Viime tammikuussa kirjoitin koulusta kasvuympäristönä ja siitä miten se on muuttunut. LINKKI
Nyt tekee mieli palata aiheeseen, hiukan uudesta näkökulmasta.
On ajoittain ihmeellistä seurata koulukeskustelua ja sitä, onko koulussa vikaa ja jos on, miten vikoja korjataan. Viimeisten Pisa-tulosten yhteydessä puhuttiin taas romahduksesta (se on vahvaa liioittelua). Meillä media ei oikein löydä muita hyviä tutkimuksia joita tekee esimerkiksi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (linkki) Tulokset ovat toki laskevia olleet jo pitkään, mutta mistä se kertoo ja miten pitäisi reagoida? Minulla on näkemys.
Koulu on lapsen kasvuympäristö, jossa kasvatetaan ja opetetaan, jo ihan Perusopetuslain mukaan. En millään löydä koulukeskusteluista kasvatus-sanaa. Lähes kaikki ongelmat joita listataan nyt koulussa olevan, johtuvat siitä, että kasvatuksen tavoitteisiin ei ole päästy. Nyt tuodaan lisää tunteja, halutaan pienempiä ryhmiä, opettajajohtoisuutta lisää ja suljettuja luokkahuoneita. Ilmoitetaan, että pitää keskittyä perustehtävään, joka yleensä näyttää tarkoittavan lukemista, kirjoittamista ja laskemista. Melko mekanistinen ihmiskuva aukeaa, jos oppilaiden heikkoa kouluun kiinnittymistä ja vähästä opiskelumotivaatiota korjataan näillä toimilla...
Onko jotenkin käynyt niin, että yksilöllisyyttä painottaessa kasvatuksesta on tullut sana, joka rajoittaa yksilön oikeutta olla sellainen kuin on? Lisäksi on tietenkin paljon helpompaa mitata osaamista jossain aineessa tai laskea keskiarvoja, kuin tuottaa luotettavaa tietoa siitä, miten koulu on onnistunut kasvatustehtävässään.
Koulukeskusteluun pitää tuoda kasvatus takaisin. Esimerkiksi se parjattu itseohjautuvuus on kasvatustehtävä, ei ominaisuus, jota vain odotetaan olevan. Me kaikki jotka olemme kasvattaneet lapsia, olemme kannustaneet kävelemään itse, pukemaan itse, hoitamaan läksyt itsenäisesti... Tottakai tavoitteena on, että lapsemme pärjäävät elämässä vahvoina itsenään, vaikka vanhemmuus ei lakkaa, toisin kuin koulun antama tuki. Koulusta lähetetään kasvu-uralle kuitenkin.
Tämä tarkoittaa, että pitäisi tarkastella sitä, mikä on muuttunut koulussa ja millainen kasvuympäristö antaa parhaat valmiudet kohdata nykymaailma ja tuleva? Koulun pedagogiset uudistukset ovat koko peruskoulun ajan perustuneet tutkimukseen ja valistuneeseen tulevaisuuskuvaan. Tiedämme varsin hyvin, että työelämä ja elämä yleensäkin vaatii erilaista osaamista kuin sata vuotta sitten. Siksi koulu ei voi palata menneeseen.
Erityisesti toivoisin, että hankittaisiin tietoa siitä, miten yhä suuremmat koulut ovat vaikuttaneet kaikkeen. 2000-luvulla on suljettu puolet kouluistamme ja rakennettu taajamiin yhä suurempia kouluja. Samalla on nähty oppilaidemme kouluun kiinnittymisen heikentyneen, motivaation laskeneen ja koulusta putoavien määrän lisääntyneen. Tämä ei ehkä ole vain sattumaa?
Kasvattajan tärkein työkalu on luottamus. Vuorovaikutus perustuu pysyvyydelle. Oppilaan kannalta suhde opettajaan on merkittävä, vain jos luottamussuhde on olemassa. Esimerkiksi nyt on paljon puhetta siitä, että kännykät pilaavat opiskelun. Ihan kokemuksesta tiedän, että kännykkä ei ole ongelma, jos opettajalla on ryhmäänsä hyvä suhde ja hänellä on luonnollinen auktoriteettiasema. Siihen tarvitaan pysyvyyttä, jossa voi kehittyä hyvä yhteisöllisyys. Suurissa kouluissa sitä on näköjään vaikea tarjota. Suuressa laumassa vaeltaessaan lapset joutuvat usein sattumanvaraiseen sosiaaliseen ympäristööön. Koulun aikuiset eivät aina pysty ohjaamaan oppilaiden sosiaalisen pääoman kertymisessä, vaikka se on koulun tehtävä. Veikkaan, että pienessä koulussa on helpompaa, kasvattaa eli ohjata ja tukea. Jokainen haluaa kuitenkin kuulua hyvään, turvalliseen yhteisöön, etenkin kasvava lapsi tai nuori. Jos tämä ei toteudu, ovat kaikki muut tukitoimet melko tehottomia tai auttavat vain vähän aikaa.
Me aikuiset olemme luoneet perusopetukseen ongelmallisia rakenteita ja nyt sitten syy on kännyköissä, lepsuissa vanhemmissa, väärissä koulutiloissa ja liian pienissä resursseissa... Kaikki liittyy toki kaikkeen, mutta koulun rakenteita pitää tarkastella kasvatustehtävän valossa. Kun kasvatus onnistuu, on kaikki helpompaa. Sitten meillä on itseensä luottavia, yhteistyökykyisiä ja oppimisen iloa kokevia ihmisiä koulut täynnä. Onhan tämä nähty monessakin koulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti