maanantai 15. lokakuuta 2018

Tyhmä vai tuhma?

Ilmiöiden taustat ovat kiinnostavampia kuin ilmiöt, vaikka nopea tiedonvälitys ei aina tätä tuo esiin.

Yliopisto-lehti on mukavaa luettavaa.  Siinä on paljon uutisia eri aloilta, tiivistetyssä muodossa. Kun olen yleissivistysihmisiä, niin tämmöinen informaation jako sopii minulle hyvin.

Koulutus, kuinkas muutenkaan, oli myös numeron 7/18 yhtenä teemana. Pieni, mutta erittäin kiinnostava uutinen oli emeritusprofessori Jarkko Hautamäen arvio siitä, miksi Pisa-tulokset ovat heikentyneet. (s. 26-27)  "Testitulokset kielivät enemmän heikosta motivaatiosta kuin osaamattomuudesta".  Hautamäen mukaan protestanttisen etiikan vaikutukset näyttävät heikkenevän protestanttisissa maissa, etenkin poikien osalta.

Pisa-testi on ns. matalan panoksen testi, joka ei vaikuta arvosanoihin. Jo aiemmin muistan Pisa-koordinaattori Jouni Välijärven huomauttaneen, että Suomen huipputuloksiin vaikuttaa paljon myös se, että Suomessa oppilaat tekevät testit loppuun ja huolellisesti. Useissa maissa on ollut paljon oppilaita, jotka eivät tee testejä loppuun tai eivät keskity testiin kunnolla. Nyt ovat nousseet huipulle eräät Aasian maat ja naapurimme Viro. Näissä maissa on oppilailla epäilemättä korkea motivaatio suorittaa. Aika harvoin näistä muuttujista kuitenkin puhutaan Pisa-keskusteluista. Ei ole olemassa testiä, jolla eri puolilla maailmaa asuvat oppilaat saataisiin tekemään samalla motivaatiolla ja samanarvoisessa tilanteessa. Motivaatio on kuitenkin oppimisen ja suorittamisen keskeinen tekijä. Motivaation heikkeneminen on näkynyt meillä koko 2000-luvun esim.  juuri Pisa-testeissä. Koulun merkityksellisyys on vähentynyt. Myös oppilaiden halu tehdä vaativaa testiä ilman hyötyä on heikentynyt. Syyt ovat varmasti monimutkaiset. Hautamäki muistuttaa myös, että testit mittaavat ehkä menneisyyden taitoja, joita nuoret eivät koe ajankohtaisiksi.

Lyhyen artikkelin otsikko oli hauska: "Emme muutu tyhmemmiksi, vaan ehkä tuhmemmiksi".  Ponnistelu ilman henkilökohtaista palkkiota ei kuulu enää länsimaiseen arvomaailmaan, siten kuin ennen. Se on sekä hyvä yksilöille että yhteisöllisyyden kannalta huono asia. Luulen, että suuri osa koulun esitetyistä ongelmista johtuu juuri tästä. Kun sanotaan että kännykkä vie keskittymisen, lapset ovat rauhattomia, oppilasryhmät liian suuria ja opettamien kaikkiaan on vaikeampaa kuin ennen, niin mahdollisesti on kyse juuri heikentyneen motivaation seurauksista. Vaikka, varmaan aina on puhuttu samoin koululaisista....

Sisäinen motivaatio on kaiken oppimisen keskiössä, silloin kun ei ole pakkoa suorittaa esimerkiksi selviytymisen takia. Hautamäki pitää uuden opsin suuntaa hyvänä, niin minäkin. Heikentynyt motivaatio voidaan saada sen avulla heräämään. Oppilaiden tai heidän ympäristönsä moittiminen ei ratkaise motivaatio-ongelmaa. Kulttuurinen muutos haastaa  koulun toimintakulttuurin kehittymään. Hautamäki sanoo asian hienosti: "Nuorten mielenkiinto maailmaa kohtaan ei ole sammunut. Koulun on vain vastattava heidän tarpeisiinsa." Tässä on koulujen tämän ajan haaste, johon useat yksittäiset opettajat ovat jo vastanneet. Nyt pitäisi luoda kouluihin yhteisöllistä pedagogiaa keräämällä hyviä käytäntöjä toimintakulttuurin summaksi. Suunta on jo oikea.



tiistai 9. lokakuuta 2018

Aikuisen vastuu

Kasvattaminen on tärkeää. Jos yhteisö haluaa välittää arvojaan ja pyrkimyksiään kasvaville jäsenilleen, niin kasvatetaan ja opetetaan. Tällöin aiheutetaan joskus mielipahaakin, kun on opittava että yhteisön jäsenenä ei voi aina toimia vain omien halujen ja pyrkimysten mukaisesti. Kasvava lapsi ja nuori ei esimerkiksi osaa tai tiedä miten tervehditään tai  koska on sopiva aika nukkua,  mikä on terveellistä ruokaa.

Kuuntelin pari viikkoa sitten kun Keijo Tahkokallio oli Ylen aamuteeveessä (linkki). Hän muistutti taas, kuten jo vuosikymmeniä on sitkeästi tehnyt, että on asioita joista aikuiset päättävät ja asioita, joista voi neuvotella.  Ja sitten myös niitä, joista lapsi tai nuori voi päättää itse. Tämä rajanveto on hänen mukaansa hämärtynyt. Olen samaa mieltä. Ei tarvitse kysyä "Tulisitko syömään?" silloin kun ruoka on valmista. Voi sanoa "Käykää syömään, olkaa hyvä!" Olen kyllä aika monesti katsellut, kun vanhempi työntää rattaissa olevaa lasta ruokakaupassa ja kyselee mitä haluaisit syödä. Valinta voi olla ihan väärä. Jos ei ole edellytyksiä valita, ei voi antaa vastuuta valinnasta. Hamppareita ei kannata syödä jatkuvasti. Sitten kun tuo sama lapsi on teini, on peli jo aika menetetty.

Ihan sama ilmiö koskee kouluakin. Paitsi että lasten ei enää tarvitse pelätä opettajia (hyvä asia), niin kouluissakin on lähdetty välillä neuvottelemaan asioista, joista ei tarvitsisi neuvotella. Kun lapset ja nuoret eivät ole tottuneet ottamaan käskymuotoisia (imperatiivi) ohjeita, niin he olettavat että aina on varaa neuvotella tai tehdä oman mielen mukaan. Aika usein neuvottelu on väsytystä, jossa lapsi tai nuori voittaa.  Näin ei kuitenkaan yhteiskunnassa voi toimia. Kyllähän meidän aikuistenkin on syytä noudattaa vaikka nopeusrajoituksia, vaikka ei aina haluaisi.

Olen itse kokenut, että ryhmän hallintaa helpottaa paljon, kun asettaa selkeät rajat neuvoteltavien ja ei-neuvoteltavien asioiden välille. Asiat joista aikuinen on vastuussa ja ovat ammattiosaamisen kannalta tärkeitä ovat niitä ei-neuvoteltavia. Tämä tietenkin niin että, perustelee jaon. Vähän oudoksun esim. leirikoulusta äänestämistä. Opettaja on kuitenkin pedagoginen asiantuntija ja tietää parhaiten millainen leirikoulu toteuttaa  sille asetetut tavoitteet. Kun tämä on hänen vastuullaan, niin opettajan mielipide on painavin. Olen usein esimerkiksi antanut oppilaiden päättää kokeiden päivämääristä. Sen ajankohdan sopivuuden voivat oppilaat tietää parhaiten.

Tästäpä juontuu ajatas kamaliin kännyköihin. Kun puhutaan taas miten kännykät vievät keskittymisen ja häiritsevät opetusta koulussa, on se osin kummallista. Kännykän käyttöä  oppitunneilla säätelee nimittäin opettaja suvereenisti. Jos tämä on oppilaille epäselvää, on jotain yhteisössä pielessä. Koulun tärkeä kasvatustehtävä on digiajassa opettaa mobiililaitteiden oikeaa käyttöä, sekä sosiaalisesti että tiedon hankkimisen ja jakamisen kannalta. Tämä onnistuu parhaiten kun aivan kaikki koulun aikuiset noudattavat samoja, sovittuja käytäntöjä. Silloin ei tule ongelmia siitä, milloin neuvotellaan ja milloin ei. Kyse on toimintakulttuurista, jonka vahvuus syntyy yhteisöllisistä ratkaisuista.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Sukupuolittuva koulu

Olen ennenkin ihmetellyt miten tavoitteiden, arvojen ja toteutuneen käytännön välillä voi olla paljonkin ristiriitoja, etenkin tasa-arvoasioissa. Otetaan tämä Suomen opiskelu- ja työmarkkinoiden voimakas  sukupuolittuminen. Asiasta on monenlaista tutkimus-ja tilastonäyttöä:

"Suomen työmarkkinat ovat vahvasti sukupuolittuneet. Miehet ja naiset työskentelevät omilla sektoreillaan ja omissa ammateissaan. Miehet hakeutuvat yksityiselle sektorille vientiteollisuuteen ja rakennusalalle, naiset julkiselle sektorille ja yksityisen sektorin palveluammatteihin. " Näin toteaa palkkatasa-arvon tutkija Paula Koskinen-Sandberg. (linkki Talentia 2018)

Itse asiassa meillä on teollisten maiden eräs jyrkimmin sukupuolittainen  jakautunut työelämä. No, onko tämä merkki tasa-arvosta tai ei? Suomessa on maailman mallimaa tasa-arvolainsäädännössä ja naisten aseman parantamisessa. On hyvin hämmentävää yrittää löytää yhteyksiä sukupuolittuneen työelämämme, arvojemme ja tasa-arvolainsäädännön välillä. Mihin nyt sitten pitäisi pyrkiä ja millä tavoin? Siitä ei ihan hirveästi kuitenkaan puhuta.

Toisaalta voidaan ajatella, että olemme vaiheessa jossa jokainen voi valita ammattinsa kiinnostuksen perusteella. Onhan käynyt niinkin että monet ennen täysin miesvaltaiset ammatit ovat naisistuneet, paras esimerkki on varmaan eläinlääkärit. Siskoni on maalarimestari ja artesaani, myös hänen alansa on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut täysin miesvaltaisesta naisvaltaiseksi. Kun naisia hakeutuu korkeakouluihin paljon enemmän kuin miehiä, niin tottakai monet alat muuttuvat perinteisistä.  Sitten on vielä työmarkkinoille tullut ilmiö, että on töitä joita kantasuomalaiset eivät halua tehdä esim kuljetusalalla tämä näkyy. Meillä työt jakautuvat , varmaan ensi kertaa mieltymysten mukaan. Naisten ja miesten mieltymyksillä on tilastoissa merkittävä ero. Mutta onko se hyvä?

Opettajana ja kolmen pojan isänä näen tässä kehityksessä ainakin yhden ison ongelman. Eihän se lasten kasvatus jakautunut omien vanhempien ikäpolvessa  tasaisesti, mutta oman ikäpolveni piti muuttaa asia. Hetken se onnistuikin vähän. Nyt työmarkkinoiden sukupuolittuminen antaa yhä vahvemman viestin: Kasvatus ja hoito(ala) on naisten hommaa. Ei hyvä minun mielestäni. Pojat ja miehet, jotka tarvitsevat tukea, ovat järjestään naistyötekijöiden asiakkaita. Ja kyllähän tytöillekkin olisi tarpeen saada julkista esimerkkiä siitä että kasvatuksesta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikkien asia.

Kouluun tämä liittyy siten, että miten ihmeessä voidaan koulussa opettaa mitään sukupuolineutraaliudesta tai samanvertaisuudesta, kun samalla näytetään käytännössä esimerkkiä siitä, että sukupuolella on väliä?  Kouluissa valtaosa työntekijöistä on naisia, eskarista puhumattakaan. No onhan sukupuolella toki merkitystä, mutta onko meillä vähän hukassa, että mitä väliä sillä oikeastaan on?

( Eikä tässä nyt ole tarpeen ottaa esiin, että koulussa tytöt pärjäävät selvästi paremmin. Voi se liittyä myös edellä mainittuun jakoon. Mutta sehän on taas oma aiheensa.)