maanantai 17. syyskuuta 2018

Uudistuksia johdetaan

Kun tässä on lukenut kasvavalla uteliaisuudella Espoossa tapahtunutta rehtorin irtisanomista, niin tuli mieleen elokuussa lukemani Hesarin Vieraskynäkolumni. Tietojohtamisen professori Samuli Pekkola Tampereelta kirjoitti : Digitalisaatio vaatii taitavaa johtamista. HS 20.8.2018




Kun tässä viimeiset seitsemän vuotta on tutustunut koulujen digitalisaatioprosesseihin myös kouluttajana, niin voin olla vain samaa mieltä.

Pekkola kirjoittaa:
 "Digitalisaatiohankkeiden hyötyjen vähäisyys johtuu pitkälti haluttomuudesta muuttaa vallitsevia käytänteitä ja toimintatapoja. Hankkeet ovat usein vain lyhyitä kokeiluja, joissa tietotekniikan mahdollisuuksia testataan hyvin rajatussa ympäristössä. Tällaisia pieniä kokeiluja ovat esimerkiksi videoneuvottelujen käyttö päiväkotien työntekijöiden ja vanhempien välisessä viestinnässä sekä erilaisten hakemusasiakirjojen sähköinen palauttaminen."

Tämä tuntuu pätevän julkishallintoon ja kouluihin, oman kokemuksen perusteella. Ihmisten haluttomuus muuttaa vallitsevia käytäntöjä palautuu kulttuurin pyrkimykseen jatkua. Tämä unohtuu hankkeissa ja kehittämisprosesseissa liian usein. Hankkeen vetäjät ovat itse innostuneita, eivätkä tunne riittävästi ihmisen muutosvastarinnan ja vahvistuserheen voimaa.  Näistä syistä kaikki palautuu ennalleen kovin helposti tai ainakin kehittäminen on tahmeaa. Pekkola korostaa, että digitaliosaatiohankkeiden pitää edetä syvälle käytäntöihin ja tuottaa todellista hyötyä.

"Muutosten vastustaminen, uusien tekniikoiden ja toimintamallien oppimisesta aiheutuvat tuottavuuden notkahdukset sekä arjen työpaineet ja kiireet saavat tekijät usein palaamaan vanhoihin tapoihin." Kuulostaa kovin tutulta.

"Valitettavan usein johtaja kuitenkin jättää kokeilun onnistumisen työntekijöiden vastuulle. Tämä johtaa helposti siihen, että hyödyt jäävät ­vähäisiksi ja digitalisaatiohanke tuomitaan epäonnistuneeksi." Kouluissa johtajia ovat rehtorit, jotka johtavat hyvin eri tavoin. Kouluttajan urallani havaitsin helposti, että kouluissa, jossa rehtori johti, tuki koulutusprosessia ja oli läsnä, päästiin pisimmälle koulutuksen hyödyissä. Silloin koko yhteisö liikahti.

Pekkola kirjoittaa, että pienien kokeilujen hyödyt ovat pieniä. Vähän samaa ajattelin usein koulutusprosessissa, jossa koulutus keskittyi vaikka yksittäiseen menetelmään. Digitalisaation hyödyntämisessä opetuksessa on kyse laajasta kokonaisuudesta, joka muuttaa koulun koko toimintakulttuuria. Muutoin digitalisaation mahdollisuudet oppimisesta eivät toteudu täysimääräisesti tai toteutuvat hyvin eriarvoisesti. Mikäli opettajat käyttävät pedagogista vapauttaan menetelmien ja välineiden suhteen koulussa omien mieltymysten mukaan, on koulun opetuksen kehittäminen sattumanvaraista ja oppilaiden kannalta epätasa-arvoista. 

Pekkolan mukaan digitalisaatio kutistuu piperrykseksi, mikäli johto ei ole siihen aidosti sitoutunut. Näin näyttää kouluissa olevan. Paljon piperretään yksittäisillä laitteilla, mutta turhan harvoin poistutaan mukavuusalueilta ja lähdetään hakemaan uudenlaista vuorovaikutustilannetta oppimisen järjestämiseen.

 "­Organisaatioissa pitää pystyä kokonaisvaltaiseen ja pitkäkestoiseen ajatteluun, määrätietoiseen johtamiseen ja muutosvastarinnan murtamiseen." Pekkola lopettaa artikkelinsä näin. Espoon tapahtumien valossa kirjoitus saa uusia sävyjä. Vaikka Espoossa ei olisikaan kyse siitä, että ylempi johti vastustaa muutosta, niin kyllä kouluissa on sitäkin nähty.

Kaikenlainen syvälle käyvä kehittäminen vaatii organisaation koko johtamisketjun saumatonta ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Kuntasektorilla ei useinkaan helppoa, mutta läpinäkyvä toiminta ja avoin arviointi voivat johtaa hyvään tulokseen.



sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kehittäjälle potkut

Viime aikojen kouhuttavin koulu-uutinen tuli Espoosta, tuosta innovaatioiden kaupungista. Saunalahden koulun kehittäjä-rehtori Hanna Sarakorpi sai potkut pikaisesti, (linkki uutiseen)  kun asiasta päättäminen oli siirretty Ilpo Saloselle.

Sen jälkeen on mediassa liikkunut paljon uutisia, joiden perusteella ei millään voi sanoa, että mistä oli kysymys. Ainakin näyttää hiukan siltä, että potkut liittyvät asioihin, joiden sanotaan olevan asiaan liittymättömiä. Potkut ovat tietenkin aina juridisesti oltava perustellut ja varmaankin Espoon opetustoimessa on perusteita kerätty. Sukset opetustoimen johdon kanssa ovat joka tapauksessa menneet ristiin ja siitä kärsivät varmaan eniten oppilaat ja koulun henkilökunta. Harmillista.

Joukko vanhempia ja opettajia kiiruhti puolustamaan rehtoriaan. Ja sitten oli niitä jotka osin nimettömästi arvostelivat rehtoria. No, niin on aina kun on kyse esimiehen asemassa olevasta henkilöstä, toiset tykkää ja toiset ei. Linkki uutiseen

Opettajien Ammattijärjestö OAJ säesti potkuja (linkki), koska koulussa oli ilmeisesti tehty aika paljon työtä, jonka lukeminen työajaksi on haastavaa. No, opettajien työaika pitäisi saada vihdoin ja viimein yksiselitteiseksi, muuten on kovin vaikeaa saada kouluja kehittymään yhteisöllisiksi ja oppiviksi yhteisöiksi.

Näyttää siltä että Hanna Sarakorpi on mitannut rehtorin toimivaltaa yläkanttiin ja saattaa olla että hän on joutunut merkityksi omavaltaisten toimien vuoksi. Mutta onhan niin että " Jos kukaan ei suutu, niin mikään ei muutu" Näin sanoi mm. Matti Rimpelä, joka taisi tuskastua Me-hankkeen(linkki) vetäjänä Saunalahdessa rajoituksien ylittämisen vaikeuteen ja lopetti pestinsä.

No, tästäpä tullaan Me-säätiöön ja miten se liittyy asiaan. Me-säätiö on Supercellin rahoittama säätiö jonka tavoite on syrjäytymisen ehkäiseminen  "Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla tasavertaiset mahdollisuudet turvalliseen kasvuun ja hyvään elämään." Tavoite säätiön kotisivulta. 
Tavoitteeseen pääsemiseksi säätiö on pilotoinut kahdessa koulussa, joista Espoon Saunalahti on siis toinen. Säätiö julkaisi tiedotteen, (linkki) jossa arvostellaan Sarakorven potkuja ja kuvaillaan yhteistyötä Espoon koulutoimen johdon kanssa toimimattomaksi. Teksti on melko suorasanaista. Espoon perusopetuslinjan päällikkö Ilpo Salonen (joka siis päätti tai ainakin toteutti potkut) kiisti kytkennän selkeästi . Sitä ei siltikään voi kiistää, että Me-säätiössä on koettu asia toisin kuin Espoon opetusjohdossa. Sattumaako on, että potkut toteutettiin aika pian senjälkeen kun Me-säätiö oli antanut Espoolle huomautuksen yhteistyösopimuksen toimimattomuudesta... Voihan se ollakin. Jotain on kuitenkin mennyt huonosti, se on selvää.

Hanna Sarakorpi on ilmoittanut käynnistävänsä oikeusprosessin potkuistaan ja kokee olleensa ajojahdin kohde. (linkki)  Niin usein kehittäjille käy huonosti julkisella sektorilla. Kateus ja joustamaton hallinto voivat tappaa hyvätkin hankkeet. Tämä havainto on yleisellä tasolla, kun ko. tapauksesta ei voi mitään varmaa sanoa. Varmaan on Hannallakin peiliin katsomisen paikka, kelläpä meistä ei olisi elämässä ollut.

Ajattelen asiaa arvopohjaisesti. Koulun tehtävänä on paitsi opettaa, niin etenkin kasvattaa ja tukea niin, että kaikilla on edellytykset hyvään elämään. Me-säätiö pyrki juuri auttamaan tässä koulun tärkeimmässä tehtävässa, kasvatustyössä. Helposti se jää ainetavoitteiden ja oppituntien jalkoihin, mutta hyvätkään arvosanat eivät auta, jos oman elämän hallinta ei ole kunnossa. Jos nyt olisi pidetty lasten ja nuorten hyvinvointi kaikkein tärkeimpänä myös teoissa eikä vain puheissa, niin olisi menetelty toisin. Olisi haettu ratkaisu, jolla hanketta olisi voitu jatkaa sujuvasti ja rehtorin parhaita puolia olisi voitu hyödyntää edelleen. Tässä aikuisten kiistellessä karsivät eniten koulun oppilaat ja myös työyhteisö. Toivon Saunalahden työyhteisölle voimia ja mahdollisuuksia jatkaa hyvää työtä. Kuten myös Me-säätiölle. Aina voi oppia.

tiistai 28. elokuuta 2018

Oppimaisema muutoksessa

Kouluissa tapahtuu, eikä kaikki ole kuten ennen. Pedagogiaa määrittelevät paljon materaaliset ja hallinnolliset tekijät, rehtoreiden ja opettajien opetussuunnitelmatulkintojen lisäksi.

Yhtenäiskoulut ovat jo muuttaneet paljon. Konsepti ei varmaan ole vielä valmis. Niissä käydään usein kädenvääntöä mm. opettajien vaihtumisen ja pysyvyyden välillä. Yhtenäinen opinpolku oppilaalle tai heidän perheidensä kokonaistuki ei niissä ole aina  toteutunut, mutta kehitys jatkuu. Kuitenkin yhtenäiskoulu on mahdollisuus palata peruskoulun idean alkulähteisiin. Mahdollisesti yhtenäiskoulut ovat osaltaan aiheuttaneet koulujen toimintakulttuurin uusimman disruptorin eli avoimet oppimiympäristöt, joustavat opetustilat tai miten asia halutaankaan ilmaista.

Kuten yhtenäiskoulujen suhteen, on myös tämä uudenlainen koulutilojen järjestely sekä pedagoginen että taloudellinen kysymys. Yhtenäiskoulut ja myös avoimet opetustilat ovat useinkin halvempia kuin perinteiset ratkaisut. Siksipä niitä innokkaasti puolustetaan, myös pedagogisesti. Kaupunkien ja kuntien talouspäälliköistä tulee tuolloin pedagogisia pioneereja. Eikä siinä välttämättä mitään pahaa ole, uusi on tervetullutta, onhan kouluissa toimittu samoilla malleilla noin sata vuotta. Mutta on hyvä erotella säästö kehityksestä.

Hesari julkaisi ansiokkaan koulumyönteisen artikkelisarjan koulujen alun aikoihin. Viimeisin artikkeli kertoi uudenlaisista koulutiloista.   Pulpettirivien tilalle ovat tulleet "muuntojoustavat tilat", joissa lapset saavat vaikka maata- Kuinka työrauha säilyy nykykouluissa? HS 13.8.2018 ( linkki)
Paperiversiossa pääotsikko oli vähemmän toimittajan ennakkoluuloja kuvaava- ja hyvä niin.
Toimittajan otsikoinnissa näkyy, miksi traditionaalista toimintakulttuuria on vaikea muuttaa.  Makaaminen yhdistyy jotenkin tässä työrauhan menetykseen, vaikka ne eivät liity toisiinsa välttämättä mitenkään. Vieläkin työrauhalla ajatellaan tarkoitettavan tilannetta, jossa opettaja puhuu edestä ja oppilaat kuuntelevat hiirenhiljaa, tai että jokainen suorittaa yksin tehtäviään hiljaisuuden vallitessa. Useinkaan tämä ei ole optimaalinen oppimisen tila. Omissa kokemuksissa työrauha eli nykykielelle päivitettynä hyvä oppimisen tila, saavutetaan kun oppilailla on mahdollisuus vuorovaikutukseen, miellyttävässä työtilassa. Tarvitaan kuitenkin yhteisöllisen pedagogian osaamista ja oppimistilanteen näkemistä oppilaan silmin. Kun fyysinen tila muuttuu, muuttuu toimintakin. Avoimissa tiloissa esimerkiksi opettajat joutuvat aivan toisella tavalla huomioimaan toisiaan ja heillä on paremmat mahdollisuudet tehdä työtä yhdessä. Kaikki eivät tosin tästä tykkää.

Joustavista tiloista on jo järjestetty  paljon seminaareja. Tässä Oppimaisemafestivaali 2017 satoa Espoosta : Joustavat oppimisen tilat (linkki)


Erityisellä kiinnostuksella seuraan vanhan työpaikkani Sipoonlahden koulun (entinen Etelä-Sipoon koulu) laajennuksen toteutumista. Suuren yhtenäiskouluun mahtuu jopa 1300 oppilasta ja se jakautuu oppikyliin. Hanke tulee olemaan valtakunnallisestikin merkittävä. Minulla oli ilo olla arkkitehtikilpailun valintaraadissa mukana. Voittanut ehdotus loisti pedagogisilla perusteillaan. Toivon hartaasti, että rakennukseen suunniteltu pedagogia jalostuu opettajien toimesta innostavaksi, yhteisölliseksi toimintakulttuuriksi. Valmista tulee parissa vuodessa.   Linkki esittelyyn.


Jännittäviä aikoja eletään opetuksen maailmassa. Uusi tutkimus lisää koko ajan ymmärrystämme siitä, miten saatamme lapset, nuoret ja aikuisetkin elämän kestävälle innostavalle oppimispolulle. Tiedämme nyt esimerkiksi, että ihminen oppii yhdessä, tekemällä ja tuntiessaan omat vahvuutensa. Siirrymme vauhdilla aikaan, jossa pitää omaksua yhä monimutkaisempia uusia asioita, koko ajan. Entinen koulumalli valmisti aivan toisenlaiseen todellisuuteen, siksi tarvitaan jotain ihan muuta.