Luin Tiede-lehdestä laajaa artikkelia ihmisen kehityksestä.
Oppimisesta nousi esiin mielestäni kaksi tärkeää periaatetta:
1. Ihminen on aina oppinut ja oppii tarkkailemalla muita ja päättelemällä mikä on kopioinnin (omaksumisen) arvoista. Eli : Kehityksen vallankumouksen kipinä oli sosiaalinen oppiminen.
2. Mutkikkaita ajatuksia välittävä puhekieli on nykyihmisen erityisominaisuus. Se on muuttanut kulttuuriamme ja jopa tapaamme ajatella.
Hmm. Tästä seuraa ajatuksia koulujen toimintakulttuurista ja -ympäristöstä.
Suurelta osin vaalitaan hiljaisuuden ja yksintekemisen pedagogiaa. Työrauhalla ei välttämättä tarkoiteta optimaalista oppimisvirettä tai -ympäristöä.
Ihminen oppii yhdessä tekemällä tekemään. Liikunnassa ja varmaan vaikka käsityössäkin kouluissa sallitaan työn ja oppimisen ääniä.
Ajattelun ja tietämisen harjoittamisessa tarvitaan myös vuorovaikutusta, keskustelua.
Mistä on tullut aikoinaan kouluihin ajatus että parhaiten opitaan, kun jokainen istuu yksin (riveittäin) omassa pulpetissaan, yleensä hiljaa?
Aikoinaan luokat olivat suuria ja tottelemaan oppiminen oli keskeistä sosiaalista taitoa (ja olisihan se osittain nytkin) Opittavat perusasiat olivat niin yksinkertaisia että lukemaan ja laskemaan oppi yksinkertaisesti omaksumalla asian. Nyt pitää oppia arvoimaan, soveltamaan, jakamaan ja kehittämään uutta.
Siinä tarvitaan välttämättä yhteisöllistä pedagogiaa, joka nojaa pitkälti yhteistoiminnalliseen oppimiseen.
Tarvitaan opettamisen päivitystä, joka sujuu parhaiten opettajien yhteistyöllä.
Ja nyt ei kannata väittää, että ei nykyään kouluissa istuteta pulpetissa hiljaa. Aika paljon tehdään niin.
2 kommenttia:
"Mistä on tullut aikoinaan kouluihin ajatus että parhaiten opitaan, kun jokainen istuu yksin (riveittäin) omassa pulpetissaan, yleensä hiljaa?"
- Varmaan siitä, että ennen ryhmät olivat niin suuria.
- Toisaalta vanhojen koulujen luokkahuoneissa oli kaikua, joka moninkertaisti hälyn.
- Tietenkin ennen opetus oli hyvin opettajajohtoista. Ei ollut kiva puhua, jos luokka mölisi.
- Kuri oli ennen toisenlaista.
- Entiset pulpetit ovat painavia ja vaikeita siirellä.
- Jossain vaiheessa oli kyllä paripulpettejakin. Itse istuin paripulpetissa vielä 1960-luvulla.
- Suomessa kait vasta 1970-luku peruskoulu-uudistuksineen vapautti luokat ja opettamisen jossain määrin.
- Nykypulpetteja on helppo siirrellä muodosta toiseen tilanteen mukaan.
Moi Rauno!
Mielenkiintoinen teema.
Itseasiassa hiljaisuuden pedagogiikka on varsin uusi asia kasvatusopin historiassa. Sitä ideoivat mm. sellaiset pedagogiikan gurut kuin Maria Montessori ja Peter Petersen 1900-luvun alussa. Ensimmäiset aihiot liinee Gaudigilla ja de la Sallellla 1600-luvulla.
Myös omatoiminen, itsenäinen työ on hyvin tuore menetelmä. Guruja ovat olleet mm. em. Montessori, Parkhurst ja mm. Johannes käis.
Petersenin pedagogiikassa tehtiin ryhmässä töitä mutta hiljaa.
Oikeassa olet mm, siinä, että oppilaita kannattaa panna puhumaan keskenään, ja näin oppimaan toisiltaan. Tämänkin idean juuret yltävät ainakin Elsa Köhleriin 1900-luvun alkuun.
Idea siitä, että oppilaat opettavat toisiaan on sekin useita satoja vuosi vanha; metodia käytetiin ennen muuta asumakouluissa.
Lähetä kommentti