Nyt ollaan jännän äärellä. Aikuisopiskelija Oulun yliopistosta otti yhteyttä. Hän on tekemässä tutkielmaa ystävyyssuhteiden merkityksestä koulun aloitusvaiheessa. Kimmokkeena on ollut pitkälti omat kokemukset siitä, miten hänen lapsensa ovat aloittaneet koulun. Joko esakariystävyydet on otettu huomioon/pidetty tärkeinä tai sitten ei. Koulunaloituskokemukset ovat olleet kovin erilaisia. Miksi on näin? Yhä suuremmissa kouluissa, jotka aiheuttavat sosiaalisesti hyvin haastavan ympäristön lapsille, on kysymyksen käsittely tärkeää.
Olen pitkään ihmetellyt, miksi ystävyyssuhde on koulun aikuisille toisinaan häiritsevä tekijä, ainakin jos se on tiivis ja pitkäaikainen. Uusiin ihmisiinhän on kuitenkin aina helpompi tutustua, kun itsellä on sosiaalisesti turvallinen tilanne. Hyvä ystävä on sosiaalista pääomaa, joka antaa tukea verkoston rakentamiseen. Kouluihin on joskus pesiytynyt ajatus, että on olemassa "liian" tiivistä ystävyyttä, joka ei ole suotavaa. On myös lapsia ja nuoria, jotka eivät ole kovin ulospäinsuuntautuneita ja häiriintyvät uusista kontakteista. Heidän temperamenttiaan ei voi muuttaa, vaan sitä tulee ymmärtää. Kaikilla ei ole samat tarpeet.
Koulu on kodin jälkeen lapsen tärkein kasvuympäristö. Hyvä ystävä on kasvunkumppani. Ystävyyden edellytys on pysyvyys. Ihmisellä ei voi olla kovin montaa parasta ystävää. Parhaassa tapauksessa ystävyys on elinikäistä. Siksi koulussa pitää tukea myös näitä avainsuhteita. Olemattomat välitunnit eivät riitä ystävyyden ylläpitoon.
Luokkien muodostamisessa vallitsee ilmeisesti kaksi käytäntöä, kuten oululainen opiskelijakin jo oli huomannut. Toisten mielestä pitää huomioida ystävyyssuhteet ja toisten mielestä tekee hyvää, kun sekoitetaan pakka ja aloitetaan tyhjästä. Oppilashuoltoryhmätkin jakautuvat tässä kysymyksessä. Miksi niin ajatellaan? Lapsi tuo sosiaalisen pääomansa kouluun ja ystävät ovat tärkeä osa sitä. Koulun tehtävä on kerryttää sosiaalista päomaa, eikä köyhdyttää sitä. Eikö ole parempi, että on vaikka yksikin hyvä ystävä johon on luottamussuhde, kuin että on kaksikymmentä hiukan tuttua? Tutustuminen ja yhteistoimintataitojen kartuttaminen lähtee perusteista, turvallisuudesta.
Koulussa on kyllä paljon tukitoimia niille, jotka jäävät yksin tai kiusatuksi tai joilla on vääränlaisia kavereita. Eikö olisi tuettava myös hyvää ja turvallista kaveruutta, ja toimittava ennaltaehkäisevästi?
Joskus näyttää, että etenkin nivelvaiheissa halutaan erottaa ystävyyssuhteita tai hajottaa pitkään yhdessä toimivat ryhmät. On syntynyt myytti tiiviin ystävyyden sosiaalisesta haitasta. Sille ei taida olla tutkimuksellista perustetta, vaan se kertoo lapsilähtöisyyden puutteesta ja pahimmssa tapauksessa hiljaisuuden pedagogian tarpeiden täyttämistä. Oppilaat saadaan ainakin aluksi hiljaiseksi kun ei tunneta toisia.
Mutta toki on myös toisin. On kouluja ja opettajia, joille oppilaiden ystävyys on hyvinvoinnin voimavara. Ajattelen, että ystävyys on voimavara yleensäkin ja se voi hyvin tukea koulunkäyntiä. Pienryhmässäkin voi olla ja kannattaa olla ystävyyttä. Samaan aikaan voidaan oppia hyvin yhdessä ja hoitaa keskinäisiä suhteita. Sehän on ryhmän kaksoistehtävä joka tapauksessa.
Aihe on tärkeä. Se, voiko kouluun tullessa säilyttää läheisen ystävänsä, on lapselle tärkeää ja voi vaikuttaa kouluun suhtautumiseen paljon. Ei voi olla, niin että ryhmien muodostamisen periaate on vain aikuisten mielipidekysymys. Toivottavaa todella on että asiaan saadaan tutkimustietoa, ehkä jossain jo onkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti