keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Kapina pulpetissa, jälkimietteet

Muuttopuuhien keskellä ei oikein irtoa aikaa ja ajatuksia kirjoittamiseen, ehkä sitten myöhemmin...

Kyllä Lea Lakan tärkeä kirja koulun toisesta todellisuudesta ,Kapina pulpetissa, jotain päässä silti liikutti. Kirja päättyy erinomaisesti "isoon kuvaan" kuten sanotaan. Lakka huomauttaa, että koulu on yhteiskunnallisesti merkittävä laitos, koska se kasvattaa tulevia kansalaisia. Hän muistuttaa myös että mitä tapahtuu Suomessa, tapahtuu myös globaalisti. Eturivin ahkerat ja liberaalit tytöt erottuvat usein muuallakin (länsimaissa?)  takarivin opiskelua välttävistä konservatiivisistä pojista. Aika iso osa Pisa tulosten heikkenemisestä johtuu juuri tästä polarisaatiosta. Meillä oli suurin osa tavallisia koululaisia vahvuutena, nyt on havaittavissa valumista koulumenstyksen ääripäihin.

Tämä kehitys on jatkunut jo pitkään ja jatkuu edelleen ellei jotain tehdä. Ei ole kansakunnan etu jos tämä kahtiajako syvenee. Meillähän jako näkyy  jo hyvin esimerkiksi vaalikäyttäytymisessä. Onneksi Lakka kirjoittaa lopuksi, että monilla koulua vieroksuvilla on kuitenkin mennyt peruskoulun jälkeen ihan hyvin. Kun motivaatiota on ollut, on saatu ammattitutkinto ja työpaikka. Tämän havainnon hän teki kun tapasi tutkimusluokkien oppilaita muutama vuotta myöhemmin. Pojilla vaan kestää kypsyä... Ennen tämä tasoittui luokallejättämisellä.

On vaikea nähdä että asiaan saadaan korjausta jos ei suostuta näkemään eroja poikien ja tyttöjen välillä. Eroja kuitenkin tilastoissa on. 

Kirja on opettajille hyvää luettavaa. Se havahduttaa näkemään että koulussa ei vain opeteta ainesisältöjä. Koulussa muovataan lähitulevaisuuden yhteiskuntaa. Sitä vasten työ saa tärkeimmän merkityksensä. Tästä on hyvä yhdessä koulussa keskustella.