tiistai 14. elokuuta 2012

Kovaa tekstiä pehmeistä asioista

Tutkimus ei ohjaa kasvatusta :

Aikaisemmin lupasin palata epäkorrekteihin kirjoihin, joita varasin kesäluettavaksi. Ensimmäisenä olkoon Liisa Keltikangas-Järvisen Pienen lapsen sosiaalisuus.
Kirja on aikamoista tykitystä ja se kannattaa kyllä lukea ja ihmetellä. Keskeisiä (tutkimuksiin perustuvia) viestejä  mielestäni ovat:
  • tieto lapsesta ei välttämättä lisäänny, vaan mukautuu kulloiseenkiin tarkoituksenmukaisuuteen
  • meillä asetetaan kasvatuksen sisällöksi yksilöllisyys, mutta päämääräksi yhteisöllisyys (ristiriita)
  • ensimmäisen ikävuoden aikana aloitettu päivähoito lisää kouluiän agressiivisuutta ja huonontaa sosiaalisia taitoja
  • usko kodin ulkopuolisen hoidon ”sosiaalistavaan” vaikutukseen on niin voimakas, että sitä on hyvin vaikeaa kaataa tieteellisillä tutkimuksilla
  • lapsille asetetaan helposti ikäkauteen sopimattomia kehitystavoitteita; esimerkiksi puolensa pitäminen ja neuvottelutaidot eivät ole kaksivuotiaan kehitystapahtumia
  • alle kolmivuotiaat laitetaan ryhmiin ”sosiaalisuuden” kehittymisen vuoksi, sen sijaan murrosikäiset, jotka tarvitsisivat samanikäisten pysyvää ryhmää identiteettinsä tueksi, laitetaan vaihtuviin ryhmiin (esim. luokaton lukio)
  • yhteisöllisyyttä kaivataan kovasti, mutta kasvatus ohjaa vahvasti yksilölliseen kilpailuun (esim. koulumenestys)
  • alle kolmivuotias ei tarvitse päivähoitoa suuressa ryhmässä, siitä ei voi osoittaa olevan mitään hyötyä. Aikuiset tarvitsevat sitä.
  • Yli 20 lapsen hoitoryhmä muodostaa riskin lapsen kehitykselle. Hoitohenkilökunnan ei tarvitse vakuuttaa että selviytyvät, vaan he voisivat tuoda epäkohtia selkeästi päättäjien tietoon.
Tätä painavaa ja aika hengästyttävää tekstiä lukiessa tulee väistämättä mieleen, että nämä asiat eivät koske tietenkään vain päivähoitoa, vaan myös koulua.
Perustuvatko koulujen tavoitteet ja opetusjärjestelyt tieteellisiin näyttöihin ja uusimpaan tutkimustietoon?  Mielestäni aika harvoin.

Pari esimerkkiä:
  • kielten opetus aloitetaan, kun lapsen kyky oppia helpoiten vierasta kieltä on jo heikentynyt
  • oppituntien pituus ja oppiaineiden/opettajien vaihtuvuus perustuu mihin?
  • Oppilaat on eristetty saman ikäisten ryhmiin
  • opetus on pirstaloitunut tavalla, jolla työelämässä ei työskennellä
  • oppilaita arvioidaan ikäryhmän tavoitteiden suhteen, ei heidän yksilöllisen kehitysvaiheensa tai lahjakkuutensa suhteen
  • opetusmenetelmät perustuvat kai useimmiten opettajien mieltymyksiin, eivät välttämättä ota huomioon ikäkauden valmiuksia tai persoonallisia oppimistyylejä
Onhan meillä hyvä ja toimiva koulu. Mutta aina voi parantaa. Siksi  lainaan jälleen Lea Pulkkisen lausumaa : Koulu on järjestäytynyt aikuisten työpaikaksi.
Koulu tulisi tietenkin järjestää pääsääntöisesti oppilaiden työpaikaksi tukeutuen tieteellisen tutkimuksen antamaan tietoon siitä, miten kasvetaan ihmisiksi ja opitaan yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla.
Sitten olisivatkin kaikki mittarit kympissä!

Mitkä asiat ovat esteenä? Oletko jotain mieltä ja ajatellut asiaa?

3 kommenttia:

Martti kirjoitti...

Hyvä aihe!

Julkinen koulu on kompromissi. Suomalainen julkinen koulu ei ratkaise kaikkia ongelmia. Myös suomalainen julkinen koulu tuottaa itse ongelmia, koska se on julkinen koulu.

Suonalainen julkinen koulu on useilla eri mittareilla maalman paras. Nimetkää jokin paremmin toimiva.

Martti

Rauno kirjoitti...

Jep!
Ei kuitenkaan voida hyväksyä huonoja ratkaisuja siksi että ollaan maailman paras.
En tietoisesti vielä kirjoittanut että julkinen =yhteiskunnan rahoittama koulu saa ohjauksensa poliittisin, taloudellisin ja työvoimapoliittisin perustein. Tutkimuksellinen tieto joko sopeutuu tähän tai sitä ei kuulla. Lapsi ja nuori, oppilas, on tässä prosessissa heikkovoimainen, jonka ääni ei tahdo kuulua. Meillä voisi olla myös maailman iloisin ja innovatiivisin koulu!
Mitä tulee Keltikangas-Järvisen löytöön siitä että varhainen päivähoito on uhka tulevalle kehitykselle (vaikka näyttää hyvältä), se on vakava asia.
Jään odottamaan mitä koulusta löytyy.

enkeliporsas kirjoitti...

Olen monessa asiassa Keltikangas-Järvisen kanssa samaa mieltä. Olen miettinyt itsekin liian varhaisen päivähoidon yhteyttä tulevalle kehitykselle.

Olisi tuettava kaikin voimin, jotta lapset saisivat olla kotona äidin ja isän hoivassa kolmevuotiaaksi asti.