Koulun merkitys kadoksissa ?

Suomen Akatemian rahoittama ja professori Katariina Salmela-Aron vetämä tutkimus  School Burnout and Engagement Profiles among Digital Natives in Finland: A Person-oriented Approach (2015) näyttää osoittavan muun muassa PISA2012-ensituloksia raportin loppupäätelmän taas ja uudestaan todeksi. Siinähän arvovaltainen  tutkijajoukko summasi: PISAn tulokset kertovat osaltaan siitä, että koulun arjen ja nuorten odotusten välillä on kasvava kitka. Ristiriita koulun pedagogisten ja kulttuuristen käytänteiden sekä toisaalta nuorten koulun ulkopuolella kohtaaman todellisuuden välillä on lisääntymässä.(2013)

Oppilaiden asenteiden muutokset ovat olleet havaittavissa pitkään. Kaikki tutkimukset ovat sitten vielä myöhässä, koska tämänkin tutkimuksen aineistot kerättiin jo kolme vuotta sitten. Siinäkin ajassa tapahtuu koululaisten elämässä jotain. Aikamme ei ole todellakaan pysähtynyt.

Salmela-Aro vetää tutkimuksestaan tiukan johtopäätöksen” Olemme esittäneet, että Suomessa on diginuorten ja koulun välinen kuilu. Uudet juuri julkaistut tuloksemme osoittivat, että Suomessa on kasvamassa kuilu nuorten oppimiskäytäntöjen ja koulun käytäntöjen kanssa. On kasvamassa kyynisten nuorten sukupolvi." (Suomen Akatemian viestintä 9.11.2015)

Kun näitä tuloksia tulee, voivat opettajat suhtautua niihin kahdella tavalla: Joko moittia oppilaita laiskoiksi ja keskittymättömiksi ja vanhempia huonoiksi kasvattajiksi  tai sitten miettiä voisiko opetuskulttuuria muuttaa koululaistemme odotusten suuntaan. Kannatan jälkimmäistä, koska se on ainoa toimiva vaihtoehto. Emme voi muuttaa koululaisiamme tai heidän vanhempiaan, mutta omaa ja ehkä koko koulun toimintaa voidaan muuttaa.

Olen kyllä huolestunut kehityksestä. Meillä Suomessa on hyvinvointimme turvaksi vain ihmisten osaaminen ja kyky luoda uusia innovaatioita. Lasten ja nuorten on elintärkeää innostua oppimisesta ja uusista asioista. Toki, jos koulu ei anna tähän mahdollisuutta, niin tämän sisäisen motivaation lähteen voi voimistaa muuallakin. Opettajien ei nyt kumminkaan kannata haikailla menneitä "hyviä aikoja" eikä menneitä hyviä oppimisvälineitäkään. Todellisuus ja lähitulevaisuus vaativat opettajia yhdessä kehittämään uuden oppimisen kulttuuria kouluihin. Haaste on tietenkin valtavan suuri, mutta ei mahdoton, koska meillä on maailman parhaiten koulutetut opettajat, jotka ovat hyvin sitoutuneita työhönsä.

Koulu voi olla entistä merkityksellisempi monien toimien avulla. Yksittäinen opettaja voi ainakin :
- olla itse innostunut uuden oppimisesta ja yleensä työstään
- huolehtia siitä että jokainen oppilaansa tulee kohdatuksi tasavertaisena, jolloin hänelle taataan osallistumisen ja samalla merkityksellisyyden tunne
- käyttää opetusmenetelmiä ja  -järjestelyjä, joissa oppilaat viihtyvät (myös pedagogisessa mielessä)

Vielä parempi on jos koko koulun henkilöstö yhdessä päättää pedagogisista suuntaviivoista.
Myös kuntatasolla voidaan nyt ops-työn aikana ottaa kantaa tähän koulumme nyt polttavimpaan ongelmaan. Ylimmällä kouluhallinnon tasolla ongelma on nyt nähty ja opetussuunnitelmaa muokattu, jotta koulu saavuttaisi oppijoidensa huomion ja herättäisi innostuksen oppimiseen. On jalkauttamisen aika.


Omaansa saa kai mainostaa. Olemmehan  juuri tästä asiasta puhuneet kirjoissamme jo pitkään. En nyt kumminkaan sano että mitä minä sanoin...

Yhteisöllinen pedagogia (2008)  ja
Rakenna oppiva ryhmä -pedagogisen viihtymisen käsikirja (2014)