tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hyöty irti

Kesäkeskustelut ovat hauskoja. Ihmisillä voi satunnaisessa tapaamisessakin olla hiukan paremmin aikaa jutella niitä näitä, joskus tärkeistäkin asioista.


Viime viikolla tällä Pulu-veneemme kotilaiturilla Joensuun tilan satamassa tapasin taas erään entisen oppillaani perheen ja äidin kanssa haasteltiin hetki.
Jotenkin vaan puhe siirtyi kouluun ja koulutukseen. Tulin hiukan arvioinneeksi (vaikka kaunis ilma olikin) koulujen tvt:n (tieto- ja viestintätekniikan) käyttöönoton hitautta, tai ainakin sitä, että kaikkia mahdollisuuksia ei ole läheskään hyödynnetty. Äidin kommentti oli hyvä: "Kyllä meillä yritysmaailmassa on otettu uudesta tekniikasta kaikki hyöty irti jo monia vuosia".

Jäin tätä hiukan pohtimaan. Kaikki hyöty-käsite on koulussa  usein mutkikkaampi kuin yritysmaailmassa. Kenen hyöty? Ja mikä hyöty? Opettajan ja oppilaiden hyöty on pitkälti yhteinen, mutta ei aina. Siitä voi olla kyse myös tvt:n pedagogisesti mielekkään käytön hitaahkossa kehitystyössä. Kun opettajalla on usein kiire tai ainakin monta asiaa tehtävänä, ei uusien välineiden ja niiden mahdollisuuksien tutkimiseen tarvittavaa aikaa tahdo löytyä, vaikka haluakin olisi. Jos jotain tärkeää jää tekemättä kun opettaja tutustuu uusiin välineisiin/menetelmiin, niin hyötyä ei oikein synny. Entiselläkin on pärjätty.

Opettajien työaikakysymykseen tullaan taas. Yhteiseen tavoitetietoiseen kehittämiseen ja oppimiseen tulisi olla reilummin aikaa. Jospa olisi vaikka viikko aikaa ennen opetustyön alkua yhdessä kokeilla ja valmistautua ottamaan haltuun uusia välineitä ja alustoja, joita syntyy koko ajan! Yhdessä oppii, innostuu ja uskaltaa enemmän kuin yksin puurtaessa. Takaiskut kestää paremmin kun kaveri on mukana.

Voi olla vaikea erottaa toisistaan uuden mahdollisuudet ja puutteellinen kokeilutoiminta. Jos uusi ei heti toimi, sitä voi moittia huonoksi. Uusi opetussuunnitelma, uudistuva teknologia tarjoaa mahdollisuuksia joihin tarttumalla hyötyä syntyy varmasti. Opettajan työ on entistäkin antoisampaa ja oppilaat voivat oppia paremmin. Aikaa tarvitaan hyödyn kehittämiseen ja sen havaitsemiseen. Ajan organsiointi koulun työyhteisölle on johdon asia. Opettajan asia on poistua hiukan mukavuusalueeltaan tai valloittaa mieluiten uusia mukavuusalueita.

Vielä on kesää jäljellä.


1 kommentti:

Martti Hellström kirjoitti...

Olisiko hyöty irti sitä, että laitteita käytetään kun ja niin että niistä syntyy lisäarvoa.

Olet siinäkin ihan oikeassa, että opettajat tarvitsisivat yhteistä suunnittelu- jne. aikaa paljon enemmän kuin mitä työnantaja nyt haluaa rahoittaa. Rahallahan sitä saisi ostaa.