tiistai 16. elokuuta 2016

Koulussa(kin) on töitä jotka eivät kuulu kenellekään

Kävin viime sunnuntai-iltana vanhalla koulullani, töitä harrastamassa. Siellä oli rehtori kantamassa pulpetteja ja ruuvaamassa hyllyjä. Pari muutakin työntekijää oli raivaamassa remontin jälkiä. Aika kaoottiselta vaikutti ja töitä olisi ollut vaikka kuinka monille.

Varsinkin poikkeusoloissa, kuten remontin jälkeen, kouluun ilmestyy töitä, jotka eivät kuulu kenellekään. Johtunee siitäkin, että aina ei edes voi tietää mitä töitä muutokset tuovat tullessaan. Remonttimiehet remontoivat, ja joku ehkä raivaa tilaa, mutta kuka siirtää kalusteet paikalleen ja korjaa tekniikan entiselleen? Ja jos se joku tekee jotain, niin opettajat ovat vihaisia kun kaikki on väärin laitettu...

Paljon muutakin ei-kenenkään töitä on ihan koulun arjessa; opetusvälineiden järjestyksessä pitäminen ja ylipäätään kaikkien varastojen ylläpito, tietokoneista huolehtiminen (etenkin läppäreiden lataus on vaikea juttu) jne. Entäpä kenelle kuuluu pienen Petterin huoli, kun hän jäi bussista?

Tässä kohdin on puhuttava yhteisöllisyydestä. Talkoohenki on monien mielestä hiukan katoamassa ja se ei ehkä työelämään sen perinteisessä merkityksessä kuulukaan. Mutta kun autan työkaveria, niin hänkin ehkä auttaa minua.
Opettajien kohdalla on hankalaa tämä eikenenkään-työ työaikamme epämääräisyyden takia. Jos joku laskee työaikansa käytön siihen, että pitää päästä kotiin oppituntien jälkeen, niin ei voi osallistua vaikkapa varastojen kunnossapitoon. Usein kouluissa on nimetty vastuuhenkilöitä näihin epämääräisiin töihin, mutta useinkaan vastuunotto ei jakaudu tasaisesti kaikille.

 Ymmärrän hyvin, että OAJ:ssa ollaan huolissaan jos talkoohengestä aletaan puhua esim. säästösyistä ja resurssien alentamisen kompensoijana. Työnantaja ei voi määritellä talkoohengen ilmenemistä yksinkertaisesti siksi, että silloin ei ole kyse talkoohengestä. Työpaikan talkoohenki on vapaaehtoista ja se kohdennetaan asioihin, joita itse pitää tärkeänä, tai joista on yhdessä sovittu.

Olen töissä yrittänyt huomata ja tehdä eikenekään-töitä. Liikuntatunnin jälkeen olen yrittänyt muistaa laittaa kuntoon luistinvaraston, jotta seuraavalla olisi kivempi tulla. Jos tietokone ei ole toiminut, olen yrittänyt korjata tai ainakin laittanut koneeseen lapun ja tehnyt vikailmoituksen. Tietenkään ihan aina ei jaksa/muista, mutta yrittää pitää.  Mutta onhan se palkitsevaa, jos työkaveri ilahtuu. Jos opettajat ajattelevat työtovereitaan ja osoittavat sen käytännön teoilla, on kyse yhteisöllisyyden vahvistamisesta. Se on  positiivista talkoohenkeä.  Muiden auttaminen on osa yhteisötaitoja, joita opettaja  voi oppilailleen mallintaa omalla esimerkillään.

Kun nyt olen kiertänyt paljon kouluja, niin minusta yhteisöllisyyden tilan näkee pikaisesti opettajanhuoneen (ja muidenkin  tilojen) viihtyisyydestä  ja vaikkapa hyvästä pullatarjonnasta. Yhteisöllisessä koulussa näkyy välittäminen.

Opettajilla ei ole vielä kokonaistyöaikaa, harmi kyllä. Siitä johtuen tämä ei kenenkään-työt ilmiö lienee kaikille koulussa työskenteleville tuttu juttu. Olen töissä itse ajatellut niin, että jos vaikka
korjaan oppilaan polkupyörän ketjut, jotta hän pääsee kotiin, niin se kuuluu kokonaistyöaikaani, vaikka ei ihan olekaan sitä mistä minulle maksetaan. Kaikille tulee kumminkin hyvä mieli.

Lukuvuoden alussa voisi olla hyvä juttu nostaa puheenaiheeksi myös nämä työt. Onko niistä sovittu tasapuolisesti? Mitä pieni tekoja ollaan valmiit tekemään yhteiseksi hyväksi?




2 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Näitä ei kenenkään töitä todella on. Eikä paikalla ole aina äitiä, joka korjaa jäljet.

Jäin oikein pohtimaan tätä asiaa, vaikka en ehkä itse lähestyisi ongelmaa talkookäsitteen kautta (kuten tiedät sanat kiinnostavat minua sanoina). Minulle talkoot tuovat mieleen wanhan ajan kylän, jossa vuorollaan koko kylän väki riensi auttamaan yhtä joko talonrakennuksessa tai esim. pellolla. Ilman palkkaa mutta ruoka- ja juomapalkalla. Se oli aitoa vastavuoroista yhteisöllisyyttä. Kyse ei ollut minusta siitä, että joku paikkaa sen, mitä muut jättävät tekemättä,

Jutut, joita itse kerroit tehneesi, kertovat minustakin yhteisöllisyyden tunteesta ja rakentavat sitä. Mutta olisiko siinä sittenkin kysymys tahdikkuudesta. Sellainen sinä mm. olet.

Rauno kirjoitti...

Aivan totta se, mitä sanoit talkoista sen varsinaisessa merkityksessä. Talkoisiin alun perin liittyvää maailmaa ei ole enää. Mutta läheisen ilmiön parissa ollaan. Juttelin käsitteestä, kun olin vuosia sitten Jukolan viestin vapaaehtoisena avustajana. Siellä puhuttiin talkoolaisista, vaikka emme saaneetkaan vastapalvelua, vaan oli muuten kivaa. Vastuunkanto, yhteisötaidot, tahdikkuus ovat saman ilmiön kuvausta. Vähän ajattelin, että ehkä täta vanhaa ja aika mehevää sanaa voisi käyttää nykyajassa kuvaamaan yhteisen hyvän tajua?