Kuorosota ja päätelmä

Katsoin tosielämää televisiosta. Siihen kuului muun muuassa Kuorosota-ohjelma. Aluksi ajattelin että eikö ole epäreilua laittaa Helsinki ja Vantaa kilpailemaan pienten paikkakuntien välillä. Että isoista kaupungeista tulee ilman muuta ääniä niin paljon että muilla ei ole mahdollisuuksia. Ymmärrän myös että kisassa mitataan lisäksi johtajiensa kansansuosiota.

Mutta, mutta. Ei voi olla ihan kokonaan sattumaa että isoimmat paikakunnat ovat ensimmäisinä putoamassa.
Tämä liittyy yhteisöllisyyteen siten, että helsinkiläiset (tai ehkä myös vantaalaiset) eivät ajattele että nyt äänestetään meidän kuoroa jatkoon. Mittakaava on liian iso. Pienemmillä paikkakunnilla syntyy kansanliikkeitä ja ollaan ylpeitä ihan terveesti. Se myös näkyy ja tarttuu.

Taas ollaan siinä että yhteiseen sitoutumiseen tarvitaan sopivan kokoinen ryhmä. Työryhmässä se on hyvinkin pieni (alle 10). Urheilussa se voi vähän aikaa olla aika suuri osa kansasta, mutta siinäkin yhteisölisyyden tunne on harhaa, vaikka tuntuu hyvältä. Jatkuvuutta ei ole.

Televisio opettaa...

Mitä jos koulu olisikin yhteisö?!

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/mita-jos-koulu-olisikin-yhteiso

Hesan Nuorten ääni toimituksessa kannuksensa hankkinut Ina Mikkola haastaa tässä linkissä ajattelemaan tärkeää asiaa, eikä ole yksin.

http://www.duodecim.fi/konsensus/
Suomen Akatemia ja lääkäriseura Duodecim järjestävät lähes vuosittain Konsensuskokouksen. Aiheena oli tänä vuonna Nuorten hyvin- ja pahoinvointi. Ja kas, yhtenä asiana nousee esiin koulujen mahdollisuus edistää pysyvyyttä ihmissuhteissa. Pysyvyyden edistäminen on yhteydessä myöhempään hyvinvointiin. Lainaus lausunnosta:

"Koululuokka on perheen jälkeen tärkein kasvuyhteisö. Koululuokka on koko ikäluokalle yhteinen asia ja sen toimintaan ja toiminnan sisältöön voidaan vaikuttaa päätöksillä. Näiden päätösten tulisi pohjautua ensisijaisesti tutkimustietoon nuorten kehityksen edellytyksistä ja tarpeista. Lisäksi koulua koskevien ratkaisujen taustalla oleva arvopohjan tulisi olla läpinäkyvä ja keskustelun kohteena. Tutkimusten mukaan oppimistulokset suomalaisissa kouluissa ovat erittäin korkealla tasolla, mutta kouluissa viihdytään huonosti.
Koulun taholta ryhmän koko ja pysyvyys ovat avainasemassa nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin ja kehityksen tukemisessa. Erityisesti nuoruusikäisillä pojilla itsetunto on suuresti riippuvainen ryhmästatuksesta. Jo päiväkoti-iässä on todettu, että ryhmäkoko korreloi itsenäisesti aggressiivisuuteen, levottomuuteen ja kiusaamiseen. Ryhmän pysyvyyden sekä minäkuvan, koulumotivaation ja koulumenestyksen välillä on tutkimuksissa todettu merkitsevä yhteys."

Ollaan täsmälleen samaa mieltä. Ehkä asia etenee taas vähän. Hämmästyttävän niukasti on kasvatus- ja koulutussektorilla tietoa ryhmän merkityksestä ja sen ohjaamisesta positiivisen kasvun tukena. Tietoa tarvitaan kipeästi jotta voidaan edistää turvallisuutta ja hyvinvointia.
Että ei kenenkään tarvitsisi olla yksin...

Heikkoja signaaleja

Uusimmassa Opettaja-lehdessä oli aiheina vertaisoppiminen ja se että hyvä fiilis parantaa oppimista. Kyllä, näin on.
On hienoa että ammattilehtemme on ryhtynyt jo muutaman vuoden haistelemaan muutoksia, joita tarvitaan. Ennen aina häpesin ammattilehtemme välillä täydellistä asiantuntemattomuutta pedagogisissa kysymyksissä. Kuitenkin lausuntoja annettiin, yleensä ei-hengessä.

http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2010_03/143031.htm
http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2010_03/138643.htm
Näissä molemmissa artikkeleissa nähtiin opettajat pääasiallisina toimijoina. Yhteisöllinen näkökulma puuttuu. Tämä ei varmaan ole tahalista. Se kertoo että a) Oppilaita ei nähdä yhteistyökumppaneina vaan toiminnan kohteina ja b) Ei osata/tunneta yhteisöllisen rakenteen ja prosessin aineksia.

Luin myös oman kuntani Koulujen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen. Lasten ja vanhempien osallisuus puuttui lähes täysin. "Vanhemmat voivat osallistua koulun kehittämiseen" oli lause joka viittasi jotenkin yhteisölliseen toimintapaan. Mutta siis voivat. Oppilaiden osallistaminen koulun toiminnan kehittämiseen puuttui kokonaan, ei myöskään puhuttu oppilaskunnista tms. välineistä. Vertaistoiminta syrjäytymisen ehkäisymenetelmänä loistaa myös poissaolollaan.

Koulujen tulisi ensi sijassa järjestää ettei kukaan ole yksin. Aikuiset eivät voi sitä mitenkään taata, vaan tarvitaan ne osallistavat rakenteet
No. onneksi kyseessä on luonnos...

Otetaan nyt marinan päälle loistava esimerkki nuorten osallistamisesta ja yhteisön rakentamisesta monella tasolla nuorten ehdoilla. Täällä tehdään yhdessä!
http://nk.hel.fi/nuortenaanitoimitus/