Eräs yleinen legenda nousi esiin: pojat saavat huonommalla osaamisella saman numeron kuin tytöt. Loogisesti aika epätodennäköistä jo muutenkin kun tytöt saavat lähes numeron paremman keskiarvon perusopetuksessa. Eihän pojat niiin paljon huonompia voi olla.
Totuus on kumminkin vaikapa matikassa se, että pojat, jotka osaavat perusopetuksen päättövaiheessa merkitsevästi, vaikka vain vähän paremmin matikkaa, saavat kuitenkin huonompia arvosanoja kuin tytöt. Tytöt saavat ilmeisesti jotain lisäarvoa sukupuolestaan.
Viittaan tutkimukseen joka on ajankohtainen nytkin: Hyödyllinen pakkolasku OPH koulutuksen seurantaraportit 2013:3
Lainaus yhteenvedosta:
Tyttöjen ja poikien menestyminen arviointikokeessa on erilaista kuin mitä oppilaiden edellinen kouluarvosana matematiikassa antaisi odottaa. Tytöt ovat saaneet parempia arvosanoja kuin pojat. Tämä ristiriita herättää kysymyksen arviointiohjeistuksen tarkistamisen tarpeellisuudesta.
Luulen että legenda on saanut alkunsa siitä tuloksesta, että pojat saavat yleensa enemmän huomiota luokassa, sekä opettajalta että muilta oppilailta ryhmässään. Tästä huomiosta tosin on aika paljon negatiivista, eikä johda parempaan menestykseen opinnoissa.
Tytöt ja pojat koulussa on yhtä monimutkaista kuin suhtautumisemme sukupuoleen ja sen merkitykseen. Onko sukupuolella jotain evoluutiosta aiheutuvaa merkitystä kiinnostuksen ja osaamisen suuntautumiseen vai ovatko nyt havaittavat erot vain kulttuurin tuotetta? Pitäisikö pyrkiä siihen että sukupuolet ovat samanlaisia kiinnostuksen kohteissaan? Onko jo tullut aika puolustaa poikia joilla menee koulussa kaikilla mittareilla huonommin kuin tytöillä? Onko merkitystä sillä että opettajista jo yli 70 prosenttia on naisia? Kaikki me olemme kokemusasiantuntijoita kun keskustellaan näistä asioita. Se ei helpota oikeiden ratkaisujen löytymisessä.
En todellakaan tiedä vastauksia kaikkiin noihin kysymyksiin. Selvää lienee vain että jokaisella tulee olla mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan, oman kiinnostuksen pohjalta niin pitkälle kuin haluaa. Voi olla että sukupuolten tasa-arvokysymys on edennyt ainakin Suomessa vihdoin siihen, että voisimme kysyä: Onko sillä väliä että olemme miehiä ja naisia? (ja jotkut vielä jotain muuta) Ja jos väliä niin miten asiaa tuetaan kasvatuksellisesti tasa-arvoisesti ja arvostavasti?
Koulu ei ole irti ympäristön kulttuurista. Koululla on vielä kulttuurin säilyttämisen ja eteenpäin siirtämisen tehtävä. Tästä johtuen koulussa nojataan perinteisiin ja kavahdetaan nopeita muutoksia. Tyttöjen ja poikien erilainen menestyminen ja arviointi koulussa kertoo, että koulussa palkitaan edelleen kilttejä tyttöjä ja rangaistaan villejä poikia. Näin tuetaan piilo-opetussuunnitelman varjossa sukupuolten stereotypioita, jotak eivät enää lainkaan toimi, jos joskus edes toimivatkaan. Opettajien puheissa päivitellään usein keskittymättömiä poikia, jotka ovat kiinnostuneita ihan muista asioista kuin koulusta.
Professori Eija Syrjäläinen on kirjoittanut sukupuolen merkityksestä koulussa paljon. Hyvä artikkeli on mielestäni: Sukupuolitietoista tasa-arvokasvatusta koulun arkeen
Sukupuoli- ja tasa-arvokysymykset liittyvät läheisesti seuraavaan: Olisi tarpeen katkaista kehitys jossa oppilaat (usein pojat) suhtautuvat koulunkäyntiin yhä kyynisemmin. He eivät tartu koulun tarjoamaan mahdollisuuteen rakentaa omaa, hyvää elämää osaamisen avulla. Voihan olla että muutenkin voi oppia, eipä silti.
Lopulta koulun perustehtävä on osaltaan olla turvaamassa kaikille hyvä elämä.
Ja laitanpa tähän kiinnostavan videolinkin: Koulu ja nuorten hyvinvointi; Katariina Salmela-Aron avoin luento 1.10.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti