Viikko sitten käynnistyi keskustelu lapsen sairauden hoidosta koulussa. Huolestunut äiti kirjoitti että hänen lapsensa ei saisi hoitoa hätätapauksissa. Kirjoitus tässä. Mikäli asia todella on ollut niin että hätäensiapua ei ole luvattu, täytyy työnantajan ohjeistaa paremmin.
Helsingin Sanomat selvitti kirjoituksen pohjalta asiaa lähikunnissa. Käytännöt tai ainakin lausunnot vaihtelivat. Hesarin jutussa oli ongelma että siinä ei osattu riittävästi erottaa päivittäistä hoitoa ja hätäensiapua. Nehän ovatkin eri asia.
OAJ oli hereillä. Sieltä tuli hyvä ja asiaa selventävä lausunto, joka vielä näkyi mediassa.
"On kaksi eri asiaa, on lääkehoito ja hätäensiapu. Ei hätäensiavun suhteen pitäisi kellään olla tässä maassa epäselvyyttä: jokainen auttaa oman osaamisensa mukaan", Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen kommentoi.
Olikohan niin että koko juttu oli turha sikäli, että se perustui väärinkäsityksiin? Tärkeä aihe tuli kuitenkin hyvin esille. Jostain syystä juuri diabetes-lapset saavatkin kokemukseni mukaan runsaasti huomiota koulussa, vaikka muitakin lääkkeitä tarvitsevia käy koulua. On varmaan niin että vanhemmat haluavat aukottoman järjestelmän kouluun, jotta voivat rauhallisin mielin jättää lapsensa kouluun. Tämä on hyvin ymmärrettävää.
Kyseessä on tehtävä jossa vastuu on suuri. Kouluilla on hyvin erilaiset lähtökohdat järjestää asia. Pienessä kahden, kolmen opettajan koulussa ei voida lähteä siitä että joku muu kuin opettaja hoitaa asiaa. Suurista kouluista löytyy jo terveydenhoitaja, joka hänkin voi olla aika työllistetty.
OAJ teki hyvin kun ei ensimmäiseksi lähtenyt ottamaan esiin palkkausta, tehtäviä ja vastuuta. Niistä on tietenkin sovittava, mutta tilanteisiin joustaen.
Opettaminen ja kasvattaminen on auttamista. Opettajat ovat vieläkin paljolti kutsumustyössään ja haluavat auttaa kaikin tavoin oppilaitaan, se on varmaa. Jokainen opettaja on varmasti tehnyt kaikenlaista muutakin työtä, kuin vain opetukseen liittyvää, toiset enemmän toiset vähemmän. Ammattiin kuuluu vapaus myös määritellä jonkin verran itse työtehtäviä. Minusta se on ollut kivaa.
Lapsen sairauden ollessa kyseessä on tärkeintä että koulussa on paikallisesti selvästi sovittu, miten esimerkiksi diabetes-lapsen turvallinen koulun käynti turvataan ja kenen vastuulla asia päivittäin on. Ei varmaan löydy yhtä selvää ohjetta, joka sopii joka kouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti