Suvivirsi - vaikea yhteisön pulma

Taas on se aika vuodesta. En malta olla sotkeutumatta, ainakin vähän.

Moniarvoisuuteen kasvanut Suomi keskustelee jälleen koulusta ja uskonnon harjoitamisesta- ja varsinkin Suvivirrestä. Voiko olla suurempaa tunteita nostattavaa kouluaihetta? Kaikki ovat oikeassa.

Apulaisoikeuskanslerin toimistosta on tullut kanteluun kannanotto, jossa kehoitetaan Opetushallitusta miettimään uudelleen ohjeet Suvivirren laulamisesta. Vastahan Eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi viime elokuussa, että Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. No, asiaa harkitaan taas.

Itse kuulun siihen vanhojen muistelijoiden joukkoon, joille Suvivirsi on merkinnyt kesän alkua ja loman vapautta. Siis ihan must. Olen siten puolueellinen, mutta yritän kumminkin nähdä asiassa monta näkökulmaa. Niitä varmaan piisaa.

Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivosen lausunto on ollut hapahko: "ihmettelevänsä vahvasti, että vähemmistö voi näin vahvasti ohjata enemmistön toimintaa" (lähde YLE uutiset)
Asia riippuu ihan siitä miten tilanteen näkee. Onko uskonnottomuus neutraalia uskonnollisuuteen nähden? Miten kulttuurin muutos tapahtuu demokraattisesti? Miten yleinen ohje ottaa huomioon paikallisuuden?

Koulu on ollut ja on varmaan jatkossakin kulttuurin säilyttäjä ja siirtäjä - mutta myös kehittäjä. Kulttuurimme on muuttunut yhtenäisestä yhä moniarvoisempaan suuntaan. Tämä tekee koulujen tradition vaalimisen vaikeaksi, josta jatkuva kiista Suvivirrestä on vain yksi esimerkki. Luulenpa että Joulupukkikin on pian ahtaalla. Keskusteluahan on jo ollut siitä että joulun kristilliset tunnukset tulisi "neutraloida" koulujen joulujuhlista. Ymmärrän kyllä että kristillinen traditio voi olla ahdistavaa niille, jotka edustavat toista kulttuuria ja myös niille, jotka eivät halua koulun edustavan semmoista traditiota. Minua taas ahdistaisi joulujuhla ilman vanhoja kunnon lauluja ja seimikuvaelmaa. Kulttuurin muutostekijät tulevat sekä kansallisen kulttuurimme sisältä, ikään kuin itse aiheutettuina, että ulkopuolelta maahanmuuttajien mukana. Näin on varmaan aina ollut, mutta nyt muutosvauhti on suurempi kuin vaikkapa 1800-luvulla. Toivottavasti osataan reagoida fiksusti.

Uskonnon vapauslaki on kaksisuuntainen; on oikeus harjoittaa ja oikeus olla harjoittamatta uskontoa. Onko koulujen kohdalla kyse myös tästä? En oikein tiedä. On ihan selvää, että päätetään miten vaan, niin jotkut loukkantuvat ja ihan aiheesta.

Suomessa ollaan jo tilanteessa jossa koulua ympröivät yhteisöt ovat eri puolilla maata arvoiltaan erilaisia. Ei varmaan ole mahdollista, mutta minusta Suvivirsikin voitaisiin ratkaista paikallisesti. Jos määräenemmistö vanhemmista haluaisi  Suvivirren koulussaan, niin sitten laulettaisiin. Kouluthan ovat oman lähiympäristönsä palveluksessa, eikö? Jos asiasta päättää kourallinen ihmisiä, niin onko se aitoa kulttuurin muutosta?

Ihan oma näkökulmani on se, että aikalailla nykysysteemi olisi ihan ok. Ei ole pakko osallistua, jos joku tilanne loukkaa omaa uskontoa. Sekään ei tietysti ole ongelmatonta, mutta siitä seuraa ehkä vahemmän mielipahaa?

Yhteisöllisyyteen yleensä ilmiö liittyy siten, että se kuvaa hyvin kulttuurimme nykyistä hajanaisuutta arvoissa. Tiiviiseen yhteisöllisyyteen kuuluvat yhteiset arvot ja tavoitteet. Jos arvot eivät ole ihan samat, voidaan tavoitteista silti varmaan sopia. Hyvässä yhteisössä voi jokainen vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, toimitaan demokraattisesti. Tässä asiassa ei voida kumminkaan tehdä siten, että jokaisen kanta toteutuu.

Juhlat ovat yhteisön tärkeää yhteistä tunnemuistia, joka yhdistää. Eri aikoina juhliin kiinnittyy eräänlaisia majakoita, esimerkiksi laulu, jonka kaikki tunnistavat merkityksellisenä. Nämä majakat voivat olla muuttuvia, kyse on siitä millä ehdoilla niitä muutetaan. Ei ihan helppoa. Jos keksin kaikkia miellyttävän ratkaisun, lupaan laittaa jakoon.