lauantai 25. huhtikuuta 2020

Kouluun vai ei?

Melko paljon mediakohinaa on nyt sen aiheen ympärillä, että avataanko koulut yleisesti ainakin joillekin luokille. On ollut puhetta esimerkiksi 1-3 ja ysiluokkalaisista. Koulussa ehdittäisiin olla reilu pari viikkoa. Tässä keskustelussa on niin monta hämmentäjää, että soppa on sakea. Toiset sanovat, että ei missään tapauksessa kannata avata enää kouluja ja sehän olisi vaarallistakin ja toiset, että lasten tasa-arvon kannalta olisi tärkeää saada ainakin pienimmät kouluun. Kotien tuki on kuitenkin erilaista ja sosiaalinen kehitys tapahtuu vain sosiaalissa kehyksissä. Ja - lasten turvaverkko, sosiaalinen pääoma rakentuu pitkälti koulussa. He, joilla sosiaalinen pääoma on niukka jo ennestään, kärsivät varmaan eniten, jos ystävistä koostuva turvaverkko harvenee tai peräti katoaa.

En ole virologi, enkä enää edes päivittäin koulussa, mutta otanpa muutaman pointin. -On melko varmaa että kesäloman jälkeen olemme edelleen korona-ajassa. Kouluissa voi edelleen levitä tämä tauti. Nyt  olisi ilmeisesti  hyvä jos mahdollisimman moni perusterve saisi tartunnan ja immuniteetin. Siksi kai näitä rajoituksia aletaan purkamaan asteittain.

On ollut kiinnostavaa seurata mediakeskustelua etäopetuksesta. Aluksi menivät kotiopetus ja etäopetus sekaisin, nyt ei niinkään. Opetuksen tekninen toteutus on noussut tärkeäksi arviointikohteeksi ja opetus on muutenkin ennen näkemättämän läpinäkyvää. Hyvä, että on puhuttu myös opetuksen ja koulun sosiaalisesta ulottuvuudesta. Koulun tehtävä on luoda hyvinvointia, saattaa tulevat kansalaiset osaksi sivistys- ja hyvinvointivaltiotamme. Se on tärkein kasvatustehtävä turvallisen yhteiskunnan edellytyksensä. Ja myös hyvän elämän edellytyksenä yksilötasolla. Niin tai näin, yhteiskuntaa ylläpitävää yhteistyöosaamista harjoitellaan kouluissa, enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti, mutta joka tapauksessa. Etänäkin voi jotain yhteisöön liittymisen taitoja harjoitella ja osaava opettaja huomioi varmasti yhteisöllisyyden vaalimisen suunnittelussaan.

Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan, että etenkin pienemmille oppilaille olisi hyvä tavata vielä keväällä luokkayhteisönsä, jotta syksyllä ryhmän uudelleen rakentuminen ei kestä tavallista pitempään. Mutta hyödyt, haitat ja vaarat arvoidaan muualla kuin minun päässäni.

Opettajille voi olla tärkeä havainto (jälleen) että koulut, koulutus on yhteiskunnan keskeinen toiminto ja siksi tärkeää. Opettaja tekee tärkeää työtä, aina yhteisönsä eturintamassa.


Ei kommentteja: