torstai 26. maaliskuuta 2015

Kehittäminen on hauskaa!


 Oppiminen.fi sivustolla on paljon hyvää luettavaa.
Helsingin OKL:n tutkijatohtori Olli Vesterinen  muistuttaa:

Oppimiskokeilut kehittävät opettajan ammattitaitoa (linkki koko artikkeliin)

"Tulevaisuudessa tarvitaan sellaista tietotaitoa, joka tukee kykyä toimia muuttuvassa yhteiskunnassa. Tutkijatohtori Olli Vesterisen mielestä osallistavaan ja kaikkialla tapahtuvaan oppimiseen kannattaa panostaa koulussa."

Juuri eilen kävin aivan ihanan pedagogisen keskustelun kokeneen ja kohta eläkkeelle lähtevän kollegan kanssa. Totesimme, miten kiinnostava ja antoisa on opettajan työ: Aina saa oppia uutta ja vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa. (Myös työtoverien tietty)
Puhuttiin siitä että on kurjaa jos opettaja jämähtää työssään. Uteliaisuus ja ilo ovat opettajan työssä mahtavia työkaluja. Opettajilla on Suomessa suuri toimintavapaus, ja sen käyttäminen virkistää.

Kokeilut ovat antoisia varsinkin  silloin kun ne lähtevät omasta halusta oppia ja kokea uutta.

Luokasta poistuminen on takuuvarma pedagoginen valinta, joka laittaa tapahtumia liikkeelle. Parasta on jos saa työkaverin mukaan, kun lähdetään luokasta ulos. Näin keväällä etenkin kannustan!



Ei kommentteja: