keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Koti ja koulu, yhdessä vai erikseen?

Aamu alkoi hyvin. Luin Facebookista Matti Rimpelän erinomaisen tiivistelmän siitä, miten kodin ja koulun keskinäinen asemointi on vuosikymmenien aikana muuttunut. Rimpelä vastasi Opetushallituksen pääjohtajalle Olli-Pekka Heinosella haastatteluun Verkkouutiset -lehdessä , jossa hän kuvaili koulujen olevan yhä suuremmissa haasteissa, kun kodeissa ei huolehdita perusasioista. 
Tämä on myytti, joka sitkeästi elää opettajien parissa, ja ilmeisesti harmillisesti myös OPH:n pääjohtajankin puheissa. Muutoksia on varmasti tullut kodin ja koulun yhteistyöhön, mutta minusta suurin muutos on ollut moniarvoisuuden lisääntyminen. Kaikki kodit eivät välttämättä enää tue tai edes hyväksy koulun kasvatustavoitteita. Opettajakunta on saattanut kohdata uuden ammatillisen haasteen, johon opettajia ei ole valmisteltu.

Rimpelä totesi, että vanhempien osaamattomuus/haluttomuus lastensa oikeaan kasvatukseen on ollut läpi historian puheenaiheena. Peruskoulun alkuaikoina huolenaihe tarkoitti sitä, että koulun tehtäväksi katsottiin tukea kotien kasvatusta ja kasvatuksen osaamista. Koulu ja opettajat asemoituivat samaan joukkueeseen vanhempien kanssa, ehkäpä usein myös valmentajiksi tai avustajiksi. Muutos tapahtui 1980-ja 90-lukujen taitteessa. Rimpelä toteaa "Peruskoulu luopui 1990-luvulla kotikasvatuksen tukemisesta ja perhekasvatuksesta. Jätti vanhemmat näissä haasteissa selviytymään yksin tai hakemaan apua sosiaali- ja terveysalveluissa. Perhekasvatuksen poistuminen opetussuunnitelmista tarkoitti, että koulu ei enää opastanut lapsi-vanhemmuuteen." Harmillista. Puheet vanhemmuuden heikosta tilasta olivat 90-luvun mediassa paljon esillä. Varmaan myös opettajien välituntikeskusteluissa.

Rimpelä toivoo, minusta täsmälleen oikein, että perhekasvatuksen ja kotikasvatuksen tukemista pidettäisiin perusopetuksen yhtenä keskeisenä kodin ja koulun yhteistyömuotona. Opettajathan ovat kasvatuksen ammattilaisia, eivät "vain" opettajia. Mikäli opettajat uudestaan katsoisivat tehtäväkseen tukea koteja kasvatuksen osaamisessa, koulussa olisi haastavia ammatillisia tilanteita joidenkin oppilaiden ja kotien kanssa- ei moitittavia vanhempia tai oppilaita. Luulenpa että moni opettaja toimiikin tällä periaatteella, vaikka nykyiset opetussuunitelmat eivät kotikasvatuksen tuen roolia opettajille annakaan.

Rimpelä toteaa: "Huomion keskittäminen osaamisen sijasta vastuuseen ja avuttomuuteen siirtää keskustelun moraalin ja tunteen alueelle."  Sehän ei ole ammatillinen vastaus haasteeseen.

Arvostamani opettaja-innovaattori Lea Tornberg lausui aiheesta : Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä ammattilaiset ovat vastuussa ilmapiirin luomisesta. 
Melkein samoja sanoja olemme kirjoissamme käyttäneet.  Kodin ja koulun yhteistyö on koulun yhteisöllisen toimintakulttuurin ydintä. Ovatko kodit samassa vai eri joukkeessa? Jos ovat samassa, niin miten koulusta viestitään ja vahvistetaan tätä näkemystä?  

Yhtenäisen arvomaailman aikaan opettajat olivat luonnollisia auktoriteetteja, myös kasvatusasioissa. He katsoivatkin rooliinsa kuuluvan myös kotiensivistämisen ja auttamisen. Uudenlaisessa moniarvoisessa ja monikulttuurisessa toimintaympäristössä koulun/opettajien on tarpeen rakentaa joukkue tukemaan lasten kasvua, uusin periaattein. Siinä voi olla monenlaisia rooleja ja näkemyksiä, mutta tavoitteena on yhdessä tukea lapsen kasvua ja mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa.  





Ei kommentteja: