maanantai 16. helmikuuta 2009

Yhteisöllisyyden perusteista


Yhteisöllisyyden perusteesit


Viime aikoina on tuntunut tältä:

1. Yhteisöllisyyteen pitää kasvattaa
Sanotaan että ihminen on sosiaalinen eläin. Tällä tarkoitetaan kai että ihminen tarvitsee toisia.
Ihmiset ovat ryhmittyneet aina perheisiin, sukuun, heimoihin. Nämä ryhmät ovat syntyneet omien etujensa valvojiksi, tarpeen tullen muita vastaan. Yhteinen vihollinen lisää yhteen kuuluvuuden tunnetta. Puhutaanhan meilläkin vielä Talvisodan hengestä. Ihminen ei ole luonnostaan yhteisöllinen, ainakaan kaikkien suhteen.
Nyt kun entiset yhteisöllistävät tekijät ovat hekentyneet, tarvitsemme uusia yhteisölistäviä ympäristöjä. Tarvitsemme myös uutta yhteisöllisyyttä globaaliin maailmaan: Ei muita vastaan vaan kaikkien puolesta.
Kasvattajien tehtävä on yhteisöllisyyteen kasvattaminen. Näin sanotaan opetussuunnitelmissa. Siitä että ainakin virallisen kasvatuksen tehtävä on kasvattaa yhteiskunnan jäsenyyteen seuraa että yhteisöllisiä taitoja tulee opettaa. Yhteisöllisiä taitoja oppii parhaiten käytännössä.
Terve yhteisöllisyys on sivistystä.

2. Vallankäyttö on yhteisöllisyyden ansakuoppa.Osallistaminen ja demokratian vahvistaminen ovat myönteisen yhteisöllisyyden elinehto. Yksilö sitoutuu parhaiten yhteisiin tavoitteisiin, kun hän kokee, että voi vaikuttaa. Yhteisöllisyys voi parhaiten pienissä yksiköissä, jotka voivat liityä suurempaan organisaatioon.

Valta ei halua tulla jaetuksi. Se on vallan perusolemus. Keskittämisen selittäminen edistykseksi on aikamme valheita.
Yhteisöt, joissa valta keskitetään voivat huonosti, siltä näyttää. Kun yksilöt voivat aidosti vaikuttaa yhteisönsä arvoasetelmiin ja toimintatapoihin, yhteisö voi tehdä tervehdyttäviä muutoksia.

Terveen yhtyeisöllisyyden esteenä toimii kaikkialla vallankäyttö. Tulisi erottaa vastuunotto ja vallankäyttö varsinkin kasvatusyhteisöissä. Lasten ja nuorten on hyvin vaikea päästä vaikuttamaan omiin asioihinsa juhlapuheita pitemmälle. Päiväkodit, koulut ja muuta lasten ja nuorten toimintaympäristöt ovat aikuisten johtamia, aikuisten ehdoilla toimivia. Tämä näkyy myös harrasteissa (esimerkiksi urheiluharrasteissa).

Esimerkiksi Matti Rautiainen tutki väitöskirjassaan opettajaksi opiskelevien asenteita.
Opiskelijat olivat haluttomia antamaan valtaa oppilaille ja näkivät, että valta kuuluu opettajille. Näin he myös määrittelevät mitä yhteisöllisyys koulussa on. Kasvatusyhteisöön syntyy näin eliitti, joka määrittelee yhteisön tavoitteet ja toimintavat yhteisöllisyyden syntymiseksi. Ei voi onnistua. Monissa yläkouluissa huomaammekin nuorten protestoivan ja viihtyvän koulussa huonosti.
Tarvitaan siis sopimukset, rakenteet ja käytännöt kaikille osapuolille, yhdessä tehden. Aikuisilla on toki vastuuta enemmän ja ammatillinen osaaminen. Mutta yhteisö ei toimi vallankäytön kautta. Mikäli näin toimimme opetamme samalla lapsille ja nuorille että valta-asemaa pääseminen tuo etuja. Kuitenkin tulee kai käsittää niin, että sillä jolla on johtava asema, on enemmän vastuuta.

Ei kommentteja: