torstai 10. lokakuuta 2019

Yksin koulussa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL julkisti jokin aika sitten Kouluterveyskysely 2019 tulokset. Kyselystä irtoaa varsin paljon tietoa, vieläpä hyvää vertailevaa tietoa edellisiin kyselyihin nähden.

Itseäni kiinnostaa, tottakai, kouluyhteisön ilmiöt. Yhteisöllisyyden parhaita mittareita on turvallisuuden ja ja yhteisöön kuuluvuuden tunne. Suuressa joukossa, kuten yleensä kouluissa on, yksin jäämisen tunne on merkki yhteisön ulkopuolelle jäämisestä. Yksin jäämisen tunteesta johtaa usein suora tie syrjäytymiseen. Tutkimuksesta selviää, että yksinjäämisen tunne on lisääntynyt, johtuisiko koulukokojen kasvusta? Rakenteellisesta ongelmasta kertoo mielestäni se, että yläkoulussa koetaan selvästi enemmän yksinäisyyttä kuin alakoulussa. Kiinnostavasti alakoulu oli nyt ensi kertaa kyselyssä mukana. Nyt näkyy koulun merkityksellisyyden lasku peruskoulun edetessä.  Niin ei saisi olla, eikä se ole väistämätön kehitys. Ilmiö kertoo perusopetuksen yhteisöllisen kultuurin ohuudesta.

Se yksinäisyys. Helsingin Kaupunkitieto-yksikkö purki tutkimuksesta tämän kuvan:


Yksinäisyyden tunne  lisääntyy  merkittävästi yläkouluun tullessa, etenkin tytöillä." Ei yhtään kaveria" ilmoitetaan selvästi eniten yläkoulussa. Tutkimus kertoo myös, että Helsingissä nuoret kärsivät enemmän yksinäisyydestä kuin muualla maassa. Kehityksen suunta on koulun kasvatustavoitteen toteutumisen kannalta väärä. Sosiaalinen pääoma on perusopetuksen tärkeimpiä tehtäväalueita ja siihen kuuluun varmasti kyky hankkia ja ylläpitää ystävyysuhteita. Näitäkin taitoja voidaan opettaa ja opetella.

Miksi parissa, kolmessa vuodessa yksin jääminen tai sen tunne yleistyy? Aika selvää on, että perusopetuksessa on rakenne, joka jättää osan oppilaista yksin herkässä iässä, ehkä jopa erottaa ystävistään heidät, joiden on vaikea solmia ystävyyssuhteita. Alakoulun ja yläkoulun nivelvaihe ei toimi sosiaalisen turvan kannalta kovin hyvin. Voisiko koulussa pitää entistä tärkeämpänä ystävyysuhteiden ylläpitoa? Nyt käy usein niin, että ystävät joutuvat eri luokille yläkouluun siirryttäessä. Joskus ystäviä erotellaan tarkoituksellakin, varmaan hyvää tarkoittaen. 

Kukaan ei saisi jäädä koulussa yksin, ilman vertaisryhmän tukea. Koulussa opettajat voivat vaikuttaa tähän, niin halutessaan myönteisesti. 

Toisinaan näyttää siltä, että perusopetuksessa kasvatus jää vähemmälle kun opetus muuttuu oppituntien suorittamiseksi. Olisi aika muutaa painopistettä monimutkaistuvan maailman vaatimusten mukaisesti? Kasvatus on opettamista tärkeämpää (mikäli niitä voi erotelle). Pärjätäkseen tässä muutoksen maailmassa ihminen tarvitsee vahvan sosiaalisen pääoman, kyvyn sopeuta uusiin tilanteisiin ja halun oppia uutta koko elämän läpi. Näitä asioita voi opettaa, tosin se voi olla vaativampaa kuin kielten tai matematiikan opetus. Siksi tarvitaan yhteistyötä. Kouluihin pitää kehittää yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa koko koulu viiteryhmineen kasvattaa.

2 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Olet tasan oikeassa. Tässäkin. MItä ajattelet? Auttaako ongelmaan paremmin se, että koulua käydään pysyvässä luokkaryhmässä vai luokka-asteittain joustavissa ryhmissä?

Rauno kirjoitti...

Niin, kai nämä ovat aika yleistä tietoa. Koulussa vaan on rakenteita ja ehkä toiminnan painopisteitä, jotka hidastavat sosialisen pääoman kasvatusta.

Tämäkään ei ole varmaan joko tai. Itse olen käyttänyt pikäkestoisia pienryhmiä suurryhmän sisällä ja pyrkinyt siihen, että ainakin työpari on pikäaikainen, jopa vuosia. Kun vuorovaikutusosaaminen kehittyy ihan harjoitteiden avulla, on oppilailla kyky hankkia ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Runsas muuttoliike on tietysti oma ongelmansa.

Voi olla että pysyvä luokkaryhmä koko perusopetuksen ajan synnyttäisi yhteistä kulttuuria. Edellyttäisi yhteistoimintaosaamisen ohjailua. Yöeensä tämä ei vain ole mahdollista. Yhtenäiskoulujen nalkaessa puhuttiin pysyvistä luokkaryhmistä. Ehkä jossain toteutunut?

Minusta tärkeintä on muodostaa suurryhmän sisään kestäviä suhteita, se millainen suurryhmä on, ei ehkä ole niin tärkeää. Opettaja voi käyttää hiukan aikaa ryhmänsä sosiaalisen tilanteen tarkkailuun ja ohjailuun, siitä kai on kyse. Sitten pitää myös osata.