tiistai 28. joulukuuta 2010

Tuntijako kehityksen esteenä

Taas oli kamala mekkala tuntijaosta ja perusopetuksen kehittämisestä. Kaikki halusivat omalle aineelleen lisää tunteja ja aika monet halusivat uusia aineitakin kouluun (siis oppiaineita...) Ei sitten voitu tehdä mitään. Huhhuh!

Käydään jatkuvaa kiistaa siitä keille, kuinka paljon, mitä ja koska opetetaan. Tämä luultavasti siksi että aikuisilla olisi töitä ja saataisiin arvostusta. Tai jalommin siksi, että kuvitellaan että ihminen ei kasva ehjäksi ilman tiettyä opetusta.

Miltä asiat näyttävät lasten ja nuorten, siis oppilaiden näkökulmasta? Kun seuraa tämmöisiä arvovalta- ja eturistiriitakiistoja, niin tuntuu, että kiistojen keskellä unohtuu keille peruskoulu on olemassa. Kyllä, se on olemassa siksi että annetaan koulutuspalveluja.

Ihminen ei opi asioita oppiaineittain. Tietoa ja ymmärrystä pitäisi voida rakentaa laajoihin kokonaisuuksiin liittäen, eikö?

Tämmöinen oppimisen jakaminen viipaleisiin, joista vielä kiistellään, on vakava este koulujen yhteisöllisyyden kehitykselle. Yhteisöllisyys voi kehittyä, kasvaa vain, jos kasvatusyhteisön ammattilaiset yhdessä sitoutuvat yhteisöllisyyden arvoon ja sen toteuttamiseen.

Kasvatuksen kannalta ei kouluissa tai koulutuksen kehittämisessä voi olla omia bunkkereita. Aika monet opettajat sen kyllä tietävät. Miten tämä suma puretaan?  Ja saako tästä puhua?

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Yhteisöllisyys ja johtajuus

Luin arviota Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Siitä tuli mieleen yhteisön kehittäminen ja johtajuus. Positiivista yhteisöllisyyttä täytyy rakentaa. Ihmisten yhteisölliset tunteen syttyvät luonnostaan kun ollaan toisia vastaan tai kun haetaan oman pienen ryhmän etuja. Kouluissa ja työpaikoilla ollaan mukana satunnaisissa ryhmissä joilla ei ole luonnostaan yhteistä tavoitetta.

Siksi yhteisöllisyyttä pitää kehittää ja kehittämistä pitää johtaa. Nykyään johtajiksi vain valikoituu helposti yhteisöllisyyden kannalta vääränlaisia johtajia. Käsityksemme johtajuudesta on muotoutunut siitä, että alaisista pitää markkinatalouden lakien mukaan saada mahdollisimman suuri tuotto. Jatkuva kasvu edellyttää myös aggressiivista strategiaa.
Hyvänä johtajana pidetään helposti esimerkiksi aktiivista, manipulointiin kykenevää narsistia. Empatiaa voidaan pitää heikkoutena, tyypillisesti naisellisena piirteenä. Naisjohtajiksi pyrkivät yrittävät sitten olla hyvä jätkiä... Pahimmillaan johtajuudesta käydään jatkuvaa taistelua ja/tai yhteisössä ei viihdytä.

Ehkä aika muuttuu. Keltikangas-Järvinen huomauttaa aivan oikein että esimerkiksi ujot ovat usein harkitsevia ja empaattisia. Yhteisöllisessä mielessä ainakin hyviä johtajia. Yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa vain, jos kaikki yhteisön jäsenet tuntevat olevansa tasa-vertaisia, hyväksyttyjä ja yhteisössään turvassa.

Kouluissa pitäisi voida kasvattaa uudenlaista arvostusta erilaisia temperamentteja kohtaan. Meidän tulisi ymmärtää, että erilaiset piirteet yhteisön jäsenissä tekevät yhteisöstä ehjän ja vahvan. Voimme aloittaa uudenlaisen johtajuuden suosimisesta. Siihen tarvitaan henkilöstöltä hyviä alaistaitoja ja arvokeskusteluja johtajuudesta.

torstai 16. joulukuuta 2010

Virtuaalisuus, tvt ja yhteisöllisyyden taju

Olin viime viikolla jälleen Valtakunnallisilla virtuaalikoulupäivillä  http://vvop2010.wordpress.com/  Juuri sopivasti oli ilmestynyt kaksikin merkittävää tietoyhteiskuntaan ja koulutukseen liittyvää lajaa selvitystä.
Tuottava ja uudistuva Suomi-Digitaalinen agenda vv. 2011-2020   ja 
Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma 

Molemmat ovat tulevaisuuteen kurottavia merkittäviä asiakirjoja. Niistä tuntuu puuttuvan arjen taso ja käytännön soveltamisvisiot. Siltikin tärkeää,  jopa elintärkeää asiaa koulutuksen kehittäjille.
Heti alkoi keskustelu siitä viekö tietotekniikka inhimillisyyden ja elävän vuorovaikutuksen opiskelusta ja koko maailmasta.

Minusta kyseessä on massiivinen väärinkäsitys ja tietotekniikkaa helposti kohdistuva "paholaisen keksintö" dramatisointi.
Tietotekniikka kehittyy päinvastoin juuri nyt ihmisten verkostoitumisen ja yhteistyön edistäjäksi. Kouluissa tvt on vain työkalu paremman oppimistavan omaksumiselle. Tieto- ja viestuntötekniikka mahdollistaa avoimemman ja joustavan opiskelun sekä kutsuu oppilaat aktiivisiksi oppijoiksi. Koulussa näen helposti,  että tietokoneen ääreen kerännytään kommentoimaan. Se ei ole diginatiivien mielestä laite, jonka kanssa mennään yksin huoneeseen ja vedetään verhot kiinni.


Yhdessäkään kirjoituksessa tai uutisessa en ole vielä nähnyt huolta siitä, että lapset ja nuoret istuvat yksin kirjan ääressä ja menettävät näin mahdollisuuden elävään vuorovaikutukseen. Miksiköhän?