lauantai 26. elokuuta 2017

Mitä on opettaminen?

Tuli taas mieleen opettamisen dilemma. Eräässä keskustelussa todettiin (jälleen kerran) että  opettaja joutuu opettamaan isoissa luokissa yhtäaikaa lähes kolmeakymmentä lasta, ja että se on kauhea iso urakka.
No, sehän on mahdoton.

Jos ajatellaan, että opettaminen on sitä, että joku saa oivalluksen asiaan, jota ei ole vielä oivaltanut, niin opettaminen on parasta kohdentaa yksilöllisesti. Jos opettaja ottaa vastuulleen kaikkien oppilaidensa oivaltamisen  (ja vielä suunnilleen samaan aikaan), niin sitten koululuokka/ryhmä voi olla korkeintaan noin 10 oppilasta. Opettamista voi olla tietenkin muunkinlaista, mutta tuo on kai se ammattitaitoa eniten vaativa ja myöskin arvostusta herättävä opettamisen puoli. Jos parasta oppimista on oivaltaminen, niin se tapahtuu kaikilla omilla ehdoillaan. Tuskinpa luokassa muutenkaan syntyy tilannetta, jossa kaikilla oppilailla on yhtäaikaa sama ongelma.

Käytännössä on aina niin, että opettajan on jätettävä suurin osa oppilaistaan oman selviytymisensä varaan, ja se on usein hyväkin asia. Omatoimisuus ja itseluottamus kasvavat kun annetaan vastuuta sopivassa määrin. Ei ole järkeä muutenkaan opettaa heitä, jotka jo osaavat. On organisoitava opettamista. Opettamisen keskeisiä haasteita on ajankäytön optimointi.

Kokemukseni mukaan oppilaat voidaan jakaa oppimisen/opetuksen tilanteessa karkeasti kolmeen ryhmään:
 - He, joille asia on jo muualla opittu/tuttu tai sitten he oppivat asian muutamasta lauseesta. Kun sitten jatkan opetusta, on loppu tylsää tai turhaa. Näitä oppijoita on asiasta riippuen noin neljäsosa luokasta.
 - Sitten on keskiverto-oppija, noin puolet luokasta. He tarvitsevat rohkaisua ja hiukan aikaa/tukea ymmärtääkseen/oppiaakseen opetettavan asiaa.
 - Lopuksi on olemassa pieni ryhmä, korkeintaan neljäsosa, oppijoita, joilla on isompia esteitä oppia. Esteet voivat olla fysiologisia tai emotionaalisia, usein molempiakin. Näitä oppijoita pitää tukea paljon, ja mielellään yksilöllisesti. Tällä laskentatavalla heitä on kuitenkin jopa 30 oppilaan luokassa vain noin kuusi. Paljon toki sekin.

Useimmissa oppimistilanteissa oppilaat voivat auttaa toisiaan oppimaan. Ja usein hän, joka opettaa, oppiikin eniten. Itse olen käyttänyt paljon oppivia ryhmiä tai sanotaanko myös yhteisöllistä pedagogiaa, hyvin tuloksin.  Opettaja voi keskittyä halutessaan ohjaamaan luokassa/ryhmässä heitä, jotka eniten opettajan ammattitaitoa tarvisevat.

Asia ei tietenkään ole ihan näin yksinkertainen.Opettaminen on perinteisesti ollut synkronoitua ryhmän opetusta, jossa kaikki oppivat samat asiat yhtäaikaa. Tai ainakin siltä on näyttänyt. Yksilöllisen opettamisen on saanut hoitaa erityisopettaja tai opettaja tukiopetuksessa.

Tullaan siihen dilemmaan: Opettaako opettaja ryhmää vai yksilöitä laumassa? -
Vähän molempia. Yhteisöllisesti ohjattu ryhmä voidaan saada tilaan jossa osaajat jakavat osaamista muille, pitkäjänteisen ohjauksen avulla. Usein vertaisohjaaja on oppijalle paras tuki. Opettaja ohjaa ryhmiä oppimaan ja poimii tarvittaessa lähiohjaukseensa he, jotka apua tarvitsevat. Näin näen opettamisen jo ihan uuden opsinkin valaistuksessa. Ja onhan tuota opetustatapaa tullut harjoiteltua noin 30 vuotta. Siinä ajassa näkee, että jotain meni oikein ja että paljon on jäänyt itseltä vielä oppimatta.









keskiviikko 16. elokuuta 2017

Opetussuunnitelma rajaa ja avaa

Hyvä Pekka!

Apulaisrehtori Pekka Törrönen kirjoitti osuvasti Helsingin Sanomien Mielipideosastolla opetussuunnitelmasta ja lukioista otsikolla Opetussuunnitelma kaventaa opettajien vapautta (HS 13.8.2017)


Kirjoitus olisi ihan hyvin voinut koskea mitä tahansa koulutusmuotoa. Törrönen toteaa, että opetussuunnitelma määrittää nyt myös opetusmenetelmiä, jolloin opetuksen tulisi pian olla erilaista kuin ennen. Muutos vaatii koulutoimen johdolta ja rehtoreilta pedaogista otetta. 

"Opetussuunnitelman noudattaminen ei ole mielipidekysymys vaan normi. Prosessille on luonnollisesti annettava aikaa ja resursseja."
Opettajalla on edelleen pedagoginen vapaus, mutta vapauden rajoja on kavennettu.

Lisäksi Törrönen toteaa, että Suomen lukiot eroavat huomattavasti toisistaan siinä, miten toimeen on tartuttu. Näin varmasti on myös peruskouluissa. Lopulta opetussuunnitelman 

toteutuminen käytännössä on johtamisen kysymys.  Siihen vaikuttaa myös paljon yksittäisten opettajien innostus ja ja tahto kehittää ammatillista osaamista.

Koulutyöt ovat varmaan alkaneet jo kaikkialla. Uusi opetussuunnitelma etenee koulujen käytännöissä, vielä hetken. Sitten sen vaikutus alkaa vaimentua ja kohta odotetaan uutta. 

Sellainen maailma nyt on.

 Nyt on korkea aika ottaa uudesta opetussuunnitelmasta kaikki hyöty irti. Toisaalta sitä on myös noudatettava, vaikka se ei kaikin osin miellyttäisikään. Tästä syystä ops ilmenee opettajille herkästi eräänlaisena  kaunotar ja hirviö- oliona. Mutta se kannattaa kesyttää palvelemaan omaa ammatillista kehittymistä.

torstai 10. elokuuta 2017

Tuomas Kurttila lasten asialla?

Koulun alkuviikoilla on aina puhetta koulun kuumista aiheista. Nykyään se on digitaalisuus (mitä sillä sitten tarkoitetaankin), ennen arviointi ja huonot koulukokemukset.

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila on varmasti lapsen asialla. Mutta on eri asia, kuinka paljon ja mistä tulokulmasta hän arvostelee kouluja digitalisaation käytöstä oppimisen häiriöksi tai laitekeskeisyydestä. LINKKI  koko artikkeliin Savon Sanomissa  7.8.

Tässä Tuomas Kurttilan osuus artikkeliin jossa haastateltiin myös Minna Rucksteinia ja Maria Moisalaa:

"Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila katsoo, että perusopetuksen ensimmäisillä luokilla älylaitteiden käyttö tulisi rajata minimiin.

Opetuksen laitekeskeisyys on Kurttilan mukaan uhka lasten perusvalmiuksien kuten lukutaidon kehittymiselle. Koulussa tulisikin keskittyä opetukseen ja oppimiseen, jotta laitteet voidaan ottaa välineiksi myöhemmin.

– Kouluympäristö pitäisi rauhoittaa. Sen pitäisi olla vastakulttuuri, jossa kaikkialla ympäröivä virike- ja laitepaljous ei olisi läsnä, lapsiasiavaltuutettu painottaa.

– Puhe diginatiiveista on aikuisten suurta hölmöyttä. Olen nähnyt hienosti tehtyjä sähköisiä esityksiä, mutta sisältö on höttöistä.

Myös käytäntö, jossa omat laitteet tuodaan kouluun ja osaksi opetusta, on Kurttilan mukaan haitallinen. Kaikki vanhemmat eivät voi tai halua ostaa lapsilleen älypuhelinta, hän huomauttaa. Puhelimen lisäksi liittymät aiheuttavat kustannuksia perheille.

– Tämä on ongelmallista perusopetuksen maksuttomuuden kannalta. Kun laitteita ei käytettäisi koulussa, huoltajatkin arvioisivat lapsen tarpeita esimerkiksi puhelimelle realistisemmin. Nyt heihin kohdistuu suuri paine hankkia syksyisin reppu ja puhelin.

Koulumaailman osalta kyse on ennen muuta poliittisesta päätöksenteosta ja kansallisista linjauksista, jossa digitaalisuuteen on suhtauduttu Kurttilan mielestä liian kritiikittömästi."  (Savon Sanomat 7.8.2017)


Kun tässä olen viime vuodet saanut olla mukana koulujen digiosaamisen kehittämisessä ihan käytännössä, niin laitanpa tähän muutaman oman ajatuksen asiasta.
- Vanhemmat ostavat lapsilleen älypuhelimen viestimeksi lapsen ja vanhempien välillä. Se on turvallisuutta lisäävä laite sekä lapselle että vanhemmille. Lisäksi lapsi voi pitää yhteyttä vaikka isovanhempiin ja kavereihinsa. Lapsellekin nykyaikainen puhelin on väline yhteisöllisyyden kokemiseen. Koulu ei painosta kännykän hankkimiseen millään lailla. (Juuri tänä aamuna laitoin whatsup-viestin koulunsa aloittavalle lapsenlapselle tsemppinä.)
- En ole havainnut että millään luokka-asteella mentäisiin opetukseen välinevetoisesti, pikemminkin päinvastoin. Koulussa keskitytään opetukseen, oppimiseen ja ihmiseksi kasvamiseen, kuten aina. Monipuolistuvat oppimismahdoillisuudet eivät asiaa muuta, mutta menetelmiä kyllä laajentavat. Meillä opetusta hallitsevat perinteiset kirja, paperi ja kynä. Suomessa oppilaat käyttävät digivälineitä kansainvälisesti mitattuna vähänlaisesti. Uusia digi- ja mediavälineitä voidaan käyttää opetusta parantamaan paljon enemmän, kunhan kehitetään mielekkäitä käyttötapoja lisää.
- Hyvin koulutetut ja osaavat opettajat eivät ole kritiikittömiä. Jos jokin väline haittaa oppimista, ei opettaja sitten käytä sitä- tai kehittää paremman tavan käyttää. Opettajia ei kannata aliarvioida tässä. Pikemminkin on minusta käynyt niin, että opettajat ovat hyvin varovaisia uusien välineiden käytössä. Heitä ei ole myöskään läheskään riittävästi tuettu uusien välineiden vaatiman pedagogian kehittämisessä. Koulutusta tarvitaan opetusalalla jatkuvasti, varsinkin nopeasti muuttuvien informaatiolaitteiden ja -ympäristöjen kanssa
- Kun ja jos oppilaalla on koulussa oma väline, jota voi käyttää oppimiseen, olisi hölmöä kieltää sen käyttö. Samalla periaatteella ei sitten saa esimerkiksi luistella omilla luistimilla liikuntatunneilla. Luistimet maksavat helposti enemmän kuin peruskännykkä. 
- Puhe diginatiiveista on äärimmäisen tärkeää. Olisi hölmöä olla puhumatta heistä. Digitaalisuus on muuttanut informaation tuottamisen ja levittämisen aivan kokonaan. Tietoa on valtavasti kaikkien saatavilla. Se joka parhaiten osaa hyödyntää tietoverkkojen käyttöä, saa varmasti hyvän aseman tulevaisuuden rakentamisesta. Suomessa on jo pitkään havaittu oppilaiden laskeva motivaatio koulun opetuksen vastaanottoon. Pisa-raporteissamme on epäilty että ainakin osin tämä johtuu oppilaiden odotusten ja koulun käytäntöjen kitkasta. On erittäin tärkeä tuntea näiden "diginatiivien" (tai miksi nykylapsia ja nuoria sitten nimitetäänkin) oppimisstrategia ja hyödyntää sitä koulussa.
Digitaalisuus on paljon muuta kuin kännykät. Koulun kannalta on tärkeää luoda mobiileja oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat oppimisen joka paikassa, yhdessä ja innostavasti, jokaisen omaa oppimistapaa tukien.
Ennenkaikkea. Koulu on ollut meillä sivistyksen kehto. Sieltä on saanut elämässä pärjäämiseen tarpeellista tietoa. Olisi aivan väärin, että koulu ei ota koppia uusien tieto- ja viestintävälineiden hyödyllisestä käytöstä. Koulun tehtävä on antaa tietoyhteiskunnan vaatimaa osaamista kaikille, pienestä pitäen. Lapset ovat jo nyt liian yksin verkossa laitteineen, osaavan aikuisen opastusta tarvitaan. Opettaja on siihen luonteva ja oikeastaan ainoa tasapuolinen mahdollisuus.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kannattaa kokeilla, etenkin tätä!

Uusi lukuvuosi pukkaa päälle. Opettajat alkavat viimeistään nyt suunnitella tulevaa lukuvuotta. Opettajan ammatin hienoimpia puolia on pedagoginen vapaus. Sitä kannattaa todella käyttää.
Lukuvuoden alussa innostusta voi saada jostain uudesta työtavasta.
Nyt on sellainen tarjolla, jos ei ole vielä tuttu. Suosittelen!

Mediapedagogi Ismo Kiesiläinen on jo toistakymmentä vuotta hionut kehittämäänsä kamerakynän pedagogiaa. Opettajan käsikirja on nyt luettavissa ja ladattavissa ilmaiseksi TÄÄLLÄ .

Sivulla on mainio esittelyvideo hankkeen elinkaaresta. Tässä VIDEON LINKKI .

Sitten kun innostut asiasta enemmän ja haluat syvällistää tietojasi mediakasvatuksesta muutenkin, niin Ismo on tuottanut erinomaisen mediakasvatussivuston, josta löytyy harjoitteita ja tietoa. LINKKI

Että miksi suosittelen? Siihen on ainakin kaksi painavaa syytä.

1. Opetus painottuu paljolti tekstiin, vaikka tieto- ja viestintätekniikka (tvt)  mahdollistaa visuaalisen materiaalin käytön opetusta tehostamaan. Tvt:n mielekäs opetuskäyttö on edennyt kouluissa melko hitaasti. Usein vedotaan teknisiin ongelmiin ja kyllähän niitä kouluissa riittää. Kun olen viime vuodet saanut käydä tvt-pedagogiaa käytännössä oppitunneilla yhdessä kehittämässä, niin onhan sitä törmännyt moniin ongelmiin.
Kamerakynä on teknisesti matalan kynnyksen menetelmä. Oppilaat voivat käyttää vaikka omia kännyköitään tai kouluun voi kerätä kodeista muutaman vanhan puhelimen. Varmasti tekniikka toimii. Opettajan ei tarvitse välttämättä tutustua mihinkään uuteen välineeseen tai oppimisympäristöön.

2. Kamerakynämenetelmä vastaa uuden opetussuunnitelman oppimis- ja opetuskäsitystä. Se on moderni ja innostava tapa toteuttaa uuden opsin tavoitteita. Oppilaat toimivat aktiivisesti, tekevät havaintoja ja luovat merkityksiä. Asioita opitaan yhdessä.
Tässä on myös haastetta. Kamerakynämenetelmä ei ole pedagogisesti aivan matalan kynnyksen toimintatapa. Oppilaiden on oltava tottuneita itsenäiseen yhteistoimintaan. Myös opettajan ohjeistus on hyvin tärkeässä asemassa, jotta kaikki toimii. Mikäli ryhmä on tottunut etupäässä opettajajohtoiseen työskentelyyn, pitää yhteisöllisempää tapaa oppia ensin harjoitella. Se voisi olla mukava kehitysprojekti yhteisopettajuudelle.
Kokemuksesta tiedän että oikeastaan kaikki ryhmät oppivat kantamaan vastuuta, varsinkin kun työtapa on innostava ja jos tehtävä kiinnostaa.

Kamerakynä voi tuottaa pedagogista viihtymistä sekä opettajille että oppilaille. Oppiminen syvenee ja opettaja innostuu. Siispa kokeilemaan jos asia ei vielä ole tuttu! Ota mukaan vaikka työpari, silloin uskaltaa ja ymmärtää paremmin.