sitä mahdollistavia käytäntöjä voidaan purkaa.
Taas on puhetta kiusaamisesta, vaikka se on lopetettu monta kertaa. Hyvää kehitystä on silti tapahtunut, niissä puitteissa missä nyt toimitaan. Kiusaamisen alkusyihin tai niihin koulun olosuhteisiin jossa kiusaaminen voi kehittyä, ei ole nimittäin helppo puuttua.
Helsingin Sanomien haastattelussa 25.9. Christina Salmivalli (linkki) oli aiheellisesti huolissaan siitä, että kiusaaminen näyttää lisääntyneen pitkään jatkuneen hyvän kehityksen jälkeen. Syyksi hän arveli muun muassa somen kielteisiä vaikutuksia sekä aikuisten keskustelukulttuurin polarisoitumista. Näillä seikoilla on varmasti vaikutusta lapsiin, mutta, koulu ei juurikaan voi vaikuttaa niihin. On löydettävä myös ne syyt kiusaamiselle, joita koulussa voidaan säädellä. On siksi syytä tarkastella sitä, voidaanko kiusaamista vähentää koulutuksen rakenteista käsin. Aikuisten päätöksillä on kouluihin nimittäin luotu huomaamattomasti maaperää kiusaamiselle. Otan esiin kolme tämmöistä asiaa, jotka mitä ilmeisemmin aiheuttavat osaltaan kielteistä kehitystä.
- Koulun on lasten ja nuorten kasvuympäristö. Tämä ympäristö on muuttunut kiihtyvästi 2000-luvulla. Lähes puolet peruskouluista on, taloudellisin syin, suljettu. Koulujen keskimääräinen koko on siksi kasvanut voimakkaasti ja kasvaa edelleen. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä miten tämä kehitys (vai pitääkö sanoa ihmiskoe) vaikuttaa kasvaviin lapsiin. On kuitenkin pääteltävissä, että luontaista, suojaavaa yhteisöllisyyttä ei suurkouluissa synny itsestään ja että ei-toivotutuja ilmiötä on usein vaikea havaita. Turvattomuus lisääntyy. Suurenkin koulun aikuisilla on tästä vastuu, mutta usein haasteet ovat vaikeasti ratkaistavissa. Kouluverkon suunnittelussa pitäisi voida käyttää suhteellisen luotettavaa tietoa myös sen sosiaalisista vaikutuksista, talouden rinnalla.
- Opetus tapahtuu kouluissa suurryhmissä, luokissa. Tämä on toiminut siihen saakka, kun oppilaat tunsivat toisensa ja opettajat oppilaansa. Yhtenäiskulttuurin aikana suurryhmiä oli lisäksi helpompi ohjata kuin nyt. Suurenevissa kouluissa kootaan nykyään toisilleen tuntemattomia lapsia luokaksi, jota opettaa monta opettajaa. Myös oppilaat vaihtuvat esimerkiksi muuton takia. Tämän kaltaisissa ryhmissä kehittyy luontaisesti kielteisiä ryhmäilmiöitä. Laumoissa vallitsevat viidakon lait, usein opettajalle näkymättömissä. Luokkien sosiaaliseen rakenteeseen voi ja pitää puuttua, rakenteistamalla ja ohjaamalla luokka pienryhmiin. Opettajien koulutus ei taida juurikaan antaa valmiuksia tähän?
- Kolmanneksi on vielä mainittava yhä suuremmat yksilölliset erot. Lapsilla on, taustoistaan johtuen, kovin erilaiset kaveri- tai yhteistoimintataidot ja valmiudet. Tämä vaikeuttaa myönteisen yhteisöllisyyden kehittymistä ryhmissä sekä myös edistää sitä, että osa jää ryhmän ulkopuolella. Peruskoulun tärkein tehtävä on tasoittaa mahdollisuuksia kasvaa yhteiskunnan jäsenyyteen. Tulisiko opetukseen sisällyttää nyt tavoitteellisesti etenevä yhteistoimintataitojen opetus, esimerkiksi osana päivitettävää kansalaistaitoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti