maanantai 18. helmikuuta 2019

Itseohjautuvuus, armeija ja koulu

Luin viikonloppuna armeijan koulutus -2020-hankkeesta (linkki). Uudistuksen tavoitteena on muun muassa :"Modernien oppimisnäkemysten mukaisesti koulutettavalle annetaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan." Lisäksi viikot aloitetaan orientaatiolla, jolloin kerrotaan miksi jotain opetellaan ja miten se liittyy muuhun opittavaan.  Päivät jaettu kolmeen kolmen tunnin moduuliin. Paljon tässä oli sellaista joka muistutti uuden opsin tavoitteilta, itseohjautuvuus ja asioiden kokonaisuudet etunenässä.

Pidin myös tosi paljon siitä, että uutta koulutusohjelmaa testataan ensin kaksi vuotta. Sitten kerätään hyvät kokemukset ja käytännöt kaikkien käyttöön. Opetussuunnitelmauudistus ei enää taida noudattaa tämmöistä? Hyvien käytäntöjen siirtäminen käyttöön olisikin vaikeaa, kun opettajat usein kokevat opetustyylinsä olevan persoonallinen valinta. 

Kun laitoin vinkin tästä naamakirjaan, alkoi vilkas keskustelu ja epäily siitä että ei koulu voi ottaa mallia armeijasta. Sellainen ajatus taitaa perustua vanhojen muisteluun. Haaste oppijan motivoitumisesta ja aktivoimisesta on samantyyppinen, vaikka sisällöt ovat erilaisia ja oppijatkin eri-ikäisiä. Varsinkin kun nyt tavoitellaan sitä itseohjautuvuutta.

En ihan tarkkaan tiedä, miksi nyt uuden opsin kohdalla puhutaan niin paljon itseohjautuvuudesta. Siitä puhuivat jo antiikin Kreikan oppineet. Termi on ollut jo 1960-luvulta käytössä, etenkin aikuiskoulutuksessa.
Ihmisen hyvinvoinnin viitekehyksenä tosin itseohjautuvuusteoria kehitettiin vuonna 2000 Ryanin ja Decin toimesta (linkki Wikipediaan)


Mutta hyvä että puhutaan. Itseohjautuvuus on jotain semmoista, joka sopii paitsi nykyaikaan, niin myös kulttuurimme erääseen peruspiirteeseen, työnteon arvostukseen. Itseohjautuva ihminen voi sitäpaitsi todennäköisesti elää täysipainoista elämää. Myös  yhteiskunnan kannalta itseohjautuva ihminen on ihanne. Jos kaikki olisivat vastuullisesti omaa toimintaansa ohjaavia, olisi esimerkiksi rikollisuus katoava ongelma.

Mutta asiana tässä oli seuraava huomio ja ajatus. Naamakirjan keskusteluissa ja muuallakin mediassa on ollut vahvoja kannanottoja itseohjautuvuuden toimimattomuudesta tai jopa mahdottomuudesta. Oppilaat on kommenttien mukaan jätetty heitteille kun vaaditaan, että heidän pitää itse keksiä millaisia tehtäviä, miten ja missä ajassa he tekevät. Tästä ei voi tietenkään olla kyse. Vastuuta ja taitoa oman työskentelyn ohjaukseen kehitetään vuosien harjoituksella. Kyse on myös kyvystä toimia ryhmässä rakentavasti.  Näitä taitoja ei opita heti ja niihin ohjaaminen  vaatii opettajilta paljon.  
Itseohjautuvuuden mahdottomuudesta ei todista kumminkaan se, jos oppilaat eivät  toimi ohjeiden mukaan. Ennen puhuttiin silloin kurin puutteesta ja myöhemmin huonosta työrauhasta. Näitä ylläpiti opettaja johtaessaan ryhmäänsä. Nyt on toisia tavoitteita.

Olisi kyllä tarpeen, että itsehjautuvuus määritellään kouluissa samalla tavalla. Sen jälkeen vasta voidaan asettaa yhteiset tavoitteet ja laatia toimintasuunnitelma arviointeineen siitä, miten tavoitteisiin päästään.


Itseohjautuvuus oppimisen suhteen koskettaa myös itsekasvatuksen käsitettä. Molemmat ovat paljon korkeamman tason tavoitteita kuin totteleminen ja hiljaa oleminen. Opettajajohtoinen hiljaisuuden pedagogia ei anna eväitä itseohjautuvuuden oppimiseen. Nyt kun armeijakin on luopumassa ulkoisesta motivoinnista ja kurikeskeisyydestä, niin kyllähän koulukin voi? Voi olla että monet opettajat vastustavat koko käsitteen tuomista kouluun, ihan siksi koska heidät on jätetty yksin, heitteille, uuden tehtävän edessä.
Mutta myös monet opettajat ovat innoissaan uudesta opsista ja oppimisen kehittämisestä aktiivisemmaksi. Miten saataisiin hyvät kokemukset ja käytännöt jakoon ja käyttöön?

torstai 7. helmikuuta 2019

Emergentti oppiminen ja itseohjautuvuus

Olen taas katsellut muutamaa oppimisguruni,  professori Sugata Mitran videota. Olen innoissani. Opetusta ja oppimista voi todellakin tarkkailla laajasti ja miettiä, onko ihan muita tapoja oppia/opettaa kun se, joka on yleisesti käytössä. Ja miten uusia näkökulmia voisi toteuttaa niin, että oppiminen tehostuu ja innostaa. (Linkki videoon )


Tässä neljän minuutin videossa Mitra sanoo paljon. Hänen isänsä oli psykoanalyytikko. Nuori Mitra luki paljon alan kirjallisuutta. Hän valmistui yliopistosta pääaineenaan teoreettinen fysiikka, ja yhdisti siihen tietonsa ihmisen mielestä. Kun hän aikoinaan teki Intiassa kuuluisan Whole in the Wall-kokeen, hän havaitsi, että täysin oppimattomat lapset voivat tietokoneen ja internetin avulla oppia melkein mitä vain, yhdessä. Tämä tuntui silloin mahdottomalta.  Niinpä hän ajattelee nyt, kun koetta on toistettu tuhansia kertoja, että oppiminen on   emergentti ilmiö, jossa ryhmä voi oppia kollektiivisesti. Yksilöt eivät ehkä ole oppineet, ainakaan kaikki, mutta ryhmä tuottaa oikeita asioita. Näin kai nykyisin toimivat tutkijaryhmätkin. Oppimista tapahtuu ryhmän spontaanin järjestymisen avulla. Hän on havainnut kokeissaan, että itseohjautuva prosessi pysähtyy, jos ryhmää ohjaa opettaja. Niinpä opettajan roolia pitää muuttaa radikaalisti, jos haluamme hyödyntää paljon esillä ollutta itseohjautuvaa oppimista.  Ihmiset ovat oppineet jo kauan ennen kouluja. Sanomme edelleen, että leikki on lapsen työtä. Mikä viisaus siinä piileekään! 

Oppimisprosessi, jota tapahtuu koulun ulkopuolella on nykyään yhä tärkeämpi, koska ihan pienelläkin lapsella on kaikki oppimisen välineet yleensä käytössään.  Tätä spontaania oppimista voisi hyödyntää koulussa paljon enemmän, ja niin on alettu tekemäänkin. Oppimista tapahtuu koko ajan enemmän koulun ulkopuolella, koululla ei ole enää aikoihin ollut tiedon jakamisen monopolia. (jos on ollutkaan) Se on liitettävä paremmin mukaan koulussa tapahtuvaan oppimiseen, muutoin koulun merkitys vähenee, lasten ja nuorten näkökulmasta. (ja niinhän on tapahtunutkin) Tämä prosessi ei ole kenenkään vika, vaan uuden mahdollisuus. Uusi ops onkin tarttunut entistä paremmin kaikkialla oppimiseen.

Toisessa videossa Mitra selvittää miten on tultu nykyisenlaiseen opetuskulttuuriin ja miten sitä olisi syytä muuttaa. Melkoisen radikaaleja ovat hänen ajatuksensa siitä, mitä koulussa pitää opettaa. Onko perinteinen laskeminen tärkeää, onko lukeminenkaan kovin tärkeää, kun katsomme ja opimme yhä enemmän? Luulen kyllä että lähitulevaisuudessa oppisisällöt muuttuvat paljon. Tähtäimenä on vaativia taitoja. Ihmisten pitää oppia oppimaan ja ajattelemaan ja tuottamaan yhdessä jotain enemmän kuin mitä yksilöinä osaisivat. Koneet tekevät yksinkertaisemmat asiat jo nyt paljon meitä paremmin.

Käytännön toimenpiteenä Mitra ehdottaa, että kokeissa saa käyttää internettiä rajattomasti. Silloin muuttuu moni asia. Kiintoissa on myös hänen ajatuksensa siitä että esimerkiksi oikeinkirjoituksen avustajaohjelma ei tee meitä huonommin kirjoittaviksi, vaan päinvastoin. Lukeminen, kirjoitaminen ja laskeminen ovat taitoja, joita algoritmi paitsi tekee puolestamme, myös opettaa tehokkaasti. Ostan ajatuksen.

Koulu ja opettajat voivat vapautua kehittämään pedagogiaa, joka tähtää korkean tason tavoitteisiin.
Alku on jo näkyvissä.

Linkki videoon