lauantai 20. toukokuuta 2017

Tutorit tuloo!

Olen viime aikoina saanut olla mukana  ideoimassa paikallista tutor-toimintaa. Se on oikein hyvä hanke, jonka tavoitteita ei ole pelkästään helppo toteuttaa. Samalla hiukan huolestuneena panen taas merkille, miten samoja ideota tarjotaan uusina uusille sukupolville. Merkki siitä että oppimisella on lyhyet muistijäljet.

Uskon vahvasti että opetuksen kehittämisen ja yhdessä oppimisen kannalta ajatus aidossa tilanteessa tehtävästä vertaisohjauksesta on erittäin toimiva. Opettajien täydennyskouutuksessa on palanut rahaa hukkaan kymmenien vuosien ajan. Valmiiksi innostuneet opettajat ovat lähteneet kurseille, mielellään kauas, tapaamaan toisia samoin ajattelevia. Kouluun palattuaan opettaja on usein saanut huomata, että hänen oppimansa ei kiinnosta muita.  Opetustyö mielletään niin persoonalliseksi, että sitä ei voi ymmärtää muut kuin jokainen opettaja itse. Onneksi muutoksia on tullut ja tulee. Yhteisopettajuus kiinnostaa yhä enemmän. Kun osallistuin  OPH:n ensimmäiselle työparikurssille kohta kaksikymmentä vuotta sitten, oli kurssia vaikea saada Heinolassa täyteen...

Mutta nämä tuutorit. Työsarka tulee olemaan haastava ja tutoreilta vaaditaan monia taitoja. OPH onkin listannut tutorien koulutustarpeita. 

Toivottavasti kovin moni tutori ei lue listaa, ainakaan liian tunnollisesti. Kaikkea ei tarvitse osata mutta on hyvä tutustua monipuolisesti asioihin.

Anneli Rautianen kuvaa Opetin -sivustolla tutorien osaamista näin:

On tärkeää, että tällaisella opettajalla on vahvat pedagogiset ja kehittämisen taidot. Hänellä on hyvä olla myös vahva teknologiaosaaminen ja taito opettaa vertaisiaan, tiivistää opetusneuvos Anneli Rautiainen tutoropettajalta vaadittavaa osaamista.

Ei ole helppo löytää opettajia, jotka ovat vahvoja ainakin kolmella alueella:

- monipuolinen pedagoginen osaamien ja uusien välineiden hallinta
- halu kehittää uutta ja kokeilla
- hyvät vuorovaikutustaidot, joiden avulla saavutetaan tutortoiminnassa tarvittava luottamus

Mutta, tutor-opettajakin on oppimassa, eikä hänen tarvitse olla valmis. Tarvitaan halua kehittyä, ymmärtää näkemäänsä ja toimia yhdessä.

Kun tässä on jo useita vuosia kulunut tvt-pedagogian parissa niin on syntynyt käsitys, että tarvitaan paitsi osaamista käyttää uusia välineitä, niin varsinkin kykyä ymmärtää mitä lisäarvoa ne tuovat opetukseen. Ja sen jälkeen tulisi löytää mielekkäitä ja toimiva opetusjärjestelyjä, joissa oppilaat ottavat paljon vastuuta ja toimivat yhdessä. Tällöin pitää luopua opettajajohtoisesta toiminnasta aika suurelta osin ja siirtyä johtamaan taustalta. Jos semmoinen asetelma ei ole tuttu, niin toimintaa voi oppia. Tutorit ovat toivottavasti juuri näissä tilanteissa suureksi avuksi.

Kyllä on kiinnostavaa nähdä miten uutta opsia saadaan myös tutorien avulla jalkautumaan.



Ei kommentteja: