Perusopetuksen idea on antaa kaikille, lähtökohdistaan huolimatta, yhdenvertaiset mahdollisuudet oppia, kehittää ja toteuttaa itseään. Tavoitteena on aktiivinen kansalaisuus ja yksinkertaisesti hyvä elämä. Siihen tarvitaan sekä inhimillistä että sosiaalista pääomaa, kuten opetussuunnitelman perusteissa todetaan.
Näyttää siltä että viime vuosina tasavertaisuus on toteutunut aiempaa huonommin. Esimerkiksi ne kuuluisat PISA-tulokset ovat olleet laskussa etenkin siksi, että tulokset eivät ole enää tasalaatuisia. Koulujen kesken syntyy eroja. Myös asuinalueiden erot, segregaatio, on voimistunut. Kehitys ei ole toivottava.
Onneksi meillä on tutkimusta aiheesta. Viimeksi Riikka Oittinen, Marja Peltola ja Venla Bernelius (2022) ovat tutkineet oppilaiden eriytymistä koulussa. He ovat julkaisseet tärkeä ja kiintoisan artikkelin: "Mä tunnistan kaltaiseni, kun mä nään sen" (LINKKI) Aiheesta kirjoitti myös Hesari 19.8. (LINKKI) Kyseessä on etnografinen tutkimus eräässä kaupunkikoulussa, joka liittyy Riikka Oittisen väitöskirjatyöhön. Tulokset ovat yhteneviä kokeneiden opettajien arkihavainnoille: Erilaisista sosioekonomista alueista tulevat oppilaat eivät sekoitu laajasti koulussakaan. Eroja ylläpitää esimerkiksi vaatetukseen ja ulkomuotoon liittyvät seikat, jotka osaltaan synnyttävät sosiaalisia heirarkioita. On myös nähtävissä että heikoimmassa asemassa olevat oppilaat kerääntyvät koulussa (ja vapaa-ajallaankin) yhteen.
Näin kouluun kehittyy hyvin menestyvien ja vähemmän hyvin menestyjien ryhmiä. Ryhmään kuuluminen on tärkeää. Eräs ryhmään kuulumisen merkki voi olla myös heikko koulumenestys. Jos niin on, ei opiskelulle ole sisäistä motivaatiota. Kaikki tukitoimet valuvat hukkaan, jos juurisyihin ei pystytä puuttumaan. Silloin on kyse taas sosiaalisen pääoman laadusta ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Jos lapset ja nuoret jätetään keskenään organisoitumaan sosiaalisesti, niin alkuasetelmat vahvistuvat ja saattavat vaikuttaa koko elämän kulkuun. Asioihin voi onneksi vaikuttaa koulun ja opetuksen rakenteilla ja yhteisillä pedagogisilla ratkaisuilla. Oma ratkaisuni on kiinteä, oppiva pienryhmä. Siinä luodaan luottamukseen perustuvia merkittäviä suhteita taustasta riippumatta, opetellaan yhteistoimintaa ja opitaan yhdessä.
Tutkijat vetoavat kouluihin. Koulu on mahdollisuus, sillä siellä erilaisista taustoista tulevat oppilaat parhaiten kohtaavat toisensa. Koulun käytännöillä on merkitystä sille mitä kohtaamisesta seuraa. Mikäli hyvän sosiaalisen alkupääoman omaavat liittyvät yhteen, ei heidän kantamansa hyvä pääoma "rikastuta" muita. Aineetonta pääomaa jaettaessa kaikki kuitenkin hyötyvät. "On tärkeää, että kouluissa tiedostettaisiin nykyistä paremmin sosaalisten erojen vaikutus oppilaiden arkeen ja missä määrin ne synnyttävät erotteluja oppilaiden välille" .
Lukuvuotensa aloittanut ja työn imussa uiskenteleva opettaja voi ehkä hermostua. Taasko pitäisi venyä uuteen rooliin, olla nuorisotyöntekija, sosiologi ja psykologi? Enkö voi keskittyä opettamiseen? NO, asian voi nähdä niinkin, että työtä voi keventää kun käyttää hyväkseen ryhmien luonnollisia voimavaroja. Jos ne voi valjastaa palvelemaan koulun kasvatus- ja opetustavoitteita, niin silloin mennään iloisesti myötävirtaan, yhdessä. Onhan siitä monella opettajalla hyviä kokemuksia.
Tähän haasteeseen liittyy vahvasti myös yksinäisyys, toinen nyt esillä ollut kouluaihe. Siitä erikseen myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti