tiistai 18. maaliskuuta 2025

Opiskelu muuttuu

 Olen kiinnostunut tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä heikoista signaaleista, opettaja kun olen. Opetus ja kasvatus antavat eväät tulevaisuuteen, joten opettajan on hyvä ainakin arvailla millainen tulevaisuus voisi olla.

Edelliseen kirjoitukseen liittyen. Opiskelun muuttumisesta puhutaan paljon. Kun ei aina tiedetä mitä pitää osata edes kymmenen vuoden päästä, ollaan ihan eri tilanteessa kuin vaikka 50 vuotta sitten. Aika harva voi nyt ajatella että opiskelujen jälkeen osaa ja tietää tarpeeksi koko työuran ajaksi. Siitä ei seuraa, että ei kannata opiskella, mutta kyllä vähän miten opiskella. Tämä pitäisi voida opettaa ymmärtämään jo perusopetuksen aikana.


YLE:n uutisissa oli juttu asiasta. (linkki) Haastateltava professori Päivi Tynjälä tiivisti: "Korkeakoulutus antaa pohjan, mutta joillakin aloilla työelämään voi päästä muita reittejä, kuten erilaisten projektien, harjoittelun tai verkostojen kautta. Esimerkiksi IT-alalla työnantajat saattavat arvostaa käytännön osaamista jopa enemmän kuin tutkintoa. - Erityisesti tekoälyn kehitys haastaa perinteiset asiantuntija-ammatit ja muuttaa sitä, millaisia taitoja tlevaisuuden työelämässä tarvitaan."  Tynjälä muistuttaa myös että korkeakoulutetujen työllisyys on yleensä paremmalla tolalla kuin muilla.

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin sitä, että peruskoululaisten asenteet koulua kohtaan ovat pudotuksessa, huonompaan suuntaan. Osittain se johtunee tulevaisuuden epävarmuudesta, mutta myös siitä, että tietoa ja osaamista voi hankkia lähes mistä vain. Reitit työelämään ovat monipuolisia. Ja nyt vielä tekoäly mullistaa oppimisen mahdollisuudet ja tarpeetkin perusteellisesti. Koulussa pitää reagoida tähän ja antaa suuntaa tulevaisuudelle. Oppiminen on yhä enemmän oppimaan oppimista.

 Tulevaisuudessa pärjäävät uteliaat, sillä jatkuva oppiminen on jo nyt tärkeää. On paljon tietoa joka vanhenee nopeasti, mutta myös tietoa, joka muodostaa sivistyksemme perustan. Nämä on tarpeen osata erottaa ainakin vähän toisistaan.

Ja kun tekoäly on mainittu: Yliopistolehti 7/24 sisälsi artikkelin "Tekoäly muuttaa yhteiskunnan, aivot ja ihmisyyden" (linkki) Lainaan tutkijatohtori Pii Telakiveä: "Aivot muuttuvat sen mukaan, miten niitä käytetään. Muisti ja laskutaitokaan eivät ole apuvälineiden myötä hapertuneet, vaan muuttaneet muotoaan.- Platonin mukaan Sokrates valitti, että kirjoitustaito tuhoaa muistin. Näin ei käynyt, vaan kirjoitustaito tukee ajattelua ja muistia. Samoin tekoälysovelluksia voi käyttää ajattelun apuna. -Sokrateen huolistakin tiedämme vain siksi että Platon kirjoitti ne muistiin."

Vähän samaa on ilmassa nytkin opettajien ja älylaitteiden välisessä suhteessa. Emme varmaankaan osaa vielä hyödyntää uusia ja nopeasti muuttuvia älylaitteita parhaalla tavalla oppimiseen. Sitä oppilaamme kuitenkin odottavat. He haluavat oppia tutussa oppimisympäristössä. Ei käy kateeksi opettajia, kun traditioon perustuva koululaitos kohtaa oppimisen suurimmat muutokset koskaan. Eikä vielä ole mainittu humanoidirobotteja...
Opettamisen traditio uusiutuu yhdessä toimien. Siksi tarvitaan tulevaisuuteen uteliaasti suuntautuvia kouluyhteisöjä.






Ei kommentteja: