Itseäni kiinnostaa, tottakai, kouluyhteisön ilmiöt. Yhteisöllisyyden parhaita mittareita on turvallisuuden ja ja yhteisöön kuuluvuuden tunne. Suuressa joukossa, kuten yleensä kouluissa on, yksin jäämisen tunne on merkki yhteisön ulkopuolelle jäämisestä. Yksin jäämisen tunteesta johtaa usein suora tie syrjäytymiseen. Tutkimuksesta selviää, että yksinjäämisen tunne on lisääntynyt, johtuisiko koulukokojen kasvusta? Rakenteellisesta ongelmasta kertoo mielestäni se, että yläkoulussa koetaan selvästi enemmän yksinäisyyttä kuin alakoulussa. Kiinnostavasti alakoulu oli nyt ensi kertaa kyselyssä mukana. Nyt näkyy koulun merkityksellisyyden lasku peruskoulun edetessä. Niin ei saisi olla, eikä se ole väistämätön kehitys. Ilmiö kertoo perusopetuksen yhteisöllisen kultuurin ohuudesta.
Se yksinäisyys. Helsingin Kaupunkitieto-yksikkö purki tutkimuksesta tämän kuvan:
Yksinäisyyden tunne lisääntyy merkittävästi yläkouluun tullessa, etenkin tytöillä." Ei yhtään kaveria" ilmoitetaan selvästi eniten yläkoulussa. Tutkimus kertoo myös, että Helsingissä nuoret kärsivät enemmän yksinäisyydestä kuin muualla maassa. Kehityksen suunta on koulun kasvatustavoitteen toteutumisen kannalta väärä. Sosiaalinen pääoma on perusopetuksen tärkeimpiä tehtäväalueita ja siihen kuuluun varmasti kyky hankkia ja ylläpitää ystävyysuhteita. Näitäkin taitoja voidaan opettaa ja opetella.
Miksi parissa, kolmessa vuodessa yksin jääminen tai sen tunne yleistyy? Aika selvää on, että perusopetuksessa on rakenne, joka jättää osan oppilaista yksin herkässä iässä, ehkä jopa erottaa ystävistään heidät, joiden on vaikea solmia ystävyyssuhteita. Alakoulun ja yläkoulun nivelvaihe ei toimi sosiaalisen turvan kannalta kovin hyvin. Voisiko koulussa pitää entistä tärkeämpänä ystävyysuhteiden ylläpitoa? Nyt käy usein niin, että ystävät joutuvat eri luokille yläkouluun siirryttäessä. Joskus ystäviä erotellaan tarkoituksellakin, varmaan hyvää tarkoittaen.
Kukaan ei saisi jäädä koulussa yksin, ilman vertaisryhmän tukea. Koulussa opettajat voivat vaikuttaa tähän, niin halutessaan myönteisesti.
Toisinaan näyttää siltä, että perusopetuksessa kasvatus jää vähemmälle kun opetus muuttuu oppituntien suorittamiseksi. Olisi aika muutaa painopistettä monimutkaistuvan maailman vaatimusten mukaisesti? Kasvatus on opettamista tärkeämpää (mikäli niitä voi erotelle). Pärjätäkseen tässä muutoksen maailmassa ihminen tarvitsee vahvan sosiaalisen pääoman, kyvyn sopeuta uusiin tilanteisiin ja halun oppia uutta koko elämän läpi. Näitä asioita voi opettaa, tosin se voi olla vaativampaa kuin kielten tai matematiikan opetus. Siksi tarvitaan yhteistyötä. Kouluihin pitää kehittää yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa koko koulu viiteryhmineen kasvattaa.
1 kommentti:
Olet tasan oikeassa. Tässäkin. MItä ajattelet? Auttaako ongelmaan paremmin se, että koulua käydään pysyvässä luokkaryhmässä vai luokka-asteittain joustavissa ryhmissä?
Lähetä kommentti