Sukupuolisensitiivisyys?

Sattuipa hassusti. Juuri olin kirjoittanut parikin päivitystä tytöistä ja pojista koulussa, niin Pekka Räihä ja Kaisa Mattila aloittivat Hesarissa keskustelun tai ehkäpä pikemminkin väittelyn aiheesta kirjoituksellaan : Sukupuolesta on tullut peruskoulussa kielletty puheenaihe ( HS 3.10.2015)

Kuten aina kun on kyse sukupuolesta ja sen merkityksestä, kirjoitus kirvoitti paljon mielipiteitä.
Merkittävintä näissä monissa mielipiteissä on keskeisen käsitteen, sukupuolisensitiivisyys, erilainen tulkinta. Kiista siitä, mitä käsite tarkoittaa, kuvaa oikein hyvin sukupuolen merkityksen sosiaalista ja yhteiskuntapoliittista painavuutta.

Räihä ja Mattila lähtivät siitä, että sukupuolisensitiivisyys kertoo herkkyydestä ja pyrkimyksestä tunnistaa tyttöjen ja poikien keskimääräisiä eroja. Kasvattajien tulisi tukea sukupuoleen liittyvää kehitystä ja antaa tukea oikeisiin asioihin, oikeaan aikaan. 
Jos lähdetään siitä, että kasvattajan päämäärä on sukupuolineutraali kasvatus siksi että kahlitsevat sukupuoliroolit siirtyvät aikuisilta lapsille vahingollisina, päätelmä on erilainen. Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa silloin oikeastaan sitä, että ei tunnusteta sukupuolen merkitystä, ainakaan entisessä merkityksessä tai ei lainkaan.  Pahimmillaan tämä voi tehdä lapsen sukupuolettoman kasvatuksen kohteeksi. Tämä oli minusta Räihän ja Mattilan kirjoituksen pointti. Sukupuoli on kuitenkin hyvin tärkeä osa identiteetin rakentumisessa.

Sukupuolisensitiivisyys-käsitteen tulkinta pohjautuu näköjään arvoihin, jotka ovat aina yksilöllisiä. Vahva arvottaminen tekee keskustelusta vaikeaa. Sukupuoleen liittyvät kasvatuskeskustelut kuumenevat yleensä tunneperäiseksi väittelyiksi, jossa ei ole tarkoituskaan käydä dialogia, vaan osoittaa muut kuin oma mielipide vääräksi. Ei hyvä.

Olisiko mahdollista, että kun pyritään sukupuolten tasa-arvoon, ei pyritä samalla häivyttämään sukupuolia? Ovathan ne ihmisen elämässä iso rikkaus. Tasa-arvo ja sukupuolisensitiivisyys saisivat  olla eri asioita.

Kun blogin nimenä on Yhteisöllinen pedagogia, on hyvä korostaa kasvatusyhteisön toiminnan merkitystä koulussa. Kouluissa, toisin kuin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, ei ole yleensä kasvatuksellisesta tai pedagogisesti yhtenäistä, sovittua linjaa, muuten kuin paperilla (opetussuunnitelmassa). Opettajat noudattavat kuitenkin toiminnassaan yleensä täysin omia toimintatapojaan, ja heijastavat omia arvojaan. Voi olla että sukupuolen merkityksestä ei ole kovin helppoa sopia opettajienkaan kesken. Ehkä on paljon helpompaa sopia vaikka oppilaiden ja vanhempien osallisuuskäytännöistä. Keskusteltava kuitenkin olisi. Perusteena on ainakin se koulussamme edelleen voimistuva valitettava kehitys, jossa pojat eivät motivoidu ja putoavat kelkasta. Kaikkien tulee, sukupuolestaan riippumatta, saada koulusta hyvät eväät elämään.