miten luodaan liikkumisen ilon kautta oppimisen iloa. Tässä on yksi hyvä malli.

2. Kotikunnassani Sipoossa on jo parikymmentä vuotta toiminut Leppätien  kielikylpykoulu. Sen toimintaa on ollut ihanaa seurata. Kun koulun henkilöstöllä on yhteinen tehtävä kielen oppimisen suhteen, on sinne voinut syntyä myös kouluissa harvinainen yhtenevä pedagoginen lähestymistapa. Aktiivinen yhteistoiminta ja teemat ovat olleet jo vuosia opetusjärjestelyjen pohja, ennen uutta opsia.

Videolla rehtori Ann-Sofi Pitkänen kertoo teematyöskentelystä. (Miksi opsissa on sille niin hankala ilmaisu: monialaiset oppimiskokonaisuudet?) Kaikki oppiminen voitaisiin tehdä kouluissa tältä pohjalta. Paikan päällä käyneenä voin kertoa, että onhan se innostavaa.


3. Sitten se tvt ja sen  tuoma pedagogia. Kyllä on aina niin mukavaa, kun jossain on toteutunut se, mitä itse pidän tavoiteltavana. On mietitty miten uudet oppimisen välineet muuttavat oppimista. Sitten on alettu rakentamaan kouluympäristöä ja toimintakulttuuria hieman uusiksi. Aivan mahtavaa!
Hiidenkiven koulussa ollaan jo pitkällä koulun päivittämisessä. Ilppo Kivivuori esittelee videossa koulussa tapahtuneita muutoksia.

Linkki videoon.










Tässä juuri mietittiin edellisen päivityksen kommenteissa Martin kanssa, että onko kouluissa tapahtunut jotain yhdensuuntaista kehitystä viime vuosikymmeninä. Vaikka muutokset ovat koulumaailmassa olleet hitaampia kuin ympäröivän maailman muutokset, niin onhan kuitenkin tapahtunut. Hyvä kannattaa laittaa kiertoon, ettei opettajien autonomiansa takia tarvitse keksiä kaikkea hyvää itse. Eihän siihen yksi työura riittäisikään. Tämmöistä ehdottomasti lisää!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Ainakin yksi Lea tarvitaan liikuttamaan koulua!

Kirjoitukseni Tarvitseeko koulu ankeuttajia 16.10. sai harvinaisen paljon lukijoita. Ehkäpäs aihe oli ajankohtainen ja kiinnostava.

Vähän samaan aiheeseen tekee mieli puuttua. Rajataan aihe liikkumiseen ja puhumiseen koulussa. Miksi ne ovat olleet kiellettyjä tai ainakin vahvasti rajoittuja toimintoja koulussa? Siis oppilaille, ei opettajille?  Mistä on tullut ajatus että parhaiten oppii kun on paikoillaan ja hiljaa? Onko siihen vaikuttanut vain käytännön olosuhteet, jolloin käytäntö on ohittanut pedagogisen ohjauksen? Miksi lapsilähtöinen pedagogia ei ole määritellyt koulujen toimintaa? Mielellään laitan tämän kysymyksen Martille, jolla on varmasti asiaan historiasta nouseva kokonaisnäkemys.

Oma teoriani on, että alkujaan opetuksessa käytettiin ääneen lukua ja ulkoaoppimista paljon. Kun vielä luettiin Raamattua tai Katekiskmusta, niin oltiinhan sitä hiljaa jo pelkästä kunnioituksesta. Mikäli muuta oppimateraali ei ollut, piti kuunnella koko päivän. Vaikka oppikirjojen tulo mahdollisti yhdessä pohtimisen, ei kerran muodostunut opetusihanne ja - käytäntö enää  muuttunut. Ainakin sata vuotta on pärjäilty pitkälti samoilla linjoilla. Työrauha ymmärretään usein vieläkin hiljaisuudeksi ja hyvä opettaja pitää luokkansa hiljaa ja paikoillaan. Olenhan väärässä? Kai tästä ollaan liikuttu vähän toisenlaiseen koulukulttuuriin?

Oppimisen tutkimus on jo vuosia  antanut meidän tietää, että ihminen oppii toimimalla ja olemalla aktiivinen. (Liikunta ja oppiminen OPH 2012) Toisaalta olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että osa lapsista ja nuorista liikkuu aivan liian vähän sekä koulussa että kotona.  Tavoitteena on virallisesti ollut jo pitkään muuttaa oppilaan rooli aktiivisemmaksi koulussa, sitähän uusin OPSkin vahvasti tuo esiin. Jos muuttaa opetusta, pitäisi jotain tehdä ihan konkreettisesti. Ja onhan jo tehtykin.

Liikkuva koulu-hanke on kaikkia kouluja mukaan haastava hanke, jonka puitteissa koulu sitoutuuu oppilaidensa osallistumista ja liikkumista edistäviin ratkaisuihin. Sen kunnianhimoisena  tavoitteena on vaikuttaa koko koulun toimintakulttuuriin pysyvästi. Iso haaste! Paljon kouluja on jo mukana, pitemmän aikavälin muutokset toteutuvat varmaan hiukan eri tavoilla eri kouluissa.

Pienetkin teot voivat olla suuria. Hyvät ideat ovat usein oikeastaan yksinkertaisia. Ja kun hyvää ideaa myydään, tarvitaan asiaansa uskomista ja väsymätöntä innostusta. Loistava esimerkki on tästä Lea Tornbergin Leado-oppimisympäristö. Opettajataustainen Lea on kehittänyt luokkahuoneeseen sopivan liikkumista (ja siten oppimista)  edistävän välineistön ja siihen sopivan pedagogiikankin. Omista kokemuksista kumpuavan idean eteenpäin vieminen on vaatinut sitkeyttä. Nyt on ollut hienoa seurata, kuinka paljon myönteistä julkisuutta hanke on saanut.  HS 29.10.2017 Toivon Leadolle navakkaa myötätuulta.

Uusi opetussuunnitelma tukee pedagogiaa, jolla pyritään muuttamaan oppituntien passiivisuus, yksisuuntainen vuorovaikutus ja liikkumattomuus. Tarvitaan uudenlaisia tilaratkaisuja tukemaan tätä, tottakai. Mutta ennenkaikkea tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä, miten vanhaa  tilaa voidaan käyttää toisin ja miten oppiminen voi olla monenlaista. Samalla autetaan erilaisia oppijoita, ehkä paljon myös niitä poikia, jotka toiminnallisina oppijoina ovat vaarassa syrjäytyä innostavalta opinpolulta.
Ei kun oppimisen iloa !



Linkki videoon