Olin järkyttynyt.
Luin Laura Saarikosken artikkelin siitä miten Yhdysvalloissa ystävykset erotetaan toisistaan kouluun tultaessa ja luokat sekoitetaan joka vuosi. Näin kuulemma, jotta lapset oppisivat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. HS 20.9.
Voisiko olla pahempaa esimerkkiä rakenteellisestä väkivallasta? Samanlaisia päätöksiä tehdään myös vanhustenhoidossa. Yhteiskunnassa, jossa vähävoimaisten asioista päätetään etäisissä asiantuntijaorganisaatioissa, tehdään myös ymmärtämättömiä ja vahingollisia päätöksiä, hyvässä tarkoituksessa, tosin.
Ai miksikö tämmöinen menettely on niin kauheaa? Menettely osoittaa, että lapsen asemaan ei ole asetuttu lainkaan. Aikuinen on koulussa vahva toimija, eikä häntä haittaa ollenkaan lasten sosiaalinen "karaiseminen". Koulun aikuiset sekä varsinkin opetustyön suunnittelijat voivat yleensä itse säädellä sosiaalista ympäristöään, toisin kuin lapset.
Viimeisimmässä kirjassamme korostimme oppimisen emotionaalista ulottuvuutta. Varsinkin lapsella tämä ilmiö on keskiössä. Päättelimme, että turvallisuus ja uteliaisuus ovat koulussa oppimisen keskeiset tunnetilat, joille rakennetaan vuorovaikutukseen pohjautuvaa iloista oppimista. Koulussa on aina paljon ihmisiä, joita koululainen ei tunne. Suurryhmässä turvallisuus on uhattuna, koska ihminen (varsinkaan lapsi tai nuori) ei voi hallita suuren ryhmän sosiaalisia suhteita, saati sen usein vihamielistä ilmapiiriä. Ennalta-arvaamattomuus on lapselle rasite. Voidakseen hyvin suuressa ryhmässä lapsi tarvitsee turvaa, joita ystävät voivat toisilleen antaa. Ystävyyssuhteen rakentaminen vie aikaa. Me aikuisetkin arvostamme pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, jotka antavat eniten. Hyvän ystävän läheisyys on varsinkin herkemmille koululaisille tärkeä turva. Varmasti lapsi kehittää srtategioita, joissa vaihtuvissa suhteissa pärjää, mutta...
On myös muistettava että lapsi tai nuori ei ole koulussa töissä. Hän on siellä elämässä elämäänsä, kasvamassa ja rakentamassa hyvää elämänpolkua. Hänellä on oikeus rakentaa ystävyyssuhteitaan myös koulussa. Mikäli ystävyyssuhteet nähdään kehitystä häiritsevinä tekijöinä, perustuu tämä näkemys siihen että lapsen elämä ei ole hänen omaansa koulussa. Joskus olen havainnut tätä samaa ajatelmaa meillä Suomessakin. Opettajat ovat ehkä huolissaan tai harmissaan, että jotkut hyvät ystävykset ovat "liian" tiiviisti keskenään. Mikäli näin olisikin, saattaa käytökseen olla hyväkin syy. Vain harvoin tiivis ystävyyssuhde ruokkii epäsosiaalisuutta. Minusta todellinen ongelma on pikemminkin se, että koulussa jotkut jäävät yksin.
Varsinkin nykyajassa lasten ja nuortenkin voi olla vaikeaa rakentaa vahvoja ystävyyssuhteita. Perheet muuttavat ja hajoavat, kaveripiirit vaihtuvat. Perheillä on myös usein vapaa-ajalla tiukkoja aikatauluja, jolloin ystäviä on vaikea tavata. Koulussa voitaisiin tukea ystävyyssuhteiden säilymistä. Siitä on hyötyä monella tavalla. Kaverin tuoma turva vähentää levottomuutta ja tutun kaverin kanssa vaikeatkin yhteistyön muodot on helpompi ottaa haltuun. Tottakai on hyvä kohdata erilaisia ihmisiä ja harjoitella yhteistyötä muuttuvissa koostumuksissa. Se on helpompaa jos on turvallinen taustatuki.
Kaverin, ystävän hyväksyntä tukee tervettä itsetuntoa. Terve itsetunto on erilaisuuden hyväksymisen peruskiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti