ja mitä jäi sanomatta.
Olin tiistai-iltana Tampereella mukana Ajankohtaisen kakkosen koulukiusaamisillassa. Studiossa oli todella paljon väkeä ja keskustelu sinkoili tietenkin aika laajalla alueella. Syvempään dialogiin ei päästy, eikä ollut ehkä tarkoituskaan. Ohjelma vaikutti varmaankin eniten tunnetetasolla. Illan aikana oli paljon vaikuttavia puheenvuoroja ja nuoret olivat upeita. Ison haasteen olivat toimittajat ottaneet tärkeän aiheen edessä, siitä hatunnosto!
Mutta siis, sanomatta jäi vaikka:
- Kouluissa voidaan tehdä vielä paljon, eikä se edes maksa mitään.
- Kiusaaminen on, koulussa varsinkin, aina yhteisöön ja ryhmiin liittyvä asia. Sitä ei voi hoitaa vain yksilöllistämällä ongelmaa. Jos saadaan koko se ryhmä, joka on kiusaamisen kanssa tekemisissä, kantamaan vastuuta, niin se suojelee parhaiten kiusaamiseltä.
- Kiusaamista ei estä hyvä jälkihoito.
- Kiusaamista ei myöskään estä se, että todetaan, että emme suvaitse kiusaamista. Se on vasta toive tai tavoite, josta pitää seurata suunnitelma ja toimenpiteet.
- Kiusaaminen liittyy koulun toimintakulttuuriin. Koulu voidaan rakenteistaa osallistavaksi ja myönteistä yhteisöllisyyttä ruokkivaksi. Se on prosessi. Silloin käydään läpi (ja tehdään sopimuksia) esimerkiksi pedagogiset ratkaisut, oppilaiden osallistumimuodot, opettajien yhteistyömuodot, yhteiset rakenteet, avoimuus koteihin. Pedagoginen ratkaisu on esimerkiksi se, pyritään lisäämään pysyviä ryhmiä ja vähentämään vaihtuvia ohjaajia ryhmissä. Vaihtuvuus ajaa ryhmän aina uuteen alkuun, eikä se muutu ollenkaan itseohjautuvaksi.
- Entinen yhteisöllisyys on jo aikoja sitten kadonnut. Ennen tultiin kouluun jossa kaikki tunsivat toisensa, opettaja ei vaihtunut, eikä juuri uusia oppilaita tullut. Nyt oppilaita tulee ja menee joka vuosi, opettajat vaihtuvat, eikä monikaan tunne toisiaan koulun ulkopuolella. Kouluissa ei kuitenkaan ole juuri ajateltu asiaa. Miten yhteisöllisyyttä rakennetaan alusta pitäen?
- Mahtuisiko kouluun yhteisöpedagogi? Jos ei haluttaisikaan lisää psykologeja tai kuraattoreja kouluun, vaan panostetaan henkilöön, jonka tehtävänä on tiivistää yhteisöä ja sen rakenteita? Nyt esimerkiksi tärkeitä oppilaita osallistavia toimintoja (kuten oppilasvaltuustot) hoitaa joku kiireinen opettaja sivutoimenaan usein välituntisin ja ehkä vailla koulutusta hommaan. Yhteisöpedagogi voisi ohjata kaikkia koulun osallistavia hankkeita ja organisoida myös henkilöstön tiimien toimintaa ja vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä. Olisiko ideaa?
Nyt kiusaamilta päättyi siihen että taas haluttiin lisää psykologeja ja kuraattoreja kouluun. Heidän ammattiosaamisensa on suuntautunut yksilöiden tukemiseen. Koulu ei yhteisönä vahvistu vain yksilöitä auttamalla, vaikka sitäkin tietysti tarvitaan.
Kenen vastuulla on kouluissa nyt yhteisön hyvinvointi ja kehittyminen? Miten oppilaiden ryhmät saadaan kehittymään oppiviksi ryhmiksi? Miten opettajat saadaan samaan tilaan? Miten opetus pitäisi järjestää niin että se voimaannuttaa kaikki uteliaiksi, eikä kukaan syrjäydy?
Että siitä olisin halunut puhua enemmän.
Tässäpä hyvä linkki ryhmistä : Oivalluksia ryhmästä- pintaa syvemmälle kouluin ryhmäilmiöihin
4 kommenttia:
Hyviä ajatuksia jälleen kerran. Kunpa olisit päässyt sanomaan nuo kirjoittamasi asiat illan aikana - nyt koko ilta tuntui menneen läpi hyvin heppoisella sisällöllä. Tunnetta oli pelissä paljon, analyysiä paljon vähemmän.
Olen hieman eri mieltä pysyvien ryhmien hyödyllisyydestä kiusaamisen estämisessä. Vaihtuvien ryhmien etuna on se, että vääjämättä kaikki oppilaat ovat tekemisissä toistensa kanssa. Pysyvissä ryhmissä rinnakkaisryhmien oppilaat jäävät tuntemattomiksi. Jos siis rinnakkaisryhmässä on joku, jota hänen ryhmänsa ei oikein ota jäsenekseen, on hän vapaata riistaa kaikkien muiden ryhmien jäsenille.
Vaihtuvien ryhmien tilanteessa outsiderit ja muut matalan statuksen oppilaat voivat tutustua ainakin toisiinsa ja löytää sitä kautta vertaisryhmän.
Tietenkin tähän voi sanoa, että hyvin toimiva ryhmä ei jätä ketään jäsentään ulkopuolelle, mutta en jaksa uskoa siihen, että kaikki ryhmät olisivat aina ja kaikissa tilanteissa hyvin toimivia.
Mutta vaikka pysyvät ryhmät eivät jättäisi ketään jäsentään ulkopuoliseksi, syntyy eri ryhmien välille vastakkainasettelu. Olen kirjoittanut aiemminkin kuuluisasta Robbers Cave-kokeesta, jossa poikaryhmät luulivat olevansa yksin leiripaikassa, mutta kun heille selvisi, että paikalla oli toinenkin poikaryhmä, vihasivat he toisen ryhmän jäseniä välittömästi.
Kaikeasta tästä huolimatta olen pitkälti samaa mieltä kanssasi siitä, että hyvin toimivat pysyvät ryhmät voivat vähentää kiusaamista; en kuitenkaan sanoisi, etä vaihtuvat ryhmät ovat automaattisesti huonompia.
Kiitos Antti analyysistä! Asia on sen verran hankala että ei sitä ihan lyhyesti voi kattavasti käsitellä. Kirjassamme Yhteisöllinen pedagogia käytimme termiä kasvattava ryhmä, ja purettiin tätä asiaa. Ajatus on että kaikilla on kotiryhmä (minulla 4), jossa on aina turvassa ja jossa vallitsee luottamusuhde. Sieltä voi vierailla muissa ryhmissä ja muissa luokissakin ja antaa arviointeja. Tästä minulla on parinkymmenen vuoden hyvä kokemus. Ei varmaankaan ole yhtä parasta menetelmää vähentää jännitteitä, mutta minusta sekä tunnetaitoja että sosiaalisia taitoja voi parhaiten opetella suhteellisen vakioidussa tilassa. Sitten voi lähteä kokeilemaan siipiään. Minusta lapsilla ja nuorilla on yleensä kehitysvaiheessaan liian paljon uusia tilanteita, joihin tulee sopeutua. Kaikki eivät selviä.
Jäi vielä sanomatta että ryhmän kehitysvaiheiden läpikäynti kestää melko kauan, viikoista kuukausiin. Jos pyritään itseohjautuviin ryhmiin, niin koko ryhmän kehityksen prosessi on käytävä läpi. Viittaan tuohon linkkiin tekstin lopussa. Sitten on erikseen yksittäisen tavoitteen saavuttamiseksi perustettu työryhmä, jossa ei voi olla kovin vaativia tavoitteita ryhmän kehityksen kannalta. Mutta jos oppilaat ovat oppineet hyvät yhteistyötaidot, niin homma pelaa kyllä.
Blogissakin jää paljon sanomatta :) Luokka tai ryhmä voisi olla mielikuvana vaikka sählyjengi, jolla on yhteinen tavoite. Oppivat eli kiinteämmät ryhmät ovat ikään kuin kentällisiä, joiden valmentaja tietää pelaavan hyvin yhteen. Sitten on sekin pointti että lasten ja nuorten on hyvä antaa hoitaa ystävyysuhteitaan koulussa ja myös oppitunneilla. Kaikkiin tutustuminen ei ole poissulkeva tavoite oppiville ryhmille.
Lähetä kommentti