Olipa mukavaa! Yhteisöllinen pedagogia etenee.
Viime tiistaina julkaistiin Valtioneuvoston tilaaman tutkimushankkeen raportti: Tytöt ja pojat koulussa Miten selättää poikien heikko suoriutuminen peruskoulussa? Aihe on paitsi kiinnostava, niin todella tärkeä meillä Suomessa, koska sukupuolten erot koulunkäynnin menestyksessä ja jatko-opintoihin hakeutumisessa/pääsemisessä näyttävät vain kasvavan, poikien tappioksi. Poikien arvosanat ovat lähes kaikissa aineissa heikoimmat ja tyttöjen etu toisen asteen opintoihin haettaessa on tuntuva. Lisäksi poikien motivaatio opiskeluun heikkenee nopeammin kuin tytöillä koko peruskoulun ajan. Oikeastaan on kestänyt hämmästyttävän kauan, että valtio kiinnostuu asiasta. Ensin pitää tutkia, jotta voidaan korjata. Nykyinen kehitys ei saa jatkua.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen nosti tutkimuksen julkaisutilaisuudessa esiin neljä teemaa, joiden avulla korjausliikkeitä voitaisiin tehdä
- Lukeminen
- Arviointi
- Yhteisöllinen kulttuuri
- Motivaatio ja koulutuksen merkityksellisyys
Yle uutiset (linkki)
Näistä teemoista minulle on kiinnostavin tietenkin tuo yhteisöllinen kulttuuri, johon kaikki muut oikeastaan liittyvät.
Samaan aikaan kun uutinen julkaistiin sai Hiidenkiven koulu ansaittua huomiota. Se oli mukana tutkimuksessa kouluna, jossa tytöt ja pojat pärjäävät yhtä hyvin. Oli tosi hienoa havaita, että koulussa oli tultu samoihin johtopäätöksiin kaikkien oppilaiden hyvän motivaation ja pedagogisen viihtymisen edellytyksistä kuin mekin olemme kirjoissamme tehneet. Oma opettajakokemus on vahvistanut käsitystä, että pedagogisillä järjestelyillä voi vaikuttaa siihen, että pojat ja tytöt pärjäävät koulussa yhtä hyvin. Avaimena tuntuu olevan osallistuminen aktiivisesti, yhdessä toimiminen ja oppijuuden omistaminen tätä kautta. Hiidenkiven koulussa opiskellaan neljän hengen ryhmissä ensimmäiseltä luokalta lähtien. Ryhmien kokoonpanoa vaihdellaan neljästi vuodessa. Meidän mallissamme (oppivat ryhmät) vaihtelu on vähäisempää ja perustuu ryhmäkohtaisiin tarpeisiin. Hiidenkiven mallissa ryhmä ehtii kuitenkin käydä läpi kehitysvaiheitaan ja näin oppilaat saavat kokemusta ja oppia yhteisötaitojensa kehittämiseen. Parasta on, että koko koulu noudattaa samaa menetelmää. Voin kuvitella että muutaman vuoden harjoittelun jälkeen oppilaat ovat aika mestareita yhteisötaidoissaan. Oppilaiden energiaa ei myöskään kulu siihen, että heidän pitää sopeutua opettajien erilaisiin opetus-ja arviointityyleihin.
Miksi muuten kouluissa aika usein nähdään tärkeäksi koota aina erilaisia ryhmiä? Jotta kaikki tutustuvat, sanotaan. Mutta tutustuminen ei ole useinkaan ongelma, vaan turvattomuus uusissa tilanteissa. Jos ryhmän jäsenet eivät ole luottamusuhteissa toisiinsa, niin ryhmän toiminta on helposti epävarmaa tai jopa tuottamatonta.
Kiinteässä ryhmissä opiskelu muuttaa paljon. Opiskelu ei ole vain opettajakeskeistä, oppilailla on aina vertaistuki ja kiinteällä ryhmällä saadaan esiin ryhmän vahvuus. Yhdessä osataan enemmän kun tiedetään ryhmän jäsenten vahvuudet. Motivaatio ja kiinnostus säilyvät paremmin vertaistuen avulla.
On varmaan tärkeää sekin, että yhdessä työskentely tutussa ryhmässä tuo turvallisuutta, joka mahdollistaa luontaisen uteliaisuuden, oppimisen halun vapautumisen.
Mikäli tyttöjen ja poikien eroja voidaan tasata opetusjärjestelyillä, yhteisöllisellä pedagogialla tässä tapauksessa, niin miksei sitten näin tehdä koko Suomessa? Onko käynyt niin, että vallitsevat opetusjärjestelyt ja arviointimenetelmät suosivat tyttöjä? Jos niin on, voidaan korjausliikkeitä tehdä kumminkin suhteellisen helposti. Kun vain koulussa, vapaitten taiteilijoiden työyhteisössä, päästään yksimielisyyteen valitusta pedagogiasta. Se voi olla hankalaa, mutta varmasti palkitsee kaikkia.
Toivotan Hiidenkiven koulun pedagogiselle työlle menestystä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti