Olipa kivaa olla vaarina lapsenlapsen, ekaluokkalaisen kanssa Kodin ja koulun päivää viettämässä, lauantaikoulussa, Järvenpään Saunalahden koulussa. Koulun on mukana Syvien vahvuuksien koulu-projektissa.
Olihan se aika mahtavaa, kun me kaikki aikuiset kuuntelimme tarkasti projektin tavoitteita ja käytettävää sanastoa ja sitten piirsimme vahvuuskäsiä urakalla. Sen jälkeen oman lapsen kanssa täytettiin vahvuuspassi ja oman perheen vahvuuspuu. Tuli tunne että tässä tehdään jotain tärkeää yhdessä.
Puuttumatta sen syvemmin projektin tai menetelmän yksityiskohtiin, niin otan esille periaatteet, jotka ovat tässä ansiokkaita. Samoja periaatteita voidaan varmasti edistää monin tavoin.
- Koulussa nostetaan kasvatustehtävä tärkeään rooliin ja vielä niin että sitä voidaan toteuttaa yhdessä kotien kanssa. On kumminkin niin, että opetus menee aika paljon hukkaan jos ei kasvatustavoitteissa onnistuta.
- Oppilaan kannalta on hyvin palkitsevaa, että kaikilla on vahvuuksia. Yleensä oppilasarvostelu kertoo oppilaille, ketkä ovat hyviä ja ketkä huonoja (jos vähän oikaistaa) Tämä arviointi toteuttaa sitten itseään läpi koulutuksen melko muuttumattomasti, oppilaat omaksuvat piankin roolin, minkä arviointi tarjoaa. Kun korostetaan vahvuuksia, on kaikilla paremmat mahdollisuudet kasvattaa itsetuntoa ja sitä kautta itseohjautuvuuttakin. Elämälle kertyy hyvää evästä.
- Kasvatuksellisesti vahvuuksien kehittäminen edustaa kasvatusoptimismia, joka on oikeastaan ainoa mahdollinen lähtökohta kasvattajalle. Kasvattajalla hyvä olla työkaluja tämä asian muistamiseen, kaiken aikaa.
- Tämänkaltainen projekti on hieno kanava lisätä koulun yhteisöllisyyttä ja henkilöstön ammatillista kunnianhimoa. Koulussa opettajat ovat vieläkin mieluusti vapaita taiteilijoita, joita on vaikea saada yhdessä oppiviksi tiimeiksi. Kun on yhteinen tavoite, joka näkyy ja tuntuu arjessa, niin varmaankin siitä myös puhutaan ja seurataan tuloksia. Yhteiset pitkäkestoiset ja kirjatut tavoitteet ja arvioinnit ovat yhteisöllisen toimintakulttuurin peruskiviä.
Onnea ja intoa Saunikseen!
Ja tietenkin kaikille kasvattajille tärkeässä (maailman tärkeimmässä) työssä.
ps. Joissain kunnissa katsotaan että lauantaikouluja ei tulisi pitää, eikä työpäiviä siirrellä. Lauantaikoulu antaa kuitenkin ylivoimaisesti parhaan tilausuuden kodin ja koulun yhteistyölle.
Jos koulu näkee vaivaa, jotta vanhemmat tutustuvat kouluun, opettajiin ja toisiinsa, tulisi se kiitäen palkita ja ainakin kannustaa toimintaan.
4 kommenttia:
Hyvä kun muistutit tästä.
Vahvuuspedagogiikka eri muodoissaan on paitsi positiivisyutta myös - jos olen oikein ymmärtänyt - luonteenkasvatusta, hyveoppia. Kun jo muutamassa opsissa on haluttu jättää ihmisen luonne koskemattomaksi, en ole oikein osannut tarttua tähän ideaan.
Mutta taidanpa nyt perehtyä.
Tanks vinkistä.
Näin minäkin vahvuuspedagogian ymmärrän. Uusi termi, mutta ei uusi tehtävä kasvattajalle.
Onko se. että hyveoppia ei enää voi pitää esillä, ainakin osittain moniarvoisuuden seurausta? Ja varmaan myös yksityisyyden ylikorostamista? Että ei uskalleta etsiä yhteisä hyveitä? Niitä voisi löytyä kumminkin aika helposti. Ja olis tässä maailmassa tilausta.
Kokoilen parhaillaan dataa luonteenkasvatuksesta. Kansakoulussa kasvatettiin pitkään luonnetta. Luonne oli kristillis-siveellinen ja moraalinen käsite. Luonnetta jalostettiin totuttamalla, esittelemällä esikuvia, "tahdollisen ponnistelun" ja mm. suggestion avulla. Jossain vaiheessa yhteinen luonteenkasvatus muuntui jokaisen persoonan kasvatukseksi, niin että suojellaan hänelle ominaista ja arvokasta. Ruvettiin antamaan mahdollisuuksia ”ihmisen kehittymiselle kohti omaa varsinaista minäänsä” ja voimia ”uskollisuudelle omaan syvimpään itseen”. Kaivelin muistiinpanoja myös POPSIsta. Siellä luonteen tilalla on termi "omaleimainen kokonaispersoonallisuus"- muistat varmasti. Ja sille taas annettiin vain aineksi ja virikkeitä.
Tästä perspektiivistä luonteenkasvatus ja hyveet taitavat olla retroa.
Näin on varmaan.Tuo vahvistaa käsitystäni että yksilöllisyys on syrjäyttänyt kasvatuksessa yhteiset tavoitteet.
Minusta kasvatus jää puoliksi tekemättä jos vain tuetaan yksilön kasvua omaksi itsekseen, mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankin.
Ihminen haluaa olla sekä yksilö että yhteisön jäsen. YHteisöön kiinnittyminen edellyttää yhteisötaitoja sekä ainakin osittain yhteisön arvojen jakamista. Yksilön kasvu edellyttää melko erilaisia taitoja tai tukitoimia.
Positiivisen kasvatusotteen tarkoitus on minusta antaa kasvatettavalle eväitä, joilla hän tunnistaa omat, yksilölliset mahdollisuutensa/vahvuutensa osallistua yhteisön rakentumiseen. Näin voi kokea olevansa sekä yksilö että yhteisön aktiivinen jäsen.
Jotenkin noin voisi ehkä päivittää se entinen luonteenkasvatus.
Lähetä kommentti