Tämä aihe on sitten aina melkein käsittämättömän polttava. Koko kysymys on mielestäni vähän vääräkin, noin kielellisesti. Kun jotain poimitaan muistista sellaisenaan, niin asia muistetaan, ei sitä niinkään ole opittu, oppimisen syvemmässä merkityksessä.
Ehkäpä näiden käsitteiden päällekkäisyys aiheuttaa niin suuria tunteita, kun keskustellaan ulkoa oppimisesta. Juuri eilen luin piitkää väittelya asiasta somessa. Minun oli kertotauluja aikoinaan vaikea oppia, koska en niistä tykännyt.
Aina kun keskustellaan olisi hyvä, jos puhutaan samoista asioista. Tämä ikuinen kertotauluväittely perustuu mielestäni siihen, että käsite oppimisesta on väljä. Oppiminen on käsittääkseni syvällinen ja yksilöllinen oivallus, prosessi jossa ymmärtää uutta ja liittää sen entiseen ymmärtämiseen. Kertotaulut voi opetella mekaanisesti, siten että muistaa lukujonot. Parempi tietenkin on, jos opettelu perustuu järjestelmän ymmärtämiseen, siten että ymmärrys matemaattiseen kieleen lisääntyy.
Elämme nyt maailmassa, jossa opettaja tai koulu ei saa arvostusta siitä, että siirtää tietojaan eteenpäin. Ne tiedot vanhenevat suurelta osin ja vähänkin taitavampi oppilas löytää kaiken tiedon netistä. Mutta sitä miten tietoa etsitään, arvioidaan ja liitetään omaksi osaamiseksi, onkin vaikeampi juttu. Sitä varten on opettajia, että opitaan oppimaan. Siinä taustassa keskustelu kertotauluista tulee ymmärrettäväksi. Eikö voitaisi sopia, että kertotaulut on kyllä hyvä osata, mutta on monta tapaa oppia. Nimittäin ajattelun kehittymisen kannalta hyviä ja parempia.
Tämä tiedon tulva-aika johtaa siihen, että suurin osa tarvitsemastamme informaatiosta on muulla kuin päässämme, puhutaan siitä miten ulkoistamme muistiamme. Siihen tarkoitukseen meillä on sähköiset välineet, jotka palvelevatkin tiedon haussa hienosti. Kun jokaisella on kännykkä, niin voihan sen kertotaulunkin sieltä katsoa, tosin sen nopeammin ottaa käyttöön kun osaa ulkoa.
Kertotauluun liittyy jakolaskut, jotka myös olivat vaikeita minulle. Ymmärrän nyt, että se johtui siitä, etten nähnyt näiden laskujen rakennetta, logiikkaa. Ihana matikanopettajani oppikoulussa oli Maija P. (sittemminT.), myös luokanvalvoja. Olin huono matikassa, niin luulin ja sain huonoja numeroita. Muistan kuitenkin hyvin, kun sain matikankokeesta plussaa, kun olin yrittänyt kehittää oman tavan laskea jakolaskuja. Maija oikein esitteli sitä luokalle ja kehui, että on hienoa kun yrittää luovaa ratkaisua, tosin vastaus ei ollut oikea. Mutta oli opettajalta aivan loistavaa palautetta. Oli tärkeää olla utelias ja luovuuskin oli sallittu matikassa, vaikka lopputulos ei ollut oikea, niin prosessi oli hyvä. Positiivinen palaute oli juuri minulle tarpeenkin. En pitänyt enää itseäni täysin tyhmänä, eivätkä muutkaan luokassa.
Ehkä vähän samaa ajattelua tarvitaan tuohon kertolaskun keskusteluun, jotta se ei jumiudu kahteen leiriin. Tärkeämpää olisi olla kiinnostunut siitä, mikä yhdistää, kuin siitä mikä erottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti