Vuoden viimeinen päivä. Aihetta vuoden viimeiseen kirjoitelmaan, aiheeksi on helppo valita kasvatus.
Olen edelleen sitä mieltä, että kasvatuspuhe on vähentynyt koulukeskustelussa laajemmassa merkityksessään. Nyt puhutaan paljon yksilöistä ja heidän opinpoluistaan. Opetus on kuitenkin yleensä suurryhmämuotoista ja sitä ryhmääkin pitää kasvattaa (ohjata). Kuten yksilöitäkin. Koulun laaja tehtävä liittyy etenkin kasvatukseen. Koulutus ei vain tuota yksittäisiä osaajia työelämän osasiksi.
Joskus olen ollut mukana keskusteluissa, joissa on väitelty siitä, kuka kasvattaa lapsia. Joku opettaja on saattanut sanoa että kyllä opettaja opettaa ja kodeissa kasvatetaan. Jos näin sanoo, hyväksyy sen että osa lapsista jätetään heitteille. Tiedämme, että kaikissa kodeissa ei kasvateta tai kasvatetaan huonosti. Ja vaikka yritetään hyvääkin, saattavat voimat ja ymmärrys olla puutteelliset. Peruskoulun idea on ollut ja on edelleen tasoittaa sosioekonomisia eroja ja antaa kaikille yhtäläinen mahdollisuus kasvaa osaksi yhteiskuntaa ja saada hyvä elämä. Opettaja on kasvatusvastuussa siinä missä hän vastaa opetuksestakin. Ehkäpä näitä kahta ei pitäisi edes erotella?
Kasvatustehtävästä on sinänsä turha väitellä. Kun lukee Perusopetuslakia ja Opetussuunnitelman perusteita, havaitsee helposti, että kasvatus on peruskoululle annettu tehtävä, joten lähinnä jää keskusteltavaksi oikeasti se, mitä kasvatustavoitteet sisältävät ja miten kasvatetaan. Koulun kasvatustehtävä on periaatteessa kahdenlainen. Olisi tasoitettava sosiaalista alkupääomaa ja sitten saatettava aktiiviseen kansalaisuuteen. Ensinmainittu on yksilöllinen tavoite (ja ehtona kansalaisuuteen kasvamiseen) ja kansalaisuus taas kaikille samalla tavalla asetettava tavoite.
Kansalaisuuteen kasvaminen vaatii, että yksilöillä on riittävästi yhteistoimintataitoja ja kyky luottaa. Näihin tavoitteisiin päästään harjoittelemalla vuorovaikutusta tarpeeksi pysyvissä olosuhteissa. Taas kerran on mainittava, että suurryhmän jakaminen riittävän pitkäkestoisiin pienryhmiin mahdollistaa yhteistoimintataitojen harjoittelun. Vakiintuneissa olosuhteissa opettaja voi seurata ja ohjata ryhmien kehittymistä oppiviksi ryhmiksi. Koulun kasvatustehtävä ei näin toimien ole pois opetuksesta, vaan siinä onnistuminen päinvastoin mahdollistaa iloisen ja tuloksellisen oppimisen.
Vaikeudet opetuksessa tarkoittavat yleensä sitä, että kasvatustavoitteissa ei ole onnistuttu. Monet opettajat ovat kyllä tämän ymmärtäneet ja ovatkin kasvatusorientoituneita. On sitten opetuksen suunnittelijoiden ja esihenkilöiden tehtävä tukea kouluja ja opettajia tässä tehtävässä. Voimia ja iloa maailman hienoimpaan hommaan opettajat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti