tiistai 7. kesäkuuta 2022

Hymypatsas ja sosiaaliset taidot

Hymypatsas keskusteluttaa taas, kuten keväisin muutama muukin kouluasia. Vähän hassua on, että nämä toistuvat aiheet käsitellään aina uusina. Lisäksi mielipiteet esitetään usein totuuksina, jolloin mitään loppupäätelmää ei synny. Aihe osui kirjamme loppusuoralla ihan asiaan. Lainasin heti Julia Petäjän hyvästä vastauksesta osan meidän tulevaan kirjaan lukuun Sosiaalisen pääoman arviointi. Vastaus perustui asiantuntemukseen ja pitkällä kokemuksella olen aivan samaa mieltä. Koko Hymypatsas -vääntö kertoo paljon siitä, miten koulu on osin hukannut kasvatustehtävänsä. Tässä siis pätkä kirjasta jota ei vielä ole:

"Koulussa on ollut eräs pitkä traditio, hyvän toveruuden palkinto eli Hymypatsas, joka jaetaan nimenomaan sosiaalista ansioista. Hymypatsas herättää paljon enemmän keskustelua kuin numeroarviointi tai muut stipendit. Oppilaiden palkitseminen hymypatsaalla saa arvostelua, kirjoitti Helsingin Sanomat tiistaina 24.5.2022. Siinä  asiantuntijoiden suulla arvosteltiin muun muassa sitä, että patsas on erotteleva ja kaikki eivät saa palkintoa. Tähän voi vastata, että kaikki eivät myöskään saa koulussa hyviä numeroita, saati stipendiä vaikkapa musiikin ansioista. Nämä ovat varsin erottelevia käytäntöjä, mutta niitä ei yleensä arvostella. Voidaan kysyä, miksi?

Tunnustuksen jakamisesta äänestävät oppilaat vertaisryhmässään, yleensä luokittain. Se on koulun ainoita palkitsemismuotoja (ja myös arviointia/palautetta), jonka saajaan oppilaat yleensä vaikuttavat itse. Tärkeää onkin, että opettajat osaavat antaa oppilailleen riittävästi tietoa ja ymmärrystä siitä, mistä tunnustuksessa ja oman äänen antamisessa on kyse. Kuten aikuistenkin äänestämisessä, voi taitava manipuloija hankkia ääniä ilman näyttöjä. Sääntöjä voi muokata vaikkapa niin että opettajat voivat käyttää harkintaa kolmen eniten ääniä saaneen joukosta. Eihän ole myöskään järkevää jakaa tätäkään tunnustusta samoille oppilaille monta kertaa. Hyvin tuettuna on tämä käytäntö, jossa oppilaat palkitsevat vertaisryhmästään hyvät yhteistoimintataidot omaavan toverin, varsin hyödyllinen sosiaalisen pääoman kehittäjänä.

Opinkirjon asiantuntija Julia Petäjä vastasi kritiikkin erittäin hyvin HS mielipidesivulla 4.6. 2022 ”Hymypatsaan perusteet ovat sosiaaliset taidot”. Poimimme kirjoituksesta muutaman kohdan: “Palkinnon perusteena ovat sosiaaliset taidot, joissa jokainen voi kehittyä, mutta keskustelussa ne sekoitetaan muuttumattomiin temperamentin piirteisiin. Lisäksi taustalla tuntuu vaikuttavan käsitys, että vain akateemisia taitoja voi mitata ja arvioida, mutta sosiaalisia taitoja ei.”... “Harmillisesti keskustelussa nähdään uhkana usein myös oppilaiden valtaistuminen. Omaehtoiseen äänestykseen yhdistetään pelko manipulaatiosta tai huonosta arviointikyvystä. Ikäänkuin  oppilaat eivät kykenisi tunnistamaan ja arvioimaan vertaistensa vaikutusta terveellisen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen.” …“Ehkä suurin yhteiskunnallinen nyrjäytys olisikin se, että alkaisimme arvottaa sosiaalisia suhteita - kuulumista ja kiinnittymistä yhteisöön- suurimpana vaurautena.” (Julia Petäjä , HS 2022.) - Erittäin hyvin sanoitettu. Voisi lisätä, että hyviä esikuvia tarvitaan aina ja Hymypatsas on siksi tärkeä. Nostetaan vertaisryhmässä esiin malleja, joita kannattaa seurata. Ihmisen oppii matkimalla, erityisesti sosiaalisia taitoja."

Lainaus kirjasta "Luottamus ja kansalaiseksi kasvu -sosiaalisen pääoman pedagogiaa" (ilmestyy toivottavasti syksymmällä)




 


Ei kommentteja: