maanantai 20. kesäkuuta 2022

Li on oikealla asialla

 Aamupuurolla lehteä lukiessa oli ilo lukea opetusministeri Li Anderssonin kirjoitus mielipideosastolla: "Onko opettajilla aikaa nuorille -Suorituskeskeisyys ei saisi ajaa hyvinvoinnin edelle ja määrittää liiaksi opiskelua." 

Li kirjoittaa: "Koulutuspolitiikkaamme on viime vuosina leimannut suorituskeskeisyys. Se ei kuitenkaan saa ajaa hyvinvoinin edelle ja määrittää  liiaksi opiskelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn tulokset huolestuttavat." Hän toteaa, että nykyisen kaltaista koulutuksen rahoitusta tulee muuttaa, koska se ohjaa liiaksi tulosten tekemiseen. Hän huomauttaa että kyse on arvovalinnoista. Lopuksi hän kysyy: Miten tuemme jokaista löytämään oman paikkansa? Tähän vastaan: Antamalla mahdollisuus verkostua vertaisryhmässään, luoda luottamussuhteita sekä antamalla oppijalle vastuuta ja tukea ohjata omaa kasvuaan ja oppimistaan.Osallisuus ja yhteistoimintataitojen harjoittelu/oppiminen antavat eväät pärjätä opiskelun jälkeen. Hyväksi havaittuja pedagogisia ratkaisuja on olemassa. Taas on puhe sosiaalisen pääoman riittävästä kertymisestä. Se kun määrittää aika pitkälle hyvinvointia ja mahdollisuutta liittyä kansalaisena yhteiskuntaan myönteisellä tavalla.

Hyvinkin pitkälle olin samaa mieltä kirjoituksesta elikkäs siitä, että opiskelijoiden kasvuun, "oman polun etsintään", pitää koulutuksessa olla aikaa. Koulutukselle on annettu kasvatustehtävä, eikä opiskelu tuota yksilön tai yhteiskunnan kannalta hyvää tulosta jos vain tuotetaan arvosanoja ja tutkintoja. Eri asia on miten kasvatus eli koulun laaja sivistystehtävä palautetaan arvoonsa? On mahdollista että koulutuksen rakenteet ja usein opettajien osaaminenkin ovat jo syrjäyttäneet kasvatustehtävää ja on keskitytty mittattaviin oppimistuloksiin. Rahoituksen tarkoituksenmukaisuutta muuttamalla voidaan varmaan ohjata koulutuksen toteutusta. Opettajille tulee antaa keinoja ja mahdollisuuksia ohjaavaan työhön. Kyllähän sitä aika moni toivookin. 

Hieno homma Li, näitä painotuksia todella tarvitaan!



Ei kommentteja: