Opettajien koulutuksesta

Kuukauden kesätauko on hyvä lopettaa lainaamalla arvostamani Olli Luukkaisen ( OAJ:n puheenjohtajan) ajatuksia opettajien koulutuksesta koulujen alun jo häämöttäessä. Koulu-uutisia on varmaan tulossa lisää, ajankohdasta johtuen.


Tässä Yle uutisten juttu kokonaisuudessaan.


Opettajien taidot arjessa eivät ole riittäviä


– Kun katsotaan esimerkiksi rahoitusvirtoja, näyttää valitettavasti - hieman kärjistäen - siltä, että opettajankoulutus on suuntautumassa kohti kirjekursseja. Opiskellaan kirjoista ja tehdään seminaaritöitä, eikä panosteta riittävästi oppilasryhmänhallintaan arkitilanteessa, Luukkainen sanoo.
...
– Selvitysten mukaan juuri valmistuneet nuoret kokevat opettajantyön huomattavasti raskaampana kuin vuosia sitten valmistuneet tai aloittajat joitakin vuosia sitten.
...
– Yliopistojärjestelmä on sellainen, että jokainen saa tehdä, mitä haluaa. Siinä on paljon hyvää, mutta esimerkiksi opettajankoulutuksen osalta näen, että opetus- ja kulttuuriministeriön pitäisi ohjata niin, että kaikki opettajankoulutusta toteuttavat organisaatiot määrätään saman pöydän ääreen ja tehdään ohjelma.


Tuossa ensimmäisessä kappaleessa Luukkainen viittaa opettajien koulutuksen sisältöön. Siitä lähtien kun opettajien koulutus siirtyi yliopistoon, on käyty debattia siitä, mikä on opettajan työn teoriaosaamisen ja käytännön osaamisen suhde, koulutuksessa ja arjessa. Sinänsä hankala juttu ratkoa täysin tyydyttävästi. Itse ajattelen, että opettajan työ on käytännön osaamista, jossa ryhmän hallinta on aivan keskeistä. Tämän osaamisen kehittämisessä auttaa teoriapohja paljon. Ehkä koulutuksessa on päässyt unohtumaan että teorian tulee palvella opettajan työn käytäntöä? Voi olla, että yliopistoilta ei välttämättä löydy käytännön osaamisen rautaisia ammattilaisia, he ovat kouluissa työssä. Nuoret opettajat joutuvat oppimaan kantapään kautta opetus- ja kasvatustilanteiden hallintaa. Voi käydä niinkin että yksin toimiessa oppii väärin. Erilaisten yksilöiden ja ryhmän dynamiikan kohtaamisen eväitä tulisi varmaan antaa enemmän. Nuorille opettajille olisi tärkeää laittaa kokenut, hyvä opettaja työpariksi. Siitä kaikki hyötyvät.


Yliopistojärjestelmän itsenäisyyteen viitatessaan Luukkainen jättää ajatuksen hieman puolitiehen, asemastaan johtuen varmaankin. Ajatusta voisi jatkaa vaihtamalla vain yhden sanan: Koulujärjestelmä on sellainen, että jokainen saa tehdä, mitä haluaa. -Olen aika monta kertaa todennut että tämä itsenäisyys on saavutettu, hieno etu, josta voi  tulla rasite koulun kehittämiselle. Todetaan se nyt taas.
Suuri pedagoginen  vapaus on johtanut myös siihen, että opettajayhteisöä on vaikea johtaa. Yhteisistä linjoista on toisinaan hankala sopia, jos jokainen opettaja arvio kohdallaan, mikä sopii ja mikä ei. Opettaminen ja erityisesti kasvattaminen ovat tulleet monimutkaisiksi ja haastaviksi, hyvää, yhteistä osaamista vaativiksi toiminnoiksi.


Opettajat tarvitsevat  koulutukseensa enemmän käytännön osaamista, siltä näyttää. Kyseessä on arvoristiriita, mikäli yliopistolla katsotaan, että teoria on arvokkaampaa  kuin käytäntö. Voi olla että kyseessä on myös taloudellinen ristiriita. Teoriaa lienee halvempi opettaa.


Mikäli koulutus ei uudistu ajan haasteisiin vastaavaksi, voivat kouluyhteisöt tehdä omilla päätöksillään paljonkin. Vahva, yhteisöllinen vertaisverkko ja toiminnan jatkuva arviointi korjausliikkeineen voi polkaista kouluyhteisön oppivan organisaation tielle.