Vähän samaan aiheeseen tekee mieli puuttua. Rajataan aihe liikkumiseen ja puhumiseen koulussa. Miksi ne ovat olleet kiellettyjä tai ainakin vahvasti rajoittuja toimintoja koulussa? Siis oppilaille, ei opettajille? Mistä on tullut ajatus että parhaiten oppii kun on paikoillaan ja hiljaa? Onko siihen vaikuttanut vain käytännön olosuhteet, jolloin käytäntö on ohittanut pedagogisen ohjauksen? Miksi lapsilähtöinen pedagogia ei ole määritellyt koulujen toimintaa? Mielellään laitan tämän kysymyksen Martille, jolla on varmasti asiaan historiasta nouseva kokonaisnäkemys.
Oma teoriani on, että alkujaan opetuksessa käytettiin ääneen lukua ja ulkoaoppimista paljon. Kun vielä luettiin Raamattua tai Katekiskmusta, niin oltiinhan sitä hiljaa jo pelkästä kunnioituksesta. Mikäli muuta oppimateraali ei ollut, piti kuunnella koko päivän. Vaikka oppikirjojen tulo mahdollisti yhdessä pohtimisen, ei kerran muodostunut opetusihanne ja - käytäntö enää muuttunut. Ainakin sata vuotta on pärjäilty pitkälti samoilla linjoilla. Työrauha ymmärretään usein vieläkin hiljaisuudeksi ja hyvä opettaja pitää luokkansa hiljaa ja paikoillaan. Olenhan väärässä? Kai tästä ollaan liikuttu vähän toisenlaiseen koulukulttuuriin?
Oppimisen tutkimus on jo vuosia antanut meidän tietää, että ihminen oppii toimimalla ja olemalla aktiivinen. (Liikunta ja oppiminen OPH 2012) Toisaalta olemme saaneet tutkimustietoa siitä, että osa lapsista ja nuorista liikkuu aivan liian vähän sekä koulussa että kotona. Tavoitteena on virallisesti ollut jo pitkään muuttaa oppilaan rooli aktiivisemmaksi koulussa, sitähän uusin OPSkin vahvasti tuo esiin. Jos muuttaa opetusta, pitäisi jotain tehdä ihan konkreettisesti. Ja onhan jo tehtykin.
Liikkuva koulu-hanke on kaikkia kouluja mukaan haastava hanke, jonka puitteissa koulu sitoutuuu oppilaidensa osallistumista ja liikkumista edistäviin ratkaisuihin. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on vaikuttaa koko koulun toimintakulttuuriin pysyvästi. Iso haaste! Paljon kouluja on jo mukana, pitemmän aikavälin muutokset toteutuvat varmaan hiukan eri tavoilla eri kouluissa.
Pienetkin teot voivat olla suuria. Hyvät ideat ovat usein oikeastaan yksinkertaisia. Ja kun hyvää ideaa myydään, tarvitaan asiaansa uskomista ja väsymätöntä innostusta. Loistava esimerkki on tästä Lea Tornbergin Leado-oppimisympäristö. Opettajataustainen Lea on kehittänyt luokkahuoneeseen sopivan liikkumista (ja siten oppimista) edistävän välineistön ja siihen sopivan pedagogiikankin. Omista kokemuksista kumpuavan idean eteenpäin vieminen on vaatinut sitkeyttä. Nyt on ollut hienoa seurata, kuinka paljon myönteistä julkisuutta hanke on saanut. HS 29.10.2017 Toivon Leadolle navakkaa myötätuulta.
Uusi opetussuunnitelma tukee pedagogiaa, jolla pyritään muuttamaan oppituntien passiivisuus, yksisuuntainen vuorovaikutus ja liikkumattomuus. Tarvitaan uudenlaisia tilaratkaisuja tukemaan tätä, tottakai. Mutta ennenkaikkea tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä, miten vanhaa tilaa voidaan käyttää toisin ja miten oppiminen voi olla monenlaista. Samalla autetaan erilaisia oppijoita, ehkä paljon myös niitä poikia, jotka toiminnallisina oppijoina ovat vaarassa syrjäytyä innostavalta opinpolulta.
Ei kun oppimisen iloa !
Linkki videoon
4 kommenttia:
Taas hieno blogilastu. Kiitos.
Heitit pahat kysymykset (johon oma vastauksesi oli muuten ihan hieno):
1. Miksi liikkuminen ja puhuminen ovat olleet kiellettyjä tai ainakin vahvasti rajoittuja toimintoja koulussa? Siis oppilaille, ei opettajille?
- Koulun alkuaihioita ovat olleet lähi-idän luostarit, aikana, jolloin pyhää tietoa ei lainkaan kirjoitettu ylös, vaan se siirrettiin usein salaisena suullisesti. Tieto otettiin nöyrästi vastaan ja painettiin sanatarkasti mieleen suojaan unohdukselta (vrt. Pythagoraksen koulu). Ei osattu kirjoittaa eikä lukea (vrt. Jeesuksen opetuslapset).
- Hiljaa kuunteleminen ja oman ruumiin hallinta olivat keskeinen taito myös kristillisessä luostarikouluissa.
- Mutta ei näin ollut suinkaan kaikissa kouluissa. Gladiaattorikoulut olivat täynnä liikettä ja ääniä. Samoin sotilaskoulut. Keskiajan teinit näyttelivät mm. tiernapoikiua. Jesuiittojen kollegiumeissa oppilaiden rooli oli hyvin monenlainen. He tanssivat mm. balettia, väittelivät. Ylimysten maaseutukouluissa opittiin keskustelemalla jo 1500-luvulla
- Hliljaisuus koski 1900-luvun alun lapsikeskeisessä koulussa myös opettajia. Maria Montessori opasti opettajia: Olkoon sanasi luetut. Peter Petersen uskoi hiljaiseen ryhmätyöhön. Samassa liikkeessa oli sitten mukana aivan päinvastoin ajattelevia kuten mm. Neill.
2. Mistä on tullut ajatus että parhaiten oppii kun on paikoillaan ja hiljaa?
- Paikallaan hiljaa istuminen liittyy ymmärtääkseni käytännön järjestelyihin. Paikallaan istuttiin paremmuusjärjestyksessä, parhaat edessä. Kun siirryttiin joukkomuotoiseen uuden läksyn valmistamiseen 1800-luvun lopulta alkaen, oli tärkeää aikana- jolloin oppilailla ei ollut omia kirjoja - että opettajan opetus ja kysymykset kuullaan. Oman ruumiin ( ja suun( hallintaa pidettiin edellytyksenä sille, että opettaja voi siirtyä kasvatuksen keinovalikossa kurinpidosta kasvattavaan opetukseen. Hiljaa paikallaan istuminen oli kurin ja järjestyksen ulkoinen merkki.
- Herbartilainen pedagogiikka perustui tarkkaavaisuteen ja apperseptio-oppiin. Opettajan opetuksessaan tarjoamat mielteet siirtyivät lähes automaattisesti oppilaan päähän, kun hän "seurasi opetusta".
3. Onko siihen vaikuttanut vain käytännön olosuhteet, jolloin käytäntö on ohittanut pedagogisen ohjauksen?
- Myös ne. Kansakoulun alkuvaiheessa opettajalla saattoi olla luokassa 60 oppilasta neljältä eri luokalta. Syntyi malli, jossa osa teki hiljaista työtä itsekseeen ja osan kanssa opettaja kävi vuoropuhelua.
4. Miksi lapsilähtöinen pedagogia ei ole määritellyt koulujen toimintaa?
- Niinpä. Herbartilaisuus tuli Suomeen 1900-luvun alussa. Euroopassa siitä oltiin jo tuolloin irtautumassa ja tilalle nousi yksityisiä lapsikeskeisiä kouluja. Kaikkialla ne kiinnostivat, mutta eivät tehneet läpimurtoa mainstreamiin. Suomessa omaksuttiin varsin yleisesti 1930-luvulla aktiivisuuspedagogiikka (työkirjat) Virosta ja myös ryhmätyö Saksasta. II maailmansota palautti kurikoulun.
Kiitos kaunis Martti! Onko nähtävissä että tutkimuksen ja ehkä kokeilujenkin tuottama tieto ei muodosta samanlaista polkua koulukulttuurin kehittymisen kanssa?
Onko kuitenkin opettamisen ja kasvatuksen toteutuksessa nähtävissä joku suunta joka jatkuu, mutkista huolimatta? Kyllähän meidän koulukokemukset sekä oppilaina ja opettajina ovat kuitenkin näyttäneet etenevän suuntaan johon uusi opsikin viitoittaa, vai ?
Niinpä.
Oma käsitykseni on, että toisin kuin muilla toimialoilla- esim. lääketieteessä- pedagogiikassa ei edetä lineaarisesti. Kierrämme kehää. Hapuilemme yhä. Jokaista uutta ideaa vastustetaan vimmatusti. Vanhaa myydään uutena. Yritetään ehkä liian montaa asiaa yhtä aikaa. Trendejä- johdonmukaisia kehityslinjoja ei ole liikaa, Jotain kuitenkin. Oppilaiden kohtelu on sivistynyt sadassa vuodessa. Läksyn kuulustelun hallitseva osuus on vähentynyt. Työtavat ovat monipuolistuneet. Kotien rooli on aktivoitunut.
Martti
Jep! Jotenkin noin minäkin asiaa näen.
Lähetä kommentti