3/2012 Koulun ihmemaa, miten ja miksi?

teema.suomi-koulun-ihmemaa

Katsoin tietysti tätä amerikkalaisten tekemää ohjelmaa, olihan siinä paljon Sipoostakin. Oli oikein milenkiintoista. Suomalaiset ohjelmassa eivät tuntuneet näkevän kokonaisuutta, vaan kaikki tarjosivat osatotuutta. Sisältä on vaikea nähdä selvä se.

Tony Wagner sen sijaan yritti nähdä yksittäisten koulu- ja luokkavierailujen yhteistä tekijää, opettajankouluttajia ja jopa Opetushallituksen pääjohtajaa laajemmin.
Hyvät koulutuloksemme ovat tosiaan hieman mystisiä, mutta tottakai historiallisten tapahtumiemme ja hieman onnnekin tulosta. Terävästi Wagner raamitti koulutusjärjestelmämme yhteiskunnallisen kehityksemme, arvojemme ja tahtotilamme tulokseksi. Kun meillä on maailman ehkä parhaiten koulutetut opettajat, se johtuu vain siitä että asiaa pidetään yleisesti tärkeänä.

Koulujärjestelmämme ydintä Wagner luonnehti sanalla trust eli luottamus. Yhtä hyvin olisi voitu puhua siitä, että työ on vieläkin arvo ja suomalainen haluaa olla arvostettu ja luotettu. Wagnerin mukaan tämän arvon eläminen näkyy koulutusjärjestelmämme kaikilla tasoilla ja mahdollistaa esteettömän oppimisen ja kehittämisen ilmapiirin.
Suomalainen koululainen haluaa oppia, kodit arvostavat koulutusta, koulutusta on saatavilla kaikille ja se on tasalaatuisen hyvää.
Ei siis ole yhtä reseptia, vaan seos joka on arvo: Luottamus. Hauskasti mysteeri.


Ohjelmaa katsoessani tajusin, että edellä kommentoimani kirja Uusi kultakausi on saanut nimensä huikeasta oivalluksesta. Vaikka meillä on nyt hyvin, niin  asioiden täytyy olla hyvin myös sanokaamme parinkymmenen vuoden päästä. Jotta uusi Suomi rakennetaan tarvitaan ensimmäisen kulttuurisen kultakautemme aiheuttanutta yhteisöllistä tahtotilaa tai jotain sen kaltaista. Suuret muutokset tapahtuvat vain nopeasti läpäisemällä kaikki toiminnan tasot.

Hyvät oppimistulokset eivät saa riittää. Kun Suomessa on parhaiden oppimistulosten lisäksi onnellisimmat ihmiset ja muutoksiin itsevarmuudella suostuva demokrattiinen, ihmisiä aktiivisesti kuuleva yhteiskunta, olen tyytyväinen. Voiko koko Suomi olla kylä maailmassa?

2/2012 Uusi kultakausi, tuleeko se vai menikö jo?

Luen mielenkiintoista kirjaa: Uusi kultakausi -kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken

http://wsoy.fi/yk/products/show/179081

Kirja on hurjaa luettavaa: Suomi on e-demokratian kehitysmaa yhdessä Mongolian, Hondurasin ja Filippiinien kanssa eli sijalla 43 e-Participation index 2008 listalla.

Asiantuntevien tekijöiden kysymys kuuluukin: Miten äänioikeuden maailmanhistorian edelläkävijästä on tullut digitaalisen demokratian nariseva jarruvaunu?

Vastaustakin tarjotaan: Suomalainen eliitti on ehtinyt päättää että vuorovaikutteinen teknologia ei koske sitä.

Suomessa tartuttiin ensimmäisinä kännyköihin ja rakennettiin vielä nettiyhteyksiäkin innolla. Nyt tietoyhteiskunnan ensimmäinen vaihe on ohi. Uudenlainen tietoyhteiskunta korostaa jakamista, osallistumista, toimintaa, paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vanha Suomi ei tuo hyvinvointia, pitäisi rakentaa uusi kansalaisten voimaantumiseen rakentuva kaikkien yhteiskunta. Tämä vyörytys näyttäisi jatkuvan kirjassa, jota siis lainaan vaikka osa on lukematta. Mietin miksi juuri Suomessa ei demokratia ei ole lähtenyt elämään ja antamaan mahdollisuuksia digiajassa. Onko vallasta liian vaikea luopua juuri meillä? Ja jos on niin miksi?

Miten tämä liittyy kouluun ja yhteisöllisyyden tukemiseen kouluissa? Paljonkin.
Aika moni asia tuntuu päässäni yhdistyvän kouluun: Ovatko opettajat koulujen valtaeliittiä? Kyllä toki.
Sosiaalinen media? Kouluissa sillä saattaa olla vielä paholaisen keksinnön taakka.
Osallistuminen? Oppilaskuntatoiminta on useimmiten huvitoimikuntaa muistuttavaa toimintaa, väitän. Entä ne luokkatoimikunnat? Onko niitä?
Vuorovaikutteisuus? Jos ajatellaan opettajan ja yksittäisen oppilaan tilaa vuorovaikutukselle, niin...

Uudenlainen Suomi. On ihan selvää, että nyt kouluissa kasvavat tulevat kohtaamaan muuttuneen toimintaympäristön ja -kulttuurin. Miten osaisimme siihen valmistaa?

Toivon kovasti, että me kasvattajat emme jätä lapsia ja nuoria tietoverkkoihin vain huvittelemaan (jolle toki on sijansa). Oikeaan, voimaannuttavaan tietoyhteiskuntaan nuoret jo soluttautuvat itse. Tulisimmeko me kasvattajatkin mukaan yhdessä toimimaan? Minusta tämä on yhteisöllinen ja myös pedagoginen kysymys ja haaste. Lisää sosiaalisuudesta osa kahdessa pian.

1/2012 Viime vuosi opetti: Uusi ja vanha yhteisöllisyys

Vuoden vaihtuessa voi miettiä monenlaista taakse- ja eteenpäin.
Yhteisöllisyys-areenalla ymmärsin yhä selvemmin, että kyse on yhteisön arvoista ja varsinkin niistä arvoista, joita ei käsitellä. Ja että maailma on todella muuttunut.

Entinen kyläyhteisyys (jota ei enää juuri ole eikä tule) perustui kaikkien osallisuuteen, sukupolvien tuntemiseen ja sukulaisuuteenkin. Yhteisöllisyyteen synnyttiin, se oli konkreettisesti rakennettu omaan elinympäristöön jo valmiiksi ja muuttumattomaksi.
Yhteisöllisyys tarkoittaa ajassamme, että kaikilla yhteisön jäsenillä on ainakin käsitys siitä, että voi vaikuttaa tehtävään, tarkoitukseen ja tekemiseen, kuten olen täällä aiemmin kirjoittanut. Uusi yhteisöllisyys on arvo, josta seuraa sarja tavoitteita ja tekoja. Keskeinen arvo on demokratia, avoin vaikuttaminen. Tämän ajan yhteisöllisyyttä ei ole valmiina toimintaympäristöissämme, kuten ei yleensä yhteisöjäkään entisessä mielessä. Jos yhteisöllisyyttä nyt halutaan, sitä pitää rakentaa. Se on ihan kovaa duunia.
Demokratia ei ole ihmisen luonnostaan kovin helposti haltuunotettava toimintatapa. Vallasta on vaikea luopua, koska se antaa etuja, ainakin siltä tuntuu. Yhteisöllisyyden rakentamista hidastaa ja estää ihmisen taipumus pitää kiinni vallasta.

Kouluissa suhdeverkosta on jatkuvasti vaihtuva. Kasvavalle se on luottamus- ja kiintymyssuhteen kannalta ongelma. Kasvattajelle se tuo lisävaikeuksia yhteisöprosessin ohjaamiseen. Ryhmien dynamiikka ei yleensä pääse kypsymään.

Silti moni asia menee hyvin. Kasvattajan pitää tehdä hyvää tulevaisuutta nyt.