tiistai 9. elokuuta 2016

Hesarissa se sanottiin paremmin

Ei mennyt kuin viikko edellisestä päivityksestäni, kun aiheeni eli uusi opetussuunnitelma oli Hesarissa hienosti paketoitu. Kiitos Maija Aalto!

Joskus on  pakko tunnustaa, että joku ilmaisee asiat paremmin kuin minä itse (vaikka olen opettaja ja on eteläpohjalaiset juuret)...

Artikkeli " Kouluissa on kesän aikana tehty vallankumous"  (HS 6.8.2016) oli kattava esitys siitä mitä yritin sanoa edellisessä OPS 2014 -kohti tulevaisuutta kirjoituksessani.

Oli niin mieltä lämmittävää, kun uutta OPSia oli lähestytty perusteiden perusteiden kautta. Nimittäin, onhan Opetussuunnitelman perusteilla perusteensa, eli arvonsa ja uusin tutkimustieto, joista tekniset muutokset sitten johdetaan. Koulun tehtävä on yksinkertaisesti varustaa oppilaansa hyvillä eväillä tasapainoista elämää varten ja huolehtia, että jokainen voi kehittyä edellytystensä mukaan. Erityisesti tarvitsemme jokaisen panosta yhteiskunnan  rakentamiseksi hyvään suuntaan.

Artikkelissa oli hienoa se, että kerrankin esiteltiin ensin suuret linjat, syvät muutokset ja lopuksi esiteltiin niistä johdetut käytännön muutokset.


Tässäpä kuvasieppaus minusta tärkeimmästä viestistä. Tätä olen aina kannattanut ja koko urani etsinyt tapaa, jolla homma toteutuisi. Varmaan osin onnistuinkin. Muitakin uuden OPSin keskeisiä periaatteita esiteltiin myös. Niitä ovat:

Oppimaan oppiminen
Laaja-alainen osaaminen
Kultuurinen osaaminen
Oppiva yhteisö
Monialainen oppiminen
Oppimista tukeva arviointikulttuuri

Näiden jälkeen esiteltiin vielä käytännön muutoksia. Hyvä järjestys. Hieman kärjistäen voin sanoa, että useinkin opettaja voi kaikessa kiireessään ohittaa perusteiden yleisen osan ja lukea vain käytännön muutokset, joita pitää noudattaa. Jos näin menetellään, niin muutokset jäävät ulkoisiksi- tai niitä ei tapahdu ollenkaan. Jos niitä ei nähdä tärkeäksi, opettaja saattaa käyttää kuvittelemaansa didaktista vapauttaan (Martti Hellströmin blogi asiasta) siten , että ei noteeraa muutoksia.

Uusi OPS on hieno mahdollisuus. En ota tosissani mediassa näkyneitä änkyröitä lausuntoja muutoksen tarpeettomuudesta tai siitä että opseja tulee ja menee. Uskon että innostuneet opettajat ovat löytäneet muuta tekemistä kuin muutoksen väheksymisen. Muutos on kuitenkin totta.  He saavat intoa uusista mahdollisuuksista, joita uusi OPS on taas pullollaan. Niiden hyödyntäminen täysimääräisesti on parasta didaktista vapautta.

Ja loppuun vielä professori Jouni Välimäen madonlukuja muutoksen tarpeellisuudesta :
Oppilaat eriarvoistuvat ja osaamistulokset tippuvat, Linkki

Hyvä koulutusjärjestelmä kurottaa uteliaana kohti tulevaisuutta. Eikä tule aika pitkäksi!

Ei kommentteja: