Olin katsomassa lapsenlapseni pesäpallo-ottelua. Tyttöjen peliä oli mukava katsella, kun joukkeesta huokui hyvä yhteishenki ja toisten kannustaminen. Lapsenlapseni on joukkueen kapteeni, muiden valitsemana. Ajattelin taas, miten vastuu auttaa usein ihmisen parhaat puolet vahvistumaan. Kapteenin tehtävä on kannustaa tiukoissakin paikoissa ja antaa positiivistä yhteishenkeä joukkueeseen. Sen lapsenlapseni tekikin todella hienosti. On hyvin kasvattavaa, kun pitää keskittyä siihen, miltä muista tuntuu ja ehkäpä tavallista enemmän ajatella sitä, miten oma toiminta vaikuttaa muihin.
Kasvava ihminen tarvitsee vastuuta. Meillä on nykyään hyvinkin salliva kasvatusote käytössä ja kulttuurimme suosii sitä, että lapsi on itsenäinen. Samalla jo hyvin pienen lapsen odotetaan tekevän itseään koskevia valintoja. Kaupassa saattaa nähdä vanhempia kysymässä nelivuotiaalta lapselta mitä hän haluaa syödä. Sen ikäisellä ei kuitenkaan ole edellytyksiä valita, mitä hänen kannattaa syödä.
Kouluun tämä liittyy monella tapaa. Julkisuudessa näkyy väitteitä, että lapset ovat levottomia eivätkä osaa enää keskittyä. Millaisia lapset olivat ennen, ei oikeastaan voida tutkimuksellisesti tietää. Koulun arjessa kuitenkin näkyy, että toisinaan opettajilla on vaikeuksia ryhmien hallinnan kanssa tai ainakin haastavien yksilöiden ohjauksessa. Tähän on tietenkin muitakin syitä kuin älypuhelimet.
Koulujen kasvatustehtävä tuntuu painuneen taka-alalle. Se tuottaa ongelmia. Opettajat eivät ehkä koe, että kasvatusosaamista pitää kehittää. Toisaalta oppilaat ovat niin tietointensiivisen ympäristön keskellä koko ajan, että koulun tapa tarjota tietoa tuntuu jälkijättöiseltä ja vähemmän merkitykselliseltä. Väitän että lapset tarvitsevat eniten apua siinä, miten toimitaan muiden kanssa. Monilla on puutteelliset yhteistoimintataidot.
Meillä on paljon vapauksia jo lapsesta lähtien, mutta onko vastuuta samassa suhteessa? Mielestäni tämä on kasvatuskentän suuri haaste nyt. Moni asia sujuisi koulussakin ilman säröjä jos lapset osaisivat itsereflektion: miten oma toimintani vaikuttaa muihin, miten saavutan itselleni asetetut tavoitteet, mitä seurauksia on valinnoillani? Jos näihin kysymyksiin osaa vastata sujuvasti, on polku kasvulle luultavimmin lavea. Koulussakin voidaan jakaa vastuutehtäviä. Se on kasvattajan parhaita työkaluja. On aina ihan mahtavaa nähdä miten useimmat syttyvät loistamaan kun saavat sopivasti vastuuta. Lopulta jokainen meistä janoaa tunnetta, että on tarpeellinen ja osaava osa yhteisöään. Jos tämä tunne ei täyty, löytyy muita kanavia, jotka helposti johtavat ongelmiin. Jaetaan vastuuta ja annetaan kehuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti