perjantai 17. tammikuuta 2020

Se pieni ero onkin nykyään suuri

Olipa hyvä seminaari jaossa verkossa:

Myths and Facts: Gender Gaps in Nordic Educational Achievement 

15.1.2020 NordForsk  (Linkki videoon)


Gender gap, voisin suomentaa vaikka ilmaisulla sukupuolien erot, vaikka tuo gap(kuilu)
taitaa olla nyt oikeampi tässä ajassa. Kuilua on kasvanut sukupuolten välille jo muutama 
vuosikymmen, ilman että olemme oikein nähneet kokonaiskuvaa. On tullut tavaksi, että
 tasa-arvon nimissä ei sukupuoliteta oikein mitään ilmiötä. Nyt on on vielä tullut sopivaksi
 kiertää sukupuolitermiä ja otettu käyttöön mm. kolmas sukupuoli tai muu sukupuoli-käsitteet
Ja sehän on sinällään hyvä, mutta.
Tilastoissa on, etenkin Suomessa, mutta Pohjoismaissa yleensäkin, ollut jo pitkään nähtävissä
 miessukupuolen alamäki hyvän elämän tavoittelussa. Miesten osuus korkeasti koulutetuista
 on jatkuvassa laskussa, osuus työttömissä jatkuvassa nousussa. Miesten elinikä on lyhyempi
 ja mielenterveysongelmat usein kohtalokkaita. Nyt on jo havaittavissa yhteiskunnallinen 
pulma siinä, että korkeasti koulutetut naiset eivät löydä vartaistaan miestä perheen 
perustamiseen. Meillä on kasvava joukko syrjäytyviä nuoria miehiä. Kouluja tämä koskee 
siinä, että poikien arvosanat ovat tyttöjä selvästi huonommat. Suurimmat erot osaamisessa
 ovat Suomessa ja naapurimaistamme pienimmät erot osaamisessa ovat Virossa.
Pääjohtaja Camilla Stoltenberg Norjasta esitteli ongelmaa sukupuolten välillä. Kuvat hänen
 esityksestään. Erojen muuttuminen on globaali ilmiö:




Erot koulutuksessa ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Aluksi erojen kaventuminen ja sitten naisten parempi menestys opinnoissa otettiin varmaan ilolla vastaan tasa-arvon saavutuksena. Ja niinhän se olikin. Mutta nyt näyttää siltä, että ei enää ole kysymys tyttöjen ja naisten oikeuksista vaan hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta sukupuolien välillä. Kehitys on jatkunut pitkään ja sen vaikutukset ovat vasta nousemassa näkyviin.
















Nyt monissa maissa, kuten tässä Norjassa on ongelmana arvosanojen jakautuman vinouma. Erinomaisia arvosanoja saavista on tyttöjä kolme kertaa enemmän ja poikia taas 2,5 kertaa enemmän on heikoimmin menestyvien joukossa. Ja arvelen, että Suomessa erot ovat suurempia... 














Tällä on suuri merkitys työelämään sijoittumisen kannalta. Suomessa, kuten tiedetään, erot tyttöjen ja poikien osaamisesta ovat suurimmat Pohjoismaissa. Miksi ne ovat paljon pienemmät naapurissa Virossa? 

Tutkijat eivät osanneet oikein vastata mistä kehitys johtuu, mutta totesivat että asiaa pitää tutkia yhteistyössä erimaiden ja eri tieteenalojen kesken, koska yhtä yksinkertaista ratkaisua ei ole. Ihan aluksi olisi tärkeä huomata ongelman olemassaolo.  Pohjoismainen hyvinvointi-ihanne koskee kaikkia, eikä enää voi olla kyse siitä, että parannetaan vain tyttöjen ja naisten asemaa. On samalla huolehdittava, että meille ei synny sosiaalista aikapommia vihaisten nuorten miesten muodossa. Seminaarin keskustelijat huomauttivat, että maailmassa on edelleen paljon menestyviä miehiä. Kun he ovat esillä julkisuudessa, saattaa unohtua hiljainen syrjäytyvä nuorten miesten joukko. Tiedämme jo nyt, että Suomessakin on voimakkaasti kasvava joukko nuoria miehiä, jotka eivät saa jatko-opintopaikkaa eivätkä sijoitu työelämään. Perinteisillä miesten ammattialoilla on digitalisaatio ja työelämän muutos vienyt ja vie jatkuvasti työpaikkoja. Kehityksen suunta pitää muuttaa. Hyvinvointi kuuluu kaikille ja se tuo myös turvallisuutta yhteiskuntaan.

Mitä pitää tehdä, paitsi järjestää seminaareja? Tässä voi olla koulujen työyhteisöille pohdittavaa. On tarpeen nostaa kissa pöydälle, vaikka koulujen ammattihenkilästö on yhä vahvemmin naisvaltaista. Ensin pitää tunnistaa ongelma, jotta sitä voi ratkoa. Seminaarin puheenvuoroissa ei tarjottu konkreettisia ratkaisuja, kun oli kyse tiedeseminaarista. Kiinnostavasti otettiin kyllä esille se, että pojat tarvitsevat ehkä enemmän ohjausta ja valvontaa opettajilta (varmaan kotoakin). Tässä kohdin tulemme jälleen kiistellyn itseohjautuvuuden äärelle. Jos ja kun on niin, että pojat keskimäärin kehittyvät tyttöjä hitaammin, niin pojille on enemmän haastetta omaksua kehittyneitä oppimisen strategioita, kuten itseohjautuva oppiminen on. Silloin opettajien ei pitäisi ajatella opetettavaa luokkaa yhtenä ryhmänä, joissa luonnollisen jakautuman mukaan toisilla menee paremmin kuin toisilla. Ehkä tulee hyvksyä, että keskimäärin pojat tarvitsevat enemmän harjoitusta oppiakseen yhteistyötaitoja, joihin itseohjautuvuudenkin voi laskea. Taitaa olla taas kyse sosiaalisen pääoman riittävästä karttumisesta. Käytännössä poikien ongelmaa voidaan hoitaa koulujen tasolla yhteisillä päätöksillä ja toimilla. Yhteisöllinen koulu voi ratkoa vaikeitakin pulmia.

Olisi mietittävä, onko koulussa rakenteita ja käytäntöjä, jotka vaikeuttavat poikien kiinnittymistä kouluun. Kiinnittyminen on kuitenkin selkein koulumenestystä määrittävä tekijä koulun tasolla, sosiekonomiseen tilanteeseen ei koulu tietenkään voi vaikuttaa. Mikäli koulu rakentuu oppilaankin mielestä turvalliseksi ja lujaksi yhteisöksi, niin siitä hyötyvät ihan kaikki, mutta varsinkin ne pojat, joilla on vaikeaa omin voimin liittyä yhteisöön ja ohjata elämäänsä myönteiseen suuntaan.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Tilat sekaisin

Uusi vuosi alkoi hyvin, kun päivitin vihdoin tietokoneeni. Osat ovat nyt paikoillaan ja vanha kone tuntuu nuorelta. Kirjoittaminen on kyllä mukavampaa pöytäkoneella, ainakin minulle. Itse pitänee pärjätä vain ajatusten päivityksillä. Mutta olihan sitä asiaakin.

On tosiaan tullut tavaksi, että sanotaan totuuksia ilman lähdeviitteitä tai perusteluja, silloin on kyse mielipiteestä. Harmillista, jos arkikeskustelun tapa tulee mukaan myös asiantuntijoina pitämiemme ihmisten puheisiin. Media voi katsoa myös peiliin, sillä näyttää siltä, että tiukkeneva kilpailutilanne houkuttelee räväköihin otsikoihin ja sisältöihin.
Toimittajatkin haluavat usein aiheuttaa keskustelua käyttämällä osittain muunneltua totuutta otsikoinnissa. Tai jopa pahempaa. Tänä aamuna YLE aloitti taas tavalla, joka aiheutti aamupuuron syöntiin hetkellisen katkon. Uutinen sinänsä on jo julkaistu Hesarissa 30.10. jolloin Katja Jussilaa haastateltiin vaitöskirjansa julkaisusta. YLE: llä oli ehkä puutetta koulu-uutisista, ainakin semmoisista joilla saa huomiota... Linkki



Kyllä on laitettu mutkat suoriksi otsikossa ja sisällössä. Vähän harmittaa jos haastateltava on oikeasti sekoittanut tieteellisen faktan ja omat mielipiteensä. Ei tietääkseni ole mitään tieteellistä näyttöä erilaisten tilojen aiheuttamista diagnooseista. Jos semmoista löytyy, muutan käsitystäni. Jokainen opettajana toiminut on voinut havaita, että perinteinenkin, suljettu luokkatila ja suuri ryhmä voi olla herkästi häiriintyvälle oppilaalle hankala paikka keskittyä. 

Koulutilojen suhteen ovat termitkin ihan sekaisin: avoin opetus, avoin oppimisympäristö, avokonttori, avoin tila, suurryhmäopetus ja joustavat oppimisympäristöt sekoittuvat jatkuvasti keskenään. Näyttää siltä, että keskustelukulttuurissa ei haeta yhteistä ymmärrystä vaan vastakohtia. Siten löytyy harvoin hyviä ratkaisuja. Haastateluun saatu lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi käytti termiä avokonttori, ainakin Ylen mukaan. Siitähän ei voi olla kyse, kun suunnitellaan monimuotoisia oppimisympäristöjä. Konttori ei ole koulu. Eikä mitenkään voi tietää vielä miten uudenlaiset tilat vaikuttavat (ilman tutkimusta), ne ovat muutenkin keskenään hyvin erilaisia, toisin kuin usein käytäväkoulut.

Itse käytän mieluiten termiä joustava opetustila tai joustava oppimisympäristö jos pedagogiakin on jo mukana. Se voidaan nähdä suljetun luokkatilan ja käytäväkoulun vaihtoehtona. Tärkeintä on huomata että pedagoginen ote muuttuu, jos tila muuttuu.

Uudenlaiset koulutilat herättävät keskustelua ja sehän on hyvä. Keskustelusta on hyötyä, jos osallistujat tuntevat aiheen. Pitäisi käydä katsomassa erilaisia tiloja, kuunnella käyttäjien kokemuksia ja tutustua opetussuunnitelman tavoitteisiin. Tilat määrittelevät usein sen, millaista toimintaa ne parhaiten tukevat. Suunnittelu ja pedagoginen kehitystystyö, yhteisvoimin on tärkeässä roolissa kun luovutaan käytäväkouluista. Eihän tila sinänsä tee vielä mitään, vaan siellä toteutuva toiminta. Häiriintyvälle oppijalle voi löytyä hänelle/ryhmälle hyvin sopiva soppi, kun oppilaat voivat hakeutua erilaisiin työtiloihin. Kannustava keskustelu tuottaa enemmän kuin yksinkertaistava kritiikki.

Käytäväkouluissa voi olla ihan loistavaa pedagogiaa kuten uudenlaisissa joustavissa tiloissa. Uskon sellaisiin tiloihin, joissa voidaan lisätä organisoitua vuorovaikutusta, sekä opettajien että oppilaiden osalta. Ihan parasta tässäkin olisi, jos on mahdollista vierailla erilaisissa kouluissa ja keskustella opettajien ja oppilaiden kanssa. Käyty on.

perjantai 27. joulukuuta 2019

Arviointi uudistuu, taas tasapuolisemmaksi?

Joululomalla opetus on peruskoulussa keskeytynyt. Väliarviointi on annettu, usein puhutaan kai edelleen joulutodistuksista. Kun sen sai omalla työmaalla aikoinaan antaa joustavasti, annoin välitodistukset tammikuussa, jokaiselle käteen kehityskeskustelun kera. Tavoitteet kevätlukukauteen asettuivat mukavasti kun työ oli alkanut. Olihan se minulle opettajanakin mukava aikataulu, kun ei tarvinnut joulun alla manailla arvioinnin mahdotonta haastetta. Paljon vaikutti käytäntööni sekin, että kaikilla voisi olla hyvä mieli jouluun lähdettäessä. Arviointi kun on väistämättä toisille palkitsevaa ja toisille masentavaa.

Opetushallitus on ollut huolissaan arvioinnin yhdenvertaisuudesta (linkki) ja opetuksen tasa-arvoisuuden edistämisestä. Molemmat ovat nimittäin osoittaneet tutkimuksissa heikentymisen merkkejä. Helmikuussa OPH julkistaa uudet ohjeet arviointiin. Se sisältänee muun muassa sen, että numeroarviointi alkaa tulevaisuudessa  neljänneltä luokalta pakollisena.

Arviointi on ollut omalla työuralla itselleni hankala asia. Miten motivoida heitä, jotka saavat jatkuvasti heikkoja arvosanoja tai muuten huomaavat olevansa heikosti oppivien joukossa? Kun sitä roolia on harjoitellut peruskoulussa yhdeksän vuotta, on useimmilla oppimishalut vähissä. Kukapa haluaisi tehdä vapaaehtoisesti sitä, missä on huono? Usein on niin, että heikot arvosanat kasautuvat samoille oppilaille, niin kuin ne parhaat arvosanatkin.  Jos arvioinnin tehtävä on auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia ja kannustamaan oppimaan, niin numeroarviointi on melko huono väline. Jos arvioinnin avulla erotellaan jatko-opintoihin, niin sitten numerot ovat toimivia, vaikka eivät ehkä kerro lahjakkuudesta kaikkea.

Voi tietysti sanoa, että elämä ei ole tasa-arvoista. Jotkut saavat geeniperimässään lahjakkuuden moniin asioihin, jotkut eivät. Toisilla on onni syntyä materiaaliseen yltäkylläisyyteen, jolloin harrastukset ja itseilmaisu ei ole rahanpuutteesta kiinni. Perusopetuksen tehtävä on tasoittaa eri lähtökohdista kouluun tulevien opintietä. On koko yhteiskunnan etu, että lahjakkuudet saadaan käyttöön. Yksilön kannalta on myös elämänlaatua parantavaa, jos voi toteuttaa itseään käyttämällä omia vahvuuksiaan.

Arvioinnin pitäisi olla mahdollisimman monipuolista ja yksilön vahvuuksiin tukeutuvaa. Koulussa arviointi ei vaan kata kaikkea inhimillistä osaamista. On harmi, jos kasvava kokee, että ei ole missään hyvä. Numeroarvioinnin rinnalla tarvitaan monipuolista opinto-ohjausta ja siihen liittyvää jatkuvaa arviointia. Jos oppija saa pelkästään heikkoja numeroita todistuksiin, on erittäin tärkeää itsetunnon terveen kehityksen kannalta, että muun arvioinnin avulla saadaan jokaiselle osoitettua vahvuusalueita.

Voi olla että tarkemmilla ohjeilla saadaan aikaan  numeroarvioinnin yhdenmukaisempaa toteutumista. Käynnissä olevaa koulujen eriarvoistumista on kuitenkin vaikea pysäyttää, koska sen syntyyn vaikuttavat yhteiskunnassa käynnissä olevat monet liikkeet.