maanantai 19. elokuuta 2013

Hyvä opettaja

Olen keskustellut koulusta koulumaailmaan muista töistä ensi kertaa  astuneen kollegan kanssa. Ulkopuolelta tulleella on usein hyviä havaintoja. Hedelmällisin työssäoppimisen aika on lähikuukausien aikana edessä. On varsin hyödyllistä kyseenalaistaa ja ihmetellä koulun toimintakulttuuria ,virallista tai epävirallista, "ulkopuolisen" silmin. Kun rutiinit ovat sitten kehittyneet, (hyvät tai huonot) ei useinkaan ole enää tilaa luoville ajatuksille tai arvioinnille, vaan opetuksesta tulee suorittamista. Hyvä opettaja arvoi omaa ja yhteisönsä toimintaa jatkuvasti.

Entä millainen on hyvä opettaja? Opettajien koulutukseen ei sisälly tarpeeksi ryhmän kohtaamisen ja johtamisen ammattitaidon rakentamista, saati oman opettajapersoonan kehittämisstrategioita. Sitä olen näillä sivuilla ennenkin ihmetellyt. Onkohan niiden asioiden opettaminen vaan liian vaikeaa?
Se on kumminkin  opettajan työssä kriittisen osaamisen aluetta, ajankäytön hallinnan lisäksi. (jota ei muuten myöskään opeteta...) Aika paljon on siis opittava itse. No, suomalainen opettaja on selviytyjä, useinmiten.

Vaikka tässä blogissa pyrin käsittelemään kasvatuksen ja opetuksen yhteisöllisiä piirteitä, niin keskityn tässä hyvän opettajan kolmeen henkilökohtaiseen arvoon ja toimintatapaan:

1. Aikuisen auktoriteetti
Ryhmä, ja varsinkin jäsentymätön ryhmä, jollainen koululuokka usein on, tarvitsee johtajan, jotta se on kaikille turvallinen ja etenee tavoitteiden suuntaan. On ihan hyvä ilmoittaa pari asiaa, joista opettaja, johtaja määrää. Esimerkiksi että ulkovaatteita ei pidetä tunnilla päällä, tunnit loppuvat kun opettaja sanoo jne. Ihan hyvin voi ilmoittaa että nämä asiat ovat minulle tärkeitä ja voin niistä määrätä. Sitten pitää olla tahtoa toteuttaa nämä asiat kaikissa olosuhteissa. Ryhmälle on hyvinkin rauhoittavaa, jos se luokan haastaja kohtaa voittajansa.

2. Tasavertainen toimintatapa
Vastapainona on muistettava että yhteisöllisyyttä ei synny, elleivät yhteisön jäsenet koe, että heitä kuullaan ja he voivat vaikuttaa omaan ja ryhmänsä tavoitteisiin ja toimintaan. Siksipä ryhmän hallinnassa on tärkeää tasavertaisen toimijuuden periaate. Vastuut on jaettu roolien mukaan, mutta kaikkien mielipide on tärkeä, ihan oikeasti. On hyvä ilmoittaa mistä asioista luokka/ryhmä voi päättää ja tiukassakin tilanteissa on tarpeen olla neuvotteluvaraa ja hyvä neuvotteluyhteys. Luokalla voi olla myös edustajansa, ikäänkuin johtoryhmä, jossa neuvotellaan asioista. Oppilaat voivat päättää vaikka koepäivän annetuista vaihtoehdoista ja monista käytännön asioista. Osallistuttaminen sitouttaa.

3. Luottamus ja kiintymyssuhde
Tämä on tärkeää. Opettajan tulee ilmaista sitä, että oppilaat ovat hänelle ihan henkilökohtaisesti tärkeitä. Että työ on ihanaa heidän kanssaan. Huumorista ei ole ainakaan haittaa. Vaikka ei aina siltä ihan täysillä tuntuisikaan, niin tämä viesti on merkityksellinen. Luottamus rakentuu hyvälle ja turvalliselle vuorovaikutukselle. Opettaja on aikuinen kouluryhmässä ja hän on paljolti vastuussa myönteisen ilmapiirin luomisessa ryhmässään. Oppilas joka kokee, että opettaja pitää hänestä, oppii paremmin. Kiintymyssuhdeteoria on toimiva ja tärkeä työkalu opettajan/kasvattajan tietoisen toiminnan viittana.

Näillä kolmella työkalulla pärjää minusta jo pitkälti. Miten sitten koko koulun toimintakulttuuriin ujutetaan tämmöinen pedagoginen lähestymistapa, onkin paljon monimutkaisempaa, mutta ei mahdotonta. Seuraavassa päivityksessä sitten aiheeseen liittyvä Kuri ja Järjestys.

5 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Fiksua ajattelua. Yhtä teemaasi jäin pohtimaan. Mikä on oman pedagogiikan löytämisen ja rutinoitumisen ero? On olemassa - niin väitän- myös positiivisia rutiineita.

Otan vertauksen teatterista. Osa ajattelee, että Jussi Jurkka vain toisti itseään. MInusta hän löysi näyttelijäpersoonansa.

Suomen kasvatustieteen Grand Old Man Matti Koskenniemi sanoi, että parasta, mitä opettaja voi, on löytää oma tapansa opettaa. Oma tapansa olla Rauno, Martti ja Jussi.

Rauno kirjoitti...

Kiitos Martti fiksusta täydennyksestä. On varmasti hyviä rutiineja, joita kokemus voi tuottaa. Ovatko ne silloin mieluiten hyväksi koettuja käytäntöjä? Miksiköhän sanalla rutiini on hieman negatiivinen kaiku?

Rauno kirjoitti...

Toisaalta, kun vielä mietin... Jos löydän hyvän tavan olla Rauno-opettaja, niin prosessi varmaan jatkuu edelleen. Eihän ihminen ole koskaan valmis :)

Martti Hellström kirjoitti...

Joillakin saksalaistutkijoilla oli käsite reflektoitu rutiini. Käytännöt myös vanhenevat. Nuori Jussi Jurkka näyttelu vanhempana vanhempaa....

Rauno kirjoitti...

Riina lähetti seuraavia ajatuksia:

Kuinka suuri osa "järjestyksestä" on sitä varten, että opettajalla olisi hyvä olla (hallitsee jotakin)? Onko järjestys opettajan oman mielen hallintakeino (elämää ei voi hallita, hallitsen edes lapsiryhmän liikettä ja tehtäviä työssäni)?

Vähän samaan tapaan kuin syömishäiriöiset ruokailujaan tai siivousneurootikot pölypalloja kotinsa nurkissa?


Oppilaat ja opiskelijat tarvitsevat turvallisen ympäristön, jossa oppia opimisen taitoja mutta myös itsestään: hyväksynkö itseni? Tuleeko valtaosa pahoinvoinnista siitä, että on epäselvää kuka minä olen ja millainen minun pitäisi olla? Kuluuko psyykkistä (ja fyysistä) energiaa hukkaan, kun kamppaillaan sellaisten ajatusten kuten: "minun pitäisi yltää 3cm korkeammalle korkeushypyssä, jotta olisin luokkani paras, minun pitäisi olla s. 76 matikan kirjassa jota olisin nopein laskija meidän luokassa jne.?