maanantai 6. toukokuuta 2019

Kohti parempaa maailmaa

Olen referoinut kevään mittaan OAJ:n vuonna 1998 julkaisemaa artikkelikokoelmaa Puheenvuoroja opettajan etiikasta. Viimeisenä  kirjasessa on professori Hannele Niemen artikkeli Tulevaisuus, nykyisyys ja menneisyys opettajan ammatissa.

Taas on sellainen olo,
että oikeastaan pitäisi vaan kopioda koko teksti. Niemen kirjoitus on niin punnittu ja tarkkanäköinen, että mitään oleellista omaa on vaikea keksiä. Helpottavaa on kylläkin huomata, että olen ihan samoilla linjoilla.

Kaksikymmentä vuotta on lyhyt ja jossain mielessä myös pitkä aika. Useimmat Niemen mainitsemat asiat ja ilmiöt ovat täysin ajankohtaisia, joissain asioissa toivon muutoksen toteutuneen tai ainakin alkaneen.

 Aluksi Niemi luonnehtii opetustyön toteutumaa tutkimuksen valossa. Opettajat hahmottavat työtään päivän ja tuntien suorittamisena. Kokonaisuus jää helposti näkymättä työpäivän monien tehtävien takaa. "Monelle opettajalle ammatti hahmottuu oppituntikeskeisenä työnä". Opettajan työ koetaan usein yksilön suorittamisena. Koulutustarpeet kohdistuvat yksittäisen menetelmän ja jonkin uuden opetusmenetelmän oppimiseen. Yhteisöllisyys ei ole ollut perinteisesti voimissaan "Koulua on leimannut tyypillisesti jakamattomuuden ammattikulttuuri". Tämä lause pysähdyttää ainakin minut, joka olen jakamisen suuri kannattaja. Vain jakamalla oppii ja jaksaa. Luulenpa, että viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat tuoneet ainakin jotain parannusta tähän. Kouluissa on silti vielä paljon työtä oppivien yhteisöjen rakentamisessa. Se kun on vaativaa hommaa.

Toimintakulttuuria tarkastellaan lähemmin. Niemi toteaa, että kouluihin on vakiintunut rakenteita, jotka vahvistavat yksin tekemistä. Näitä ovat vaikka oppiaineet, palkan määräytymisperusteet ja oppilasryhmitykset. Lisäisin tähän vielä koulurakennusten arkitehtuurin, joka usein ohjaa pedagogisia ratkaisuja enemmän kuin huomataan. Myös opettajankoulutus saa kritiikkiä. Niemen mukaan koulutus on keskittynyt oppituntien pitoon liittyviin valmiuksiin ja usein vielä ainekohtaisesti. Näin laajempi työn kuva pääsee kehittymään vasta koulutuksen jälkeen työelämässä. Tällöin on todennäköistä että kulttuurin pyrkimys jatkuvuuteen voittaa valmistuneen opettajan ihanteet. "Koulun ja opettajantyön kulttuuri on rakentunut usean opettajapolven kokemuksen myötä. Tämän ketjun osana oleminen merkitsee myös sokaistumista. Muutostarpeita on usein vaikea nähdä ammatin sisältä päin." Tämä on varmasti ilmiö, joka on voimissaan tänäänkin.

Niemi painottaa, että opettajan etiikan tärkeänä pohjana on kriittinen arviointi nykyhetken toiminnasta. Näin on, koska koulun toiminta rakentuu tulevaisuusnäkökulmaan. Kirjoittaja huomauttaa, että käsitykset, uskomukset ja tulkinnat luovat todellisuuttamme. Tulkintamme voivat olla rajoittuneita. "Opettajan ammatissakin on vaara, että meidän todellisuuskäsityksemme opetustyöstä ja koulun tehtävästä on vaarassa kapeutua tai vääristyä sellaiseksi, ettei se enää auta luomaan tarkoituksenmukaista ympäristöä opetukselle ja oppimiselle." 

Koulun tehtävänä on tukea yksilöitä yhteiskunnan aktiiviseen ja rakentavaan jäsenyyteen. Niemi toteaa, että opettajan työllä on kauaskantoiset yhteiskunnalliset päämäärät. Kaikkeen kasvatukseen tulisi siksi liittää demokratiakasvatus. Nyt olemme kai alkaneet käyttää sanaa osallisuus tarkoittamaa samaa asiaa."Demokratia edellyttää ihmisiltä itsenäisyyttä ja toisaalta yhteenkuuluvuutta". Tämän lauseen kautta lähestytään nykyhetkeä ja uusinta opetussuunnitelmaa. Aktiivinen oppija on nimittäin uusimman opetussuunnitelman peruskivi. Seuraava lainaus on minusta kovasti sen oloinen, että se voisi olla opetussuunnitelman johdantona tänäänkin: "Oppilaiden saaminen yhteiskunnan aktiivisiksi ja vastuullisiksi jäseniksi heijastuu opetusmenetelmällisiin valintoihin. Pyrkimys aktiiviseen oppimisen edistämiseen ei ole siten vain jotain tilapäistä vaihtelun tavoittelua arkiruutinien keskellä. Enemmänkin se on määrätietoista ponnistelua saattaa oppilaat itsenäisiksi tiedonhakijoiksi, joilla on valmius myös yhteistyöhön ja tiedon luotettavuuden arviointiin." Tässähän se on, tulevaisuutta palvelevan pedagogian perusteet. Niemi toteaa tässä yhteydessä, että aktiivisen oppimisen malli  vaatii sekä opettajalta että oppilailta enemmän kuin suhteellisen valmiin tiedon käsittely. Tästä kai on kyse, kun uusinta opetussuunnitelmaamme joko moititaan koulua tuhoavaksi tai kehutaan Suomen pelastajaksi. Sekä yhteinen että yksilöllinen osaaminen pitää päivittää tavoitteiden toteutumisen mahdollistamiseksi.

Omaehtoinen työskentely itsenäisesti tai yhdessä on taito, joka opitaan vähitellen. Taidon saavuttaminen on oppilaita voimauttava kokemus. Uskon että oppilaiden saattaminen oppivan yhteisön tilaan on myös opettajille voimauttavaa.

Tulevaisuusperspektiiviin katsominen aiheuttaa sen, että jotkin asiat muuttuvat vähemmän tärkeiksi ja uusia tärkeitä asioita nousee esiin. Tämä on mielestäni eräs opettajien kipukohtia tässä ajassa. Perinteeseen nojaava kouluinsitituutti ei haluaisi luopua oikein mistään, koska kaikki on arvokasta. Havaitsemme kumminkin, että pelkkä irrallinen tieto ei ole enää merkityksellistä tiedon helpon saatavuuden aikana. Pitää ymmärtää kokonaisuuksia ja osata tunnistaa oleellinen. Itseohjautuvuuden taidot ovat entistä tärkeämpiä.

Niemi näkee suomalaisella opettajalla olevan hyvät mahdollisuudet uusiutua, vaikka entistä ylläpitävä kulttuuri on vahva. Suomalainen opettaja on poikkeuksellisen sitoutunut työhönsä ja haluaa kehittyä ammatissaan. Uskonpa että aika, jolloin kokeilijat joutuivat arvostelun kohteeksi omassa yhteisössään alkaa olla takana.

Lopuksi Niemi korostaa että opettajan ammattietiikka on kriittistä ammattietiikkaa. Olemalla kriittinen nykyiseen, opettaja huolehtii siitä, että jokaisen oikeus tulla kuulluksi toteutuu.
"Opettajan ammatin perimmäinen tarkoitus on sivistyksen ja ihmisyyden kylväminen siten, että voimme elää oikeudenmukaisessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa myös tulevaisuudessa".

On aina virkistävää lukea tarkoin punnittua ja kaukonäköistä tekstiä. Suurin osa viisaista ajatuksista ja havainnoista on edelleen hyvin totta. Luulenpa, että osa on jopa ajankohtaisempaa kuin kaksikymmentä vuotta sitten, siltä ainakin yhteiskunnallinen kehitys nyt näyttää.. Jospa opettajat voisivat vaikka lomallaan pysähtyä ja hengähtää kasvatus- ja opetustyön ison eettisen näkymän äärelle. Maisema on niin upea, että siitä saa varmasti voimia!




Ei kommentteja: